TALOUSARVIOALOITE 883/2008 vp

TAA 883/2008 vp - Timo Soini /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen

Eduskunnalle

Keväällä 2008 opiskelija-aterian enimmäishintaa nostettiin 25 sentillä 4,27 euroon. Korotusta perusteltiin työvoiman ja elintarvikkeiden hintojen kohoamisella. Korotus tehtiin ilman samanaikaista ateriatuen korotusta, joten kohonnut hinta päätyi kokonaisuudessaan opiskelijan maksettavaksi ja syksystä 2008 eteenpäin opiskelijan maksama hinta on ollut 2,60 euroa.

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmassa ilmaistaan huoli nuorten ruokailutottumusten muutoksesta yhä epäterveellisempään suuntaan. Myös yleistyvä nuorten ylipainoisuus on herättänyt huolta ja yhteiskunnallista keskustelua.

Ateriatuen piirissä oli vuonna 2007 yli 250 000 opiskelijaa ja opiskelija-aterioita syötiin lähes 14 miljoonaa annosta. Reilusti yli puolet opiskelijoista syö pääateriansa opiskelijaruokalassa, mikä tekee ateriatuesta halvan ja tehokkaan tavan edistää opiskelijoiden terveellistä ruokavaliota ja samalla suomalaisten kansanterveyttä.

Mahdollisuus opiskelijaruokailuun on monille opiskelijoille lähes ainoa mahdollisuus nauttia päivittäin edes yksi lämmin ateria ja siksi on kohtuutonta, että opiskeluruokailun kustannusten noususta vastaavat yksin opiskelijat.

Ateriatuen korotus 25 sentillä vuoden 2009 budjetissa ei tarkoita opiskelijaruokailun hinnan laskua, vaan ainoastaan opiskelijan päivittäisen lämpimän ruuan hinnan jo tapahtuneen hinnannousun korvaamista. Opintotuella elävän opiskelijan niukassa budjetissa pienetkin hintojen nostot vaikuttavat merkittävästi toimeentuloon ja valtion ateriatuki kohdentuu erittäin tarkasti juuri heikoimmin toimeen tuleville päätoimisille opiskelijoille.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  29.70.57 lisäyksenä 3 500 000 euroa korkeakouluopiskelijoiden ateriatukeen ja muuttaa momentin perusteluissa mainittua ateriatuen määrää.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Timo Soini /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Raimo Vistbacka /ps
  • Pertti Virtanen /ps