TALOUSARVIOALOITE 744/2002 vp

TAA 744/2002 vp - Mikko Kuoppa /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen haja-asutusalueiden vesihuollon parantamiseen Pirkanmaalla

Eduskunnalle

Hyvälaatuisen talousveden saanti on välttämätön haja-asutusalueiden elinkeinojen kehittämiseksi ja niiden pitämiseksi asuttuna. Erityisesti kuivina kesinä hyvälaatuisesta vedestä on pulaa monissa talouksissa.

Pirkanmaan vesissä on monin paikoin runsaasti rautaa, arseenia tai muita terveydelle haitallisia aineita. Porakaivotkaan eivät ole useissa paikoissa tuoneet edes välttävää ratkaisua talousveden saantiin. Eri puolilla Pirkanmaata on vireillä hankkeita uusien vesiosuuskuntien perustamiseksi. Useissa kunnissa on perustettu esim. kyläkohtaisia vesiosuuskuntia, jotka ovat rakentaneet vesijohtoverkon osuuskunnan jäsenille. Valtio ja kunnat ovat useissa tapauksissa avustaneet rakentamiskustannuksissa. Avustuksista huolimatta kustannusten korkeus estää useissa tapauksissa vesijohtojen rakentamisen; nyt valtion avustuksen määrä on 10—20 prosenttia. Rahoituslain mukaan avustusta voitaisiin maksaa 30 prosenttia, mutta käytettävissä olevien varojen vähäisyys estää maksamasta lain mahdollistamaa täyttä tukea.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  30.51.31 lisäyksenä 1 000 000 euroa haja-asutusalueiden vesihuollon parantamiseen Pirkanmaalla.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Mikko Kuoppa /vas
  • Marjatta Stenius-Kaukonen /vas