TALOUSARVIOALOITE 879/2002 vp

TAA 879/2002 vp - Jari Leppä /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen valtatien 5 parantamiseen Mikkelin eteläpuolella

Eduskunnalle

Toimivat liikenneyhteydet ovat yksi tärkeimpiä tekijöitä alue- ja elinkeinopolitiikassa ja yritysten sijoittumisessa. Tämä on tullut selkeästi esille mm. Keskuskauppakamarin tutkimuksissa. Valtatien 5 tähänastinen parantaminen on tukenut elinkeinoelämää ja aluetaloutta. Sen vuoksi jatkorakentamista ei saa viivyttää, vaan parannustyöt on saatettava loppuun Mikkelin eteläpuolisella alueella, jossa perusparannussuunnitelmat ovat osin jo valmiit.

Mikkelin eteläpuolella on neljä tieosuutta, Koirakivi—Karankamäki, Vihantasalmi—Toivola, Tiilikkala—Hurus ja Pitkäjärvi—Kaihu, jotka ovat parantamisen tarpeessa. Kyseisten tieosuuksien keskeneräisyys on yksi este nykyistä tehokkaamman elinkeino- ja aluepolitiikan toteuttamiselle, joten niiden rakentamista on syytä kiirehtiä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 19 200 000 euroa valtatien 5 parantamiseen Mikkelin eteläpuolella.

Helsingissä 1 päivänä lokakuuta 2002

  • Jari Leppä /kesk
  • Raimo Mähönen /sd