TALOUSARVIOALOITE 961/2001
vp
TAA 961/2001
vp - Pirkko Peltomo /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Satakunnan
alueelliseen korkeakouluopetukseen
Eduskunnalle
Satakunnan yliopistollisen koulutuksen ja tutkimuksen
kehittäminen on yksi Satakunnan keskeisimmistä kehittämisen
painopistealueista lähivuosina. Kyse on kokonaisuudessaan
erittäin mittavasta taloudellisesta panostuksesta, joka
tulee edellyttämään edunvalvontatoimia
kansallisessa päätöksenteossa ja taloudellisia
panostuksia myös alueellisella ja paikallisella tasolla.
Valtion rahoitusosuutta tulisi lisätä paikallisen
ja alueellisen rahoituksen sijaan. Yliopistollisen koulutuksen ja
tutkimuksen kehittämishankkeet vaativat vuosina 2001—2003
noin 60 Mmk:n taloudellisen panostuksen.
Porin korkeakouluyksikkö, TTKK, TKKK on Tampereen teknillisen
korkeakoulun erillislaitos, joka valmistaa diplomi-insinöörejä ja
kauppatieteen maistereita. Porin yksiköllä on
myös toinen taustakorkeakoulu, Turun kauppakorkeakoulu.
Porin korkeakoulu toteuttaa kahden taustakorkeakoulunsa kautta verkostomallia,
jossa kolmannen merkittävän sidosryhmän
muodostavat teollisuus ja liike-elämä.
Tähän vuoteen mennessä Porin kaupunki
on rahoittanut korkeakoulutoimintaa suunnilleen sadalla miljoonalla
markalla. Lisäksi EU-osarahoitteisia määrärahoja
koulutukseen ja tutkimukseen on ohjattu viime vuosien aikana yhteensä kuutisenkymmentä
miljoonaa
markkaa.
Turun yliopisto on liittänyt vuosien 2001—2004
strategiaansa humanistisen alan koulutuksen aloittamisen Satakunnassa.
Koulutuksen aloittamista koskeva hanke oli yksi tärkeimmistä Turun
yliopiston opetusministeriön kanssa neuvottelemista hankkeista.
Koko humanististen tieteiden tiedekunnan koulutus Satakunnassa
tulee olemaan kaksivaiheinen, jossa on sekä kandidaatin
että maisterin ohjelma. Kandidaattitutkinnon jälkeen
voi jatkaa maisteriohjelmaan, johon voi lisäksi hakeutua myös
suoraan. Yhteistyötä tehdään
käytännössä mm. Porin korkeakouluyksikön
ja Rauman opettajankoulutuslaitoksen kanssa.
Turun yliopiston Rauman opettajankoulutuslaitoksella on vireillä useita
kehittämishankkeita, jotka laajentavat laitoksen toimintaa
ja myös sen aluekehitysvaikutuksia. Erilliset erityisopettajan
opinnot käynnistetään lastentarhanopettajille
ja liikunnan sivuaineopinnot. Vireillä on esiopetuksen
tehtäviin pedagogisia ja didaktisia valmiuksia antava täydennyskoulutus,
sivuaineopetus verkkomuodossa ja etäopetuksen avulla käsityöaineissa,
opettajien stressin hallinta sekä aiottu Akseli-hanke,
jonka yhtenä osa-alueena on perhepäivähoito
ja siihen liitettävät alueet.
Rauman opettajankoulutuslaitoksessa on myös osallistuttu
sosiaalialan osaamiskeskuksen valmisteluun tavoitteena yhtenäistää Satakunnan varhaiskasvatuksen
laatua sekä kehittää edelleen koulutuksellista
yhteistyötä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme
kunnioittaen,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon
momentille 29.10.21 4 160 000
euroa Satakunnan alueelliseen korkeakouluopetukseen.
Helsingissä 18 päivänä syyskuuta
2001
- Pirkko Peltomo /sd
- Mikko Elo /sd
- Leea Hiltunen /kd
- Timo Kalli /kesk
- Jouni Lehtimäki /kok
- Veijo Puhjo /vas
- Juha Korkeaoja /kesk
- Katja Syvärinen /vas