TALOUSARVIOALOITE 85/2008 vp

TAA 85/2008 vp - Christina Gestrin /r ym.

Tarkistettu versio 2.0

Suomennos

Määrärahan osoittaminen avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle

Eduskunnalle

Suomen EU-jäsenyys, vapaakaupan lisääntyminen sekä muut kansalliset tekijät ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana muuttaneet kalastuselinkeinon toimintaedellytyksiä maassamme. Elinkeinon kehitys on monelta osin ollut kielteistä, vaikka markkinoilla on ollut havaittavissa kasvavaa kiinnostusta kalatuotteisiin. Viime aikoina kuluttajilla on ollut heikosti kotimaista kalaa saatavana. Kalastuselinkeino on tämän vuoksi suurien haasteiden edessä. Jotta kalastuselinkeinon työpaikat rannikkoseuduilla ja sisävesialueella voitaisiin säilyttää ja jotta kuluttajille voitaisiin tarjota kotimaisia kalatuotteita myös tulevaisuudessa, kalastusjärjestöjen ja viranomaisten on kehitettävä jatkuvasti elinkeinoa. Suomen Ammattikalastajaliitolla on ammattikalastajien järjestönä tässä suhteessa keskeinen asema. Ammattikalastajaliitolle on tässä tilanteessa myönnettävä lisäresursseja elinkeinon kehittämiseen ja kalastusyrittäjille suunnatun tiedonvälityksen tehostamiseen. Määrärahaa tulee käyttää kalastusyrittäjille suunnattuun tiedonvälitykseen, kehittämistoimenpiteiden käynnistämiseen ja tukemiseen elinkeinon piirissä sekä kalastusyrittäjien välisen yhteistyön lisäämiseen verkostojen luomisessa. Suomen Ammattikalastajaliitto on toistaiseksi rahoittanut toimintansa kalastajilta saatavilla jäsenmaksuilla. Kalastajien määrän jo pidemmän aikaa pienentyessä rahoitus on hankaloitunut. Viranomaiset käyttävät säännöllisesti Suomen Ammattikalastajaliittoa asiantuntijatahona, ja liitolla on keskeinen rooli kalastuselinkeinon kehittämisessä Suomessa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  30.40.51 lisäyksenä 100 000 euroa avustuksen maksamiseen Suomen Ammattikalastajaliitolle.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Christina Gestrin /r
  • Mats Nylund /r
  • Anna-Maja Henriksson /r
  • Thomas Blomqvist /r