TALOUSARVIOALOITE 940/2007 vp

TAA 940/2007 vp - Unto Valpas /vas 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Raahen vanhan seminaarin kiinteistökannan peruskorjauksen aloittamiseen

Eduskunnalle

Raahen vanhan seminaarin kiinteistökanta on iäkäs; vanhimmat osat on rakennettu jo aivan 1900-luvun alussa. Rakennukset muodostavat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ja hienon alueen, joka on Museoviraston suojelema. Rakennukset ovat nykyään ammattikorkeakoulun ja yliopiston käytössä. Aiemmin rakennukset olivat valtion omistuksessa, mutta niissä annettavan opetuksen siirryttyä kuntien ja kuntayhtymien hoidettavaksi valtio luopui jo tuolloin korjaustarpeessa olleesta rakennuskannasta, ja nyt omistajana on Raahen kaupunki oman yhtiönsä kautta.

Raahen vanhan seminaarin rakennukset on peruskorjattava pian. Kiinteistökannan peruskorjaus on suunniteltu toteutettavaksi vaiheittain kolmen vuoden aikana. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 3 200 000 euroa. Hanke suunniteltiin aloitettavaksi vuonna 2006, mutta rahoituksen puuttumisen vuoksi aloitusta on jouduttu lykkäämään.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  29.01.62 lisäyksenä 800 000 euroa Raahen vanhan seminaarin kiinteistökannan peruskorjauksen aloittamiseen.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Unto Valpas /vas