TALOUSARVIOALOITE 977/2001 vp

TAA 977/2001 vp - Veijo Puhjo /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Kankaanpään liittymän rakentamiseen valtatiellä 23

Eduskunnalle

Valtatie 23 Porista Jyväskylän kautta Joensuuhun ja ns. Pohjanmaantie eli kantatie 44 eteläisestä Satakunnasta Pohjanmaalle risteävät Kankaanpäässä. Pohjanmaantie on paljon käytetty yhteys Etelä-Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle asti. Valtatie 23 Järvi-Suomen tien osana on matkailuliikenteen ja Porin sataman sisämaanyhteytenä valtakunnan itärajalle asti.

Kankaanpään risteyksen uudelleen rakentamisen tarve on ollut tiedossa jo pitkään. Risteys on olosuhteiltaan kuitenkin hyvin vaikea eritasoristeyksen rakentamiseksi. Hanke on korkeiden kustannusten takia lykkääntynyt jo useaan otteeseen.

Turun tiepiirin toiminta- ja taloussuunnitelmassa vuosille 2001—2005 hanke on suunniteltu toteutettavaksi tasoliittymänä perustienpidon rahoituksella. Kustannukset ovat 19,8 miljoonaa markkaa.

Näin suuren hankkeen rahoittaminen Satakunnassa on tiepiirin nykyisellä perustienpidon rahoituksella lähes mahdotonta. Tämän tyyppisiä hankkeita tulisikin rahoittaa valtion talousarviossa nimettyinä kohteina. Vastaavan tyyppisiä väliinputoajahankkeita on muidenkin tiepiirien alueilla.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 3 300 000 euroa valtatien 23 Kankaanpään liittymän rahoitukseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Veijo Puhjo /vas
  • Timo Kalli /kesk
  • Katja Syvärinen /vas
  • Leea Hiltunen /kd
  • Pirkko Peltomo /sd
  • Aulis Ranta-Muotio /kesk
  • Juha Korkeaoja /kesk
  • Jouni Lehtimäki /kok
  • Mikko Elo /sd
  • Reijo Kallio /sd