TALOUSARVIOALOITE 845/2002 vp

TAA 845/2002 vp - Esa Lahtela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen lapsilisien indeksitarkistusten budjettiperusteiseen toteuttamiseen

Eduskunnalle

Lapsilisät ovat olleet tasoltaan samansuuruisia 1.7.1995 alkaen euromuunnoksen yhteydessä tehtyjä vähäisiä tarkistuksia lukuun ottamatta. Tämä kausi on merkinnyt lapsilisien osalta 12 %:n ostovoiman heikennystä. Hyväosaisille perheille koko lapsilisällä ei ole mitään merkitystä, mutta monelle pienituloiselle ja köyhälle perheelle lapsilisien maksatusajankohta on merkittävä ja odotettu tapahtuma. Tämä lienee niitä ainoita kohtia sosiaalisissa etuuksissa, joihin ei ole tehty näinkään pitkällä aikavälillä indeksitarkistusta, vaikka talouskasvu onkin ollut suhteellisen hyvä ja rahaa on joutanut laittaa monien turhanpäiväistenkin hankkeiden aloittamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  33.15.52 lisäyksenä 162 000 000 euroa lapsilisien indeksitarkistusten budjettiperusteiseen toteuttamiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Esa Lahtela /sd
  • Matti Kangas /vas
  • Marjaana Koskinen /sd