TALOUSARVIOALOITE 945/2001
vp
TAA 945/2001
vp - Kirsi Ojansuu /vihr ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen ulkomaisen
adoption avustamiseen
Eduskunnalle
Sosiaali- ja terveysministeriö esitti vuoden
2000 budjettiin 500 000 euroa (3 milj. mk) kansainvälisestä lapseksiottamisesta
aiheutuvien kustannusten korvaamiseen, mutta valtiovarainministeriö hylkäsi
esityksen.
Suomeen adoptoidaan ulkomailta vuosittain noin 200 lasta, mikä on
huomattavan vähän muihin Pohjoismaihin verrattuna.
Halukkaita vanhempia olisi varmasti enemmänkin, mutta monen
parin adoptiotoiveet kaatuvat kustannuksiin, jotka liikkuvat 30 000
ja 100 000 markan välillä. Muista Pohjoismaista
Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa ulkomailta adoptoiville maksetaan valtion
tukea adoptiokustannusten peittämiseksi.
Suurin osa vanhemmista päätyy adoptioon biologisen
lapsettomuuden takia. Suomessa arvioidaan olevan jopa
35 000 hedelmällisessä iässä olevaa
tahattomasti lapsetonta paria. Tutkimuksiin ja hoitoihin hakeutuu
vuosittain noin 3 000 paria, mutta hedelmöityshoidot
eivät auta kaikkia lasta haluavia. Yksityisillä klinikoilla
ja Väestöliitossa tehtäviin lapsettomuushoitoihin saa
Kelan korvausta, mutta adoptioon päätyvät parit
maksavat kaikki kustannukset itse. Lasta haluavat parit joutuvat
näin keskenään hyvin eriarvoiseen asemaan.
Ulkomaiseen adoptioon myönnettävä korvaus nostaisi
adoption lapsettomuushoitojen kanssa tasavertaiseksi mahdollisuudeksi
hoitaa lapsettomuutta ja parantaisi vähätuloisten
adoptiomahdollisuuksia. Tuki myös viestittäisi,
että adoptio on hyväksytty ja tasavertainen tapa
saada lapsia.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
luvun 33.15 uudelle momentille lisäyksenä 500 000
euroa ulkomaisen adoption avustamiseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Kirsi Ojansuu /vihr
- Pirjo-Riitta Antvuori /kok
- Jukka Gustafsson /sd
- Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
- Tuija Brax /vihr
- Merikukka Forsius /vihr
- Irina Krohn /vihr
- Ulla Anttila /vihr
- Janina Andersson /vihr
- Anni Sinnemäki /vihr
- Marja Tiura /kok
- Susanna Rahkonen /sd
- Heli Paasio /sd
- Kari Kärkkäinen /kd
- Paula Lehtomäki /kesk
- Rakel Hiltunen /sd
- Ulla Juurola /sd
- Marja-Leena Kemppainen /kd
- Susanna Huovinen /sd
- Kari Urpilainen /sd
- Erkki Kanerva /sd
- Jouko Skinnari /sd
- Esko Helle /vas
- Liisa Hyssälä /kesk
- Osmo Puhakka /kesk
- Pia Viitanen /sd
- Saara Karhu /sd
- Marjatta Stenius-Kaukonen /vas
- Ilkka Taipale /sd
- Reijo Laitinen /sd
- Juha Karpio /kok