TALOUSARVIOALOITE 954/2001 vp

TAA 954/2001 vp - Mauri Pekkarinen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.1

Teknologia- ja kehittämismäärärahojen suuntaaminen

Eduskunnalle

Tutkimuksen, kehittämisen ja teknologian (T&K) rahoitusmäärärahat ovat Suomessa vajaan 7 miljardin markan tasolla. Tällä T&K-rahoituksella on suuri merkitys alueiden kehittämisen ja kehittymisen kannalta. Uuden ajan elinkeinopolitiikassa juuri osaamisen ja teknologian voimavarat korostuvat tärkeänä tekijänä.

Keskuksiin kohdistuvat elinkeinotuet ovat olleet nopeassa kasvussa ja perinteisesti heikommille alueille kohdentuneet elinkeinotuet jyrkässä laskussa. Keskuksiin kohdistuvista T&K-varoista noin 80 prosenttia suuntautuu tällä hetkellä 4—5 suurimpaan keskukseen.

Osana alueellisen kehittämisen toimenpiteitä tarvittaisiin jatkossa myös muualla Suomessa kuin vain keskuksissa kehittämistoimia, joiden ydin on juuri osaamisen, teknologian ja tutkimuksen lisääminen ja kohentaminen. Maakunnissa on periaatteessa jo tällä hetkellä paljon hankkeita, joihin juuri näitä resursseja tarvittaisiin.

Yksi ratkaisu olisi, että edellä mainituista noin 7 miljardin markan suuruisista julkisista T&K-varoista määrätty osa esim. Tekesin kautta kulkevasta rahoituksesta suunnattaisiin ns. siemenrahoituksena maakunnan liittojen ja TE-keskusten kautta eri maakuntien ja maaseutualueiden osaamisen ja teknologian perustan kohentamiseen.

Samalla Tekesin toiminta tulee kytkeä nykyistä paremmin maan eri alueiden omiin strategioihin. Maakunnallisten ja seutukuntakohtaisten osaamiskeskusten ympärille on rakennettava hankkeita, joilla yrityksiä autetaan teknologia- ja kehittämisrahoituksen piiriin. Tähän — maan tasapuolisempaan kehittämiseen tähtäävään työhön — tulee eri alueiden yrityksiä ja kehittämishankkeita varten varata Tekesin voimavaroista riittävät henkilö- ja taloudelliset resurssit.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta lisää valtion vuoden 2002 talousarvioon momentin  32.30.40 perusteluihin maininnan, että momentin määrärahasta suunnataan 30 000 000 euroa keskusten ulkopuolisten alueiden teknologian ja osaamisen perustan vahvistamiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Mirja Ryynänen /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Esko Aho /kesk
  • Hannu Aho /kesk
  • Olavi Ala-Nissilä /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Maria Kaisa Aula /kesk
  • Liisa Hyssälä /kesk
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Anneli Jäätteenmäki /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Tanja Karpela /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Niilo Keränen /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Timo E. Korva /kesk
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Seppo Lahtela /kesk
  • Markku Laukkanen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Johannes Leppänen /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Eero Lämsä /kesk
  • Hannes Manninen /kesk
  • Kari Myllyniemi /kesk
  • Tero Mölsä /kesk
  • Petri Neittaanmäki /kesk
  • Pekka Nousiainen /kesk
  • Lauri Oinonen /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Pauli Saapunki /kesk
  • Mauri Salo /kesk
  • Hannu Takkula /kesk
  • Matti Vanhanen /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk
  • Jukka Vihriälä /kesk
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Matti Väistö /kesk
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk