TALOUSARVIOALOITE 858/2007 vp

TAA 858/2007 vp - Katja Taimela /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Särkisalon pengertien korjaamiseen

Eduskunnalle

Särkisalon pengertie toteutettiin 1960-luvun alussa, ja siinä yhteydessä tähän n. 400 metriä pitkään penkereeseen rakennettiin yksi virtausaukko. Aukon leikkauspinta-ala oli vain noin 1,5 prosenttia koko salmen leikkausalasta. Särkisalon kunnanhallitus esitti jo vuonna 1962 silloiselle tie- ja vesirakennushallitukselle, että pengertie edellyttäisi toisen aukon rakentamista veden virtaaman parantamiseksi. Tätä toimenpidettä ei tieviranomainen kuitenkaan tuolloin pitänyt tarpeellisena.

Vuonna 1996 Tielaitoksen Turun tiepiiri laati toimenpideselvityksen, joka perustui piirin raporttiin vesistöpenkereiden ympäristövaikutusten arvioinnista. Turun tiepiirin ajatuksena on tehdä Särkisalon pengertiehen uusi pieni virtausaukko penkereen toiseen päähän. Tehdyn selvityksen mukaan tällainen uusi pieni virtausaukko saattaa lisätä veden laadun heikkenemisen riskiä. Uuden pienen aukon aiheuttama suhteellisen voimakas virtaus voi aiheuttaa pohjasedimenttiin sitoutuneiden fosforin ja typen liikkeellelähdön. Tilanne todennäköisesti vain huononee, jos penkereeseen tehdään pelkästään vain pieniä muutoksia.

Särkisalon pengertiehen tarvitaan iso 50—100 metrin aukko ja silta. Tämäkin voi aluksi aiheuttaa myös joitain haitallisia muutoksia pohjasedimentin häiriytymisestä, mutta pitkällä aikavälillä muutos vesien tilassa parempaan on odotettavissa. Jos nykyiset haitalliset muutokset ovat aiheutuneet neljän vuosikymmenen aikana, niin kunnon aukon vaikutuksesta tilanne kyllä seuraavan neljän vuosikymmenen aikana paranee olennaisesti.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 5 000 000 euroa Särkisalon pengertien korjaamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Katja Taimela /sd 
  • Jouko Laxell /kok