TALOUSARVIOALOITE 734/2002
vp
TAA 734/2002
vp - Marjaana Koskinen /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen sosiaalialan
osaamiskeskusten toimintaan
Eduskunnalle
Sosiaalialan osaamiskeskustoiminta käynnistyi pysyväisluonteisena
toimintana vuoden 2002 alusta. Osaamiskeskusten ensimmäisen
vuoden toimintaan on kuluvan vuoden talousarviossa osoitettu valtionavustusta
yhteensä 3 000 000 euroa. Käynnistysvaiheen
jälkeen on tarpeen vahvistaa osaamiskeskusten perusrahoitusta 1 000 000
eurolla. Sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain (1230/2001)
2 §:n mukaan osaamiskeskusten tehtävänä on
perustehtävien lisäksi turvata valtakunnallista
väestöpohjaa edellyttävien erityisosaamista
vaativien erityispalveluiden ja asiantuntijapalveluiden kehittyminen
ja välittyminen 5 §:ssä tarkoitetussa neuvottelukunnassa
(sosiaalialan osaamiskeskustoiminnan neuvottelukunta) erikseen sovittavan
työnjaon pohjalta. Tähän tarkoitukseen
esitetään niin ikään 1 000 000
euron lisäystä. Momentin lisämäärärahan
tarve on näin yhteensä 2 000 000
euroa.
Määrärahan lisäämisen
perusteluna tuodaan esiin seuraavaa. Hyvin pieniä erityisryhmiä koskeviin
palvelutarpeisiin, kuten esimerkiksi kuurosokeiden palvelut, vastaaminen
vaatii suurta väestöpohjaa. Tällaisten
hyvinkin pienten erityisryhmien tarvitsemien palvelujen turvaaminen
tasoltaan riittävinä ja kattavasti koko maassa on
vaativa, mutta muun muassa perusoikeuksien kannalta välttämätön
tehtävä. Osaamiskeskusjärjestelmä mahdollistaa
tällaisten valtakunnallisten erityispalveluiden kysynnän
ja tarjonnan yhteensovittamisen ja voimavarojen suuntaamisen palvelujärjestelmässä
oleviin
aukkoihin.
Palvelujen, myös erityispalvelujen, järjestämisvelvollisuus
on kunnilla. Yksittäisen kunnan mahdollisuudet vaikuttaa
puuttuvien palvelujen tuottamiseen ovat kuitenkin hyvin rajalliset. Käytännössä valtakunnallisista
palveluista huolehtivatkin järjestöt. Järjestöille
ei kuitenkaan voi asettaa vastuuta kaikkien tarvittavien erityispalveluiden
järjestämisestä niin, että niitä on
tarjolla koko maassa. Puuttuvien palvelujen järjestämiseen
ja kehittämiseen tarvitaan myös valtion ohjausta
ja tukea, joka on kanavoitavissa osaamiskeskusjärjestelmän
kautta. Tukea suunnattaisiin sekä palvelujen tarpeen nykyistä tarkempaan
selvittämiseen ja palvelujen ja niiden tuottamisessa ja
kehittämisessä tarvittavien sopimusjärjestelmien
luomiseen että myös tarvittaessa pysyväisluonteiseen
tukeen, jolla yksittäisen erityispalvelun tuottaminen ja
kehittäminen voitaisiin turvata.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 33.32.39 lisäyksenä 2 000 000
euroa sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan osoitettavaan valtionavustukseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Marjaana Koskinen /sd
- Marjatta Vehkaoja /sd
- Virpa Puisto /sd
- Annika Lapintie /vas