TALOUSARVIOALOITE 887/2002
vp
TAA 887/2002
vp - Eero Lämsä /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen maaseudun
paikallisten toimintaryhmien taloudellisten toimintaedellytysten
turvaamiseen
Eduskunnalle
Aluepoliittisiin tavoiteohjelmiin, valtioneuvoston
maaseutupoliittiseen periaatepäätökseen maaseutupoliittisiksi
linjauksiksi vuosille 2001—2004 ja eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan
lausuntoihin sisältyy yhtenä asiakokonaisuutena
edellytysten luominen paikallisille toimintaryhmille toimia aktiivisina
maaseudun kehittäjinä koko maassa.
Ohjelmakaudella 2000—2006 maaseudun kehittämisessä on
käytössä EU:n LEADER+-ohjelma.
Maa- ja metsätalousministeriö teki päätökset
25:stä ohjelmaan hyväksytystä hankkeesta sekä valitsi
myös seitsemän toimintaryhmää toteuttamaan
LEADER+-ohjelmaa kansallisin varoin eli toimimaan ns. POMO+-ryhminä.
Toimintaryhmien toteuttaminen on lähtenyt ripeästi liikkeelle,
ja niiden tulokset ovat olleet merkittäviä kireästä aikataulusta
ja ryhmien rajallisista henkilöresursseista huolimatta.
Tällä hetkellä yhdeksän
toimintaryhmän taloudelliset toimintaedellytykset ovat
kuitenkin kohtuuttoman vaikeat. Maamme seitsemän POMO+-ryhmän
toimintaa vaikeuttaa kouriintuntuvasti alhainen rahoituskehys. Lisäksi
kaksi toimintaryhmää, Jyväs-Riihi ry
ja Ylä-Savon Veturi ry, on kokonaan ilman ohjelmarahoitusta.
Alimitoitettu rahoituskehys aiheuttaa vakavia puutteita ohjelmien
toteuttamisen lisäksi myös maa- ja metsätalousministeriön
kanssa allekirjoitettujen sopimusten velvoitteiden täyttämisessä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 30.14.63 lisäyksenä 2 500 000
euroa POMO+-hankkeiden tasokorotukseen ja kahden rahoittamattoman
toimintahankkeen kokonaisrahoitukseen.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Eero Lämsä /kesk
- Seppo Kääriäinen /kesk
- Kari Rajamäki /sd
- Iivo Polvi /vas
- Juha Karpio /kok
- Mauri Pekkarinen /kesk