TALOUSARVIOALOITE 858/2002 vp

TAA 858/2002 vp - Seppo Lahtela /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen heikkokuntoisten paikallisteiden kunnon parantamiseen

Eduskunnalle

Yleisistä teistä annetun lain 11 §:n mukaan valtio on tienpitäjänä velvollinen huolehtimaan teiden tyydyttävästä kunnosta. Viime vuosina tienpitoon varattuja varoja on valtion talousarvioissa toistuvasti karsittu, ja määrärahojen jatkuva alimitoitus näkyy jo selvästi tiestön kunnossa. Monilla tieosuuksilla liikenneturvallisuus on selkeästi vaarantunut, kun pinnoitteita ei ole pidetty edes siedettävässä kunnossa ja tarpeellisista hiekoituksista ja aurauksista muuttuvien kelien mukaan on tingitty rankasti.

Koko maan asuttuna säilyminen on vahvasti riippuvaista kattavasta ja hyväkuntoisesta tieverkosta, eivätkä kelvottomat kulkuyhteydet saa olla vauhdittamassa muutenkin voimakasta muuttoliikettä pelkästään kasvukeskuksiin ja pääteiden lähettyville. Heikkokuntoisten paikallisteiden kunnosta huolehtiminen vuosittain ja riittävillä resursseilla tuo säästöä tiestön perusparannusvaroihin pitkällä tähtäimellä. Sekä tienpitäjän että tienkäyttäjien kustannukset minimoituvat, kun teiden kuntoa ei missään vaiheessa päästetä rapistumaan, vaikka talouden suhdanteet ja näin ollen rahanohjauksen painotukset vaihtelisivatkin. Paikallisteiden kunto on turvattava siten, että valtio velvoitetaan ohjaamaan talousarviossa perustienpitoon varattuja varoja nimenomaan heikkokuntoisten teiden kunnon ylläpitämiseen ja kohentamiseen.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2003 talousarvioon momentin  31.24.21 perusteluihin maininnan, että määrärahaa käytettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota heikkokuntoisten paikallisteiden kunnosta huolehtimiseen.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Seppo Lahtela /kesk