TALOUSARVIOALOITE 899/2002
vp
TAA 899/2002
vp - Hannes Manninen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen saamelaisten
kulttuurikeskuksen suunnitteluun ja rakentamiseen
Eduskunnalle
Saamelaiskäräjät on tehnyt
hankeselvityksen kulttuurikeskuksesta, joka sisältäisi
mm. saamelaiskäräjien toimitilat, kirjaston ja
yhdistysten tiloja. Nykyisin saamelaiskäräjien
toimitilat ovat entisessä koulussa eikä käräjillä ole
asianmukaisia istuntotiloja. Esimerkiksi Norjassa saamelaisilla
on oma parlamenttitalo. Inarin kirkonkylään suunnitellun
kulttuurikeskuksen kustannusarvio on noin 5,5 miljoonaa euroa.
Hankeselvityksen pohjalta on käynnistetty joulukuussa
2001 EU-hankkeena saamelaiskulttuurikeskuksen valmistelu- ja kehitysprojekti, joka
valmistuu vuoden 2002 lopussa. Suunnitelmissa on toteuttaa arkkitehti-
ja muu suunnittelu vuonna 2003 sekä urakkakilpailut 2004.
Suunnitelmien mukaan rakennustyöt alkaisivat syksyllä 2004
ja kulttuurikeskus valmistuisi 2006.
Valtionvarainvaliokunta katsoi mietinnössään (VaVM
37/2001 vp), että oikeusministeriön
tulee seurata saamelaisten kulttuurikeskuksen hankeselvityksen valmistumista
ja antaa tukea toteuttamisvaihtoehtojen, esimerkiksi EU-tukien kartoittamisessa.
Saamelaiskäräjät ja Lapin liitto ovat
laatineet yhteistyössä valtionvarainvaliokunnan
tarkoittaman selvityksen viime helmikuussa. Siinä on päädytty
lopputulokseen, että saamelaiskulttuurikeskus tulee rahoittaa
kansallisena erityishankkeena valtion talousarviovaroin. Perusteluna
on, että hankkeessa on kyse saamelaisen alkuperäiskansan
toimintaedellytysten turvaamisesta, minkä vuoksi se on
koko Suomen asia, ei yksin Lapin maakunnan. Näin suurta hanketta
olisi myös vaikea sijoittaa lähivuosina Lapin
maakunnan EU-varojen kiintiöön.
Saamelaiskäräjät on päättänyt
sijoittaa keskuksen Inarin kirkonkylän taajamaan, ja kaavoitusprosessi
sijaintipaikan lopulliseksi määrittämiseksi
on meneillään. Saamiemme tietojen mukaan valtioneuvosto
on iltakoulussaan päätynyt ratkaisuun, että hanke
toteutetaan poikkihallinnollisena hankkeena, ja pyytänyt
sitä varten vielä tarkentamaan hankesuunnitelmaa.
Saamelaiskäräjät on suorittanut pyydetyn
tarkennuksen ja katsoo, että valtion vuoden 2003 talousarvioon tarvitaan
200 000 euroa arkkitehtikilpailuun ja rakennuspaikkaan
liittyviä kuluja varten.
Keskuksen rakentaminen on ehdottoman tärkeää saamelaisten
kulttuurin ja itsehallinnon kannalta. Toimintaedellytysten parantaminen
ja saamelaiskulttuurin keskeisten toimijoiden sijoittaminen samaan
rakennukseen loisi hyvät edellytykset kulttuurin kehittämiselle
tulevaisuudessa. Kulttuurikeskus käräjätiloineen
tehostaisi toimintoja ja toimisi samalla saamelaisten itsehallinnon
symbolina.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2003 talousarvioon
momentille 29.90.50 lisäyksenä 200 000
euroa saamelaisten kulttuurikeskuksen arkkitehtikilpailua ja rakennuspaikkakuluja
varten.
Helsingissä 1 päivänä lokakuuta
2002
- Hannes Manninen /kesk
- Matti Huutola /vas
- Maria Kaisa Aula /kesk
- Timo E. Korva /kesk
- Esko-Juhani Tennilä /vas