TALOUSARVIOALOITE 867/2002 vp

TAA 867/2002 vp - Markku Laukkanen /kesk 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen henkilöjunaliikenteen palveluiden turvaamiseen Hillosensalmen asemalla

Eduskunnalle

Odotukset Pohjois-Valkealan Repoveden alueen kehittämiseen ovat nyt suuret, kun laki kansallispuiston perustamisesta saadaan voimaan. Repoveden kansallispuistosta saadaan katetta sille matkailulliselle vajeelle, joka alueella on. Kansallispuisto tarvitsee opastuskeskuksen, jonka yhteyteen voidaan kehittää kansallispuistoa tukevia palveluita, mm. luontomatkailukeskus, jollaisista on saatu hyviä kokemuksia eri puolilla Suomea. Orilammen alueella on hyvät matkailulliset perinteet, joiden varaan voidaan rakentaa myös tulevia hankkeita.

Merkittävästi kasvava matkailijamäärä aiheuttaa paineita liikenneväylien ja kulkuyhteyksien kehittämiseen varsinkin Repoveden länsipuolella. VR lakkautti 2.6.2002 liikenne- ja viestintäministeriön ostamien H-junien pysähdykset Horpun, Kirjokiven, Hillosensalmen, Orilammen, Voikosken, Mouhun, Otavan, Suonteen, Airakselan, Kurkimäen ja Rättimäen pysähdyspaikoilla. Ministeriö perustelee päätöstä junien ostoliikenteen kalleudella ja matkustajamäärien vähäisyydellä.

Ministeriön ratkaisu haittaa merkittävästi Repoveden alueen kaikenpuolista kehittämistä. Siksi erityisesti Hillosensalmen osalta lakkauttamispäätöstä tulisikin voida arvioida uudelleen ja turvata henkilöjunien pysähtyminen ainakin kesäaikana. Koska Repoveden kansallispuiston perustaminen tulee lisäämään alueelle suuntautuvaa matkailijavirtaa moninkertaiseksi nykyiseen nähden, julkisten kulkuyhteyksien olemassaolo on välttämätön vaihtoehto, joka tukee Repoveden alueen matkailuelinkeinon kehittymistä ja alueen runsasta vapaa-ajanasutusta.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.60.63 lisäyksenä 10 000 euroa turvatakseen H-lähijunien pysähtymisen Repoveden kansallispuistoa palvelevalla Hillosensalmen asemalla.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Markku Laukkanen /kesk