TALOUSARVIOALOITE 957/2005 vp

TAA 957/2005 vp - Arto Satonen /kok ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Lounais- ja Luoteis-Pirkanmaan vesihuoltohankkeeseen

Eduskunnalle

Kahden seutukunnan yhteinen vesihuoltohanke "Pintavedestä pohjaveteen" on Hämeenkyrön, Ikaalisten, Mouhijärven, Suodenniemen ja Vammalan vesihuollollinen yhteistyöhanke. Hanke käsittää pohjavesien johtamisen Vammalaan Mouhijärven Hyynilänkankaalta sekä Ikaalisten ja Hämeenkyrön pohjavesialueilta. Lisäksi hankkeeseen sisältyy jätevesien johtaminen Karkusta Vammalan jätevedenpuhdistamolle sekä Suodenniemeltä Mouhijärven jätevedenpuhdistamolle. Kokonaiskustannukset ovat 12 miljoonaa euroa, josta 10 miljoonaa euroa on valtionosuuskelpoisia runkotöitä.

Vesihuoltohanke parantaa talousveden laatua ja luo toimintavarmuutta 30 000 asukkaalle. Näin myös pintaveden puutteen vakava riski poistuu Vammalasta. Hanke takaa alueella merkittävälle elintarviketuotannolle hyvän ja laadukkaan veden. Hanke mahdollistaa kahden jätevedenpuhdistamon sulkemisen ja tuo uutta vesihuoltoa kolmeen kuntaan.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon momentille  30.50.77 lisäyksenä 600 000 euroa Lounais- ja Luoteis-Pirkanmaan vesihuoltohankkeen aloittamiseen.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2005

  • Arto Satonen /kok
  • Klaus Pentti /kesk
  • Minna Sirnö /vas
  • Reino Ojala /sd
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Oras Tynkkynen /vihr
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Jukka Gustafsson /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Irja Tulonen /kok
  • Pia Viitanen /sd
  • Tero Rönni /sd
  • Jaana Ylä-Mononen /kesk
  • Marja Tiura /kok
  • Heikki A. Ollila /kok
  • Leena Rauhala /kd
  • Kimmo Sasi /kok