TALOUSARVIOALOITE 729/2002 vp

TAA 729/2002 vp - Valto Koski /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan

Eduskunnalle

Sosiaalialan osaamiskeskukset perustettiin viime vuonna. Vuoden 2002 valtionavustus niiden toimintaan on ollut 3 000 000 euroa. Sillä on arvioitu voitavan turvata lain sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta (1230/2001) tarkoittaman toiminnan käynnistämisvaihe. Osaamiskeskusten tehtävien hoitaminen on nyt siis vasta alussa, ja ne tarvitsevat tehtävänsä tehokkaaseen hoitamiseen riittävän rahoituksen, kuten sosiaali- ja terveysministeriö on budjettiesityksessään edellyttänyt. Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2003 ei ole kuitenkaan otettu huomioon sosiaali- ja terveysministeriön esitystä, vaan voimavarat on säilytetty vuoden 2002 tasolla eli 3,0 milj. eurossa. Kun otetaan huomioon kuntien kiristynyt rahoitustilanne, on entistä vaikeampaa uskoa, että hyvin aikaansa sopivat sosiaalialan kehittämiskeskukset pystyisivät tulokselliseen toimintaan, jos niille ei osoiteta lisärahoitusta valtion taholta.

Kun sosiaalialan osaamiskeskuksia perustettiin, niille uskottiin vastuuta sosiaalitoimen uudelleen järjestämisessä ja kehittämisessä, joka uhkaa heti alkuunsa jäädä puolitiehen, jos tarvittavaa rahoitusta niiden toimintaan ei voida osoittaa.

Kehittämistyön merkitys korostuu ajan myötä säästöinä, joita maamme sosiaalitoimessa on syytä tavoitella. Selvitäksemme tulevista haasteista tämä kehitystyö on saatava alkuun mitä pikimmin ja osaamiskeskuksien rahoitus oikealle tasolle.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.32.39 lisäyksenä 1 000 000 euroa sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Valto Koski /sd