TALOUSARVIOALOITE 708/2002
vp
TAA 708/2002
vp - Katri Komi /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen koulurakennusten perustamiskustannuksiin
ja korjauksiin
Eduskunnalle
Talousarvioesityksessä 2003 esitetään
yli miljoonan euron leikkausta momentille, jonka alle kuuluvat koulujen
perustamiskustannukset ja korjaukset. Samaan aikaan eri
puolilla Suomea on edelleen hälyttävä määrä esimerkiksi
kosteus- ja homevaurioista kärsiviä koulurakennuksia
ja näin myös oppilaita ja koulun henkilökuntaa. Välttämättömien
peruskorjausten siirtäminen on paikoin mahdotonta. Toisaalta
koulujen rakennustarve muuttovoittokunnissa on kipeä.
Erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa kuntien varallisuustilanne
on tunnetusti heikko mm. siksi, että sosiaali- ja terveyskulut
kasvavat väestön ikääntymisen
myötä. Samalla työttömyydestä johtuvat
kustannukset ovat suuret. Tällaisilla alueilla
kunnilla ei yksinkertaisesti ole varaa laajamittaisiin koulujen
saneerauksiin tai tarvikehankintoihin eikä toisaalta myöskään
kasvaviin terveydenhoitomenoihin. Näitä on vaarassa
syntyä lisää, jos koulujen terveyshaittoihin
ei puututa ajoissa.
Terveyshaittoja ovat paitsi home- ja asbestihaittojen aiheuttamat
hengityselinsairaudet, myös puutteellisesta ilmanvaihdosta
johtuva uupumus ja muut korkean hiilidioksidipitoisuuden
oireet. Vanhojen rakennusten lämpö-, vesi-, viemäröinti-
ja sähkötekniikka alkavat monin paikoin pettää,
puhumattakaan tekniikan vaatimusten auttamattomasta jälkeenjääneisyydestä. Tasapuolisen
tietoyhteiskunnan kehittämisen nimissä myös
koulujen atk-valmiuksien tulisi olla ajan tasalla kautta maan.
Itä-Suomen kunnat ja oppilaitosten ylläpitäjät ovat
esittäneet opetusministeriön rahoitussuunnitelmaan
vuosille 2003—2006 yhteensä 114:ää yleissivistävien
ja ammatillisten oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja aikuiskoulutuksen sekä kirjastojen
perustamishanketta, joista osa on useammalle vuodelle jakautuvia.
Hankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio on 195 492 000 euroa.
Vain joka neljännelle hankkeelle on todennäköisesti
tulossa valtionosuus neljän seuraavan vuoden aikana.
114 hankkeesta suurin osa koskee varsinkin kosteusvaurioisten
koulurakennusten korjaamista tai korvaamista. Toteuttamista odottavien
perustamishankkeiden kustannusarviot nousevat, koska rakennusten
kunto heikkenee nopeasti. Itä-Suomen pienillä kunnilla
ei ole varaa perustamishankkeisiin ilman valtionosuuksia.
Kun otetaan huomioon kiireisimmät parannustarpeet,
lisäyksen nykyiseen esitykseen tulisi olla vähintään
20 miljoonaa euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.40.34 lisäyksenä 20 000 000
euroa koulurakennusten perustamiskustannuksiin ja korjauksiin.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Katri Komi /kesk
- Raimo Mähönen /sd
- Arto Seppälä /sd
- Jari Leppä /kesk
- Pekka Nousiainen /kesk