TALOUSARVIOALOITE 836/2001 vp

TAA 836/2001 vp - Tero Mölsä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen huumerikosten torjuntaan

Eduskunnalle

Entistä nuoremmat aloittavat huumekokeilut. Jopa 14-vuotiaat kokeilevat kannabis-tuotteilla, ja paria vuotta myöhemmin siirrytään kovempiin aineisiin. Pahimmillaan 15—16-vuotiaalla saattaa olla vaikea huumeriippuvuus. Ongelmaa lisää myös sekakäyttö. Stakesin raportin mukaan jo 1990-luvun puolivälissä ongelmakäytöstä aiheutuneet välittömät kustannukset yhteiskunnalle olivat 600 miljoonaa markkaa vuodessa. Välillisten vuosikustannusten arvioitiin tuolloin olleen jopa 3,6 miljardia markkaa. Näistä luvuista käy ilmi se, kuinka paljon säästöä yhteiskunnalle syntyisi, jos ennalta ehkäisevään huumausaineiden vastaiseen toimintaan ja erilaisiin hoitoonohjaustoimiin panostettaisiin kunnolla. Poliisin katutason valvontaan, ennalta ehkäisevään toimintaan ja tutkintaan tuleekin lisätä voimavaroja.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  26.75.21 lisäyksenä 1 700 000 euroa huumerikosten torjuntaan sekä ennalta ehkäisevään toimintaan ja tutkintaan.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Tero Mölsä /kesk
  • Tuija Nurmi /kok
  • Tanja Karpela /kesk