TALOUSARVIOALOITE 705/2002 vp

TAA 705/2002 vp - Paula Kokkonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Helsingin poliisin eräiden erityistehtävien rahoittamiseen

Eduskunnalle

Viime vuonna käytiin budjettikeskustelua 11.9. Uutisista kuultiin WTC:n terrori-iskuista. Tänään tiedämme, että iskut muuttivat maailmaa. Ne ja Lähi-idän tilanne ovat myös aiheuttaneet Helsingin poliisille ennakoimattomia kustannuksia. Pääkaupungissamme sijaitsevien lähetystöjen vartiointia on täytynyt tehostaa. Poliisin toimintavalmiutta ei ole kuitenkaan voitu merkittävästi heikentää ja siksi on jouduttu tekemään ylitöitä. Yhteensä lähetystöjen valvontaan arvioidaan tarvittavan 990 000 euroa.

Myös joukkojen hallintakoulutukseen (JOUHA) on niin ikään uusista uhkakuvista johtuen jouduttu sitoutumaan entistä laajemmassa määrin. Joukkojen hallintaan tarvitaan arviolta 84 000 euroa.

Käännyttämisen ja maasta karkottamisen kustannukset ovat jo elokuun puolivälin tienoilla ylittäneet viime vuoden kustannukset. Viimeksi mainitut kustannukset ovat riippuvaisia yksinomaan siitä, miten tiiviissä tahdissa Ulkomaalaisvirasto ja Helsingin hallinto-oikeus sekä korkein hallinto-oikeus tekevät päätöksiä. Saattomatkoihin arvioidaan tarvittavan 1 700 000 euroa ja tulkkauksiin 300 000 euroa.

Näköpiirissä ei ole, että näiden maailmantilanteesta johtuvien tehtävien määrää ja niiden aiheuttamia kuluja voitaisiin tarkoin ennakoida tai että näistä toiminnoista voitaisiin luopua.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon luvun  26.75 uudelle momentille arviomäärärahana 3 074 000 euroa Helsingin poliisin erityistehtäviin ja vähentää vastaavasti 3 074 000 euroa momentille  26.75.21 ehdotetusta määrärahasta.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Paula Kokkonen /kok
  • Lasse Virén /kok
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Petri Salo /kok
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Olli Nepponen /kok
  • Pertti Mäki-Hakola /kok
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Seppo Kanerva /kok