TALOUSARVIOALOITE 719/2002 vp

TAA 719/2002 vp - Juha Korkeaoja /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 2 kehittämiseen

Eduskunnalle

Valtatie 2 Pori—Helsinki on rakennettu pääosin 1950-luvulla, ja sen liikennöitävyys alittaa jo nykyisin valtateiden palvelutasotavoitteen suurilta osin. Valtatie 2 muodostaa pääyhteyden pääkaupunkiseudulta laajalle alueelle, johon Satakunnan lisäksi kuuluvat mm. Hämeen ja Pirkanmaan lounaisosat, Varsinais-Suomen koillisosa sekä Etelä-Pohjanmaan länsiosat.

Helsinki—Pori-vyöhyke eli valtatien 2 keskeinen vaikutusalue on maamme merkittävimpiä yhdyskuntavyöhykkeitä. Sen merkitys on lähes yhtä suuri kuin Helsinki—Tampere- ja Helsinki—Turku-vyöhykkeiden mitattuna eräillä keskeisillä mittareilla. Tien parantamisella luodaan edellytyksiä sen vaikutusalueen yritystoiminnan edelleen kehittymiselle. Tie avaa useille kaupungeille kansainväliset yhteydet Porin, Rauman ja Helsingin satamien kautta.

Valtatien 2 parantaminen välillä Pori—Ulvila on meneillään. Nelikaistaistamisen ensimmäinen vaihe on valmis ja toinen vaihe on valmistumassa.

Kolmen maakunnan ja kolmen tiepiirin yhteistyönä on laadittu valtatien 2 Pori—Helsinki yhteysvälille parantamissuunnitelma. Alustavien parantamiskohteiden listalla on mm. ohituskaistoja, liittymien parantamista, ympäristökohteita jne. Koko yhteysvälihankkeen parantamisen kustannukset ovat n. 35 miljoonaa euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.79 11 100 000 euroa valtatien 2 Pori—Helsinki yhteysvälihankkeen käynnistämiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Anne Holmlund /kok
  • Veijo Puhjo /vas
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Leea Hiltunen /kd
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Katja Syvärinen /vas
  • Timo Kalli /kesk
  • Reijo Kallio /sd