TALOUSARVIOALOITE 905/2008 vp

TAA 905/2008 vp - Jacob Söderman /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostoon

Eduskunnalle

Saaristolaki (494/1981) asettaa valtiolle velvoitteen huolehtia saaristoliikenteestä. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostoon ja kehittämiseen vuoden 2009 talousarvioesityksessä varattu määräraha, 7,9 miljoonaa euroa, ei kuitenkaan riitä saariston nykyisten yhteysalusreittien ylläpitoon. Budjettiesityksessä ei ole huomioitu muun muassa polttoaineiden hintojen 38 %:n nousua vuoden 2007 tasoon verrattuna eikä 5 %:n elinkustannusindeksin mukaista korotusta vuoden 2008 rahtaushintoihin.

Menokohdassa ei ole myöskään huomioitu määrärahatarvetta laitureiden rakennuttamiseen ja kunnostukseen. Laiturit on perustelujen muutoksella suljettu menokohdan käytön ulkopuolelle, eikä niille ole varattu uutta menokohtaa talousarvioon. Kotkan Haapasaaren liikenteen palvelutason välttämätön korjaaminen on jäänyt myös huomiotta.

Yhteysaluslaitureita on 100, ja niiden kunnostaminen edellyttää vuosittaista määrärahaa.

Hallituksen yhteysalusliikenteeseen varaamaa määrärahaa tulisikin korottaa 1 000 000 euroa, jotta kohonneet polttoainekustannukset (lisäys 300 000 euroa) ja rahtauskustannukset (lisäys 300 000 euroa) saadaan katettua ja siten nykyinen palvelutaso turvattua, Kotkan Haapasaaren liikenteen palvelutaso nostettua muun saaristoliikenteen tasolle (100 000 euroa) ja yhteysaluslaiturien kunnostusohjelmaa jatkettua (300 000 euroa).

Saaristoliikenteen yhteysalusmäärärahan pitkään jatkunut vuosittainen alimitoitus varsinaisissa talousarvioissa on luonut epävarmuutta saaristoyritysten toimintaan ja haitannut saariston kehitystä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2009 talousarvioon momentille  31.30.64 lisäyksenä 1 000 000 euroa yhteysalusliikennepalvleujen ostoon ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää myös yhteysaluslaitureiden kunnostukseen ja rakentamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2008

  • Jacob Söderman /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Merja Kuusisto /sd
  • Valto Koski /sd
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Pentti Tiusanen /vas