TALOUSARVIOALOITE 852/2001 vp

TAA 852/2001 vp - Petri Neittaanmäki /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Jyväskylän kaupunginteatterille

Eduskunnalle

Vuoden 1993 alussa voimaan tulleen kuntien valtionosuuslainsäädännön ja siihen kuuluvan teatteri- ja orkesterilain periaatteiden mukaan teattereille tulee myöntää valtion tukea suhteessa teatterin maksamiin palkkoihin ja henkilötyövuosiin. Tuki määräytyy kuitenkin kahden vuoden viiveellä, joten esimerkiksi Jyväskylän kaupunginteatterille myönnetyssä valtiontuessa on kuluvana vuonna ollut peräti 66 309 euron vaje.

Opetusministeriössä päätetään lähiaikoina vuodelle 2002 myönnettävän valtion tuen perusteina käytettävistä henkilötyövuosista. Jyväskylän kaupunginteatterin kohdalla syntynyt epäkohta on oikaistava pikaisesti vastaamaan paremmin teatterin todellisia henkilötyövuosia. Vaikka jaossa olevien henkilötyövuosien kokonaismäärä ei täysin vastaakaan teattereiden todellisia henkilötyövuosien määriä, on Jyväskylän kaupunginteatterin kohdalla epäsuhdan poikkeuksellisen suuruuden takia perusteltua oikaista valtion tuen määrää.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  29.90.31 lisäyksenä 66 309 euroa Jyväskylän kaupunginteatterin valtion tuen oikaisemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Petri Neittaanmäki /kesk