TALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2011 vp

TaVL 15/2011 vp - HE 53/2011 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi

Valtiovarainvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 19 päivänä lokakuuta 2011 lähettäessään hallituksen esityksen eduskunnalle energiaverotusta koskevan lainsäädännön muuttamiseksi (HE 53/2011 vp) valmistelevasti käsiteltäväksi valtiovarainvaliokuntaan samalla määrännyt, että talousvaliokunnan on annettava asiasta lausunto valtiovarainvaliokunnalle.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

neuvotteleva virkamies Leo Parkkonen, valtiovarainministeriö

ylitarkastaja Jukka Saarinen, työ- ja elinkeinoministeriö

veroasiantuntija Mika Jokinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry

johtaja Jukka Leskelä, Energiateollisuus ry

kuljetusasiantuntija Petri Murto, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry.

energiaturvejaoksen puheenjohtaja Tommi Ruha, Turveteollisuusliitto ry

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet

  • Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
  • Suomen Yrittäjät
  • Greenpeace Pohjola.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Talousvaliokunta pitää ehdotettuja muutoksia peruslinjauksiltaan tarkoituksenmukaisina. Ne jatkavat jo omaksuttua ympäristöperusteista verolinjaa. Valiokunta keskittyy jäljempänä toimialansa mukaisesti liikennepolttonesteiden ja turpeen verotusta koskeviin ehdotuksiin.

Liikennepolttonesteet.

Ehdotetuilla liikenteen polttonesteiden verotusta koskevilla muutoksilla painotetaan hiilidioksidiverokomponenttia ja tuetaan näin, fiskaalisten tavoitteiden ohella, ilmastotavoitteiden saavuttamista kohdistamalla veronkorotukset fossiilisiin polttoaineisiin. Esitys vastaa lähtökohdiltaan parhaillaan eduskunnassa käsiteltävänä olevaa EU:n energiaveroehdotusta (U 33/2011 vp; energiaverodirektiivin uudistaminen).

Talousvaliokunta pitää esitystä lähtökohdiltaan oikeansuuntaisena. Esitys siirtää verotuksen painopistettä ympäristöperusteiseen verotukseen ja ohjaa samalla tuotantoa sekä kulutusta ympäristön kannalta kestävään suuntaan. Se edistää osaltaan mahdollisuuksia täyttää päästökaupan ulkopuoliselle sektorille asetettu 16 %:n päästövähennysvelvoite lisäten samalla uusiutuvan energian käytön kustannustehokkuutta. Valiokunta katsoo, että esitetyt muutokset ovat perusteltuja. Koska veronkorotukset nostavat tavarakuljetusten kustannuksia, valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että sääntelyn vaikutuksia vientiteollisuutemme kilpailukykyyn seurataan tarkoin.

Turve.

Turpeen osalta nyt ehdotetut muutokset nostaisivat jonkin verran vuosille 2013 ja 2015 jo sovittuja korotuksia. Polttoturpeen veron korottamisen arvioidaan lisäävän metsähakkeen kysyntää. Hallituksen esityksessä arvioidaan, että turpeen verotuksen muutoksen myötä metsähakkeella tuotetun sähkön tuotantotuen tarve poistuu vuoteen 2015 mennessä, jos nyt ehdotetut verotasot ja ennakoitu päästöoikeuksien hintakehitys toteutuvat.

Talousvaliokunta toteaa, että turve on tärkeä kotimainen polttoaine erityisesti yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa. Mikäli turpeen veron korottaminen lisää ennakoidulla tavalla metsähakkeen käyttöä, olisi tällä kehityksellä kuitenkin sekä positiivisia ilmasto- että fiskaalisia vaikutuksia. Metsähakkeen lisääntyvä käyttö tukisi myös osaltaan kykyä täyttää Suomen uusiutuvan energian lisäämisvelvoitteet. Talousvaliokunta kuitenkin painottaa tarvetta tiiviillä seurannalla varmistaa, että turpeen käyttöä korvataan nimenomaisesti uusiutuvalla energialla, eikä esimerkiksi kivihiilellä. Mahdollinen kivihiilen lisääntyvä käyttö olisi omiaan sekä heikentämään energiaomavaraisuutta että vaikeuttamaan ilmastotavoitteiden saavuttamista. Samoin on otettava huomioon, että turpeen käyttöä ohjaa myös päästökauppasääntely, joten ohjaustoimien yhteisvaikutuksia on seurattava tarkoin.

Lausunto

Lausuntonaan talousvaliokunta esittää,

että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon.

Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 2011

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Mauri Pekkarinen /kesk
  • vpj. Marjo Matikainen-Kallström /kok
  • jäs. Lars Erik Gästgivars /r
  • James Hirvisaari /ps
  • Harri Jaskari /kok
  • Johanna Karimäki /vihr
  • Pia Kauma /kok
  • Jukka Kärnä /sd
  • Päivi Lipponen /sd
  • Jari Myllykoski /vas
  • Sirpa Paatero /sd
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Kaj Turunen /ps

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos  Tuula Kulovesi

ERIÄVÄ MIELIPIDE

Perustelut

Moottoribensiinin ja dieselöljyn verotus

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitus esittää liikenteen polttonesteiden verotason nostamista kahdessa vaiheessa yhteensä 10 prosentilla. Ensi vaiheessa veroa korotettaisiin noin viidellä prosentilla vuoden 2012 alusta.

Nyt toteutettavat veronkorotukset nostaisivat fossiilisen moottoribensiinin hintaa arvonlisäveron vaikutus huomioon ottaen 2,88 senttiä litralta. Fossiilisen dieselöljyn hinta nousisi 3,26 senttiä litralta.

Liikkumisesta kerättäisiin valtiolle lisätuloja vuositasolla noin 125 miljoonaa euroa.

Esityksen seurauksena bensiinikäyttöisen henkilöauton keskimääräiset polttoainekustannukset arvonlisävero mukaan lukien nousisivat keskimäärin noin 38 eurolla ja dieselauton 35 eurolla, jos molempien ajosuorite olisi 17 000 kilometriä vuodessa.

Kuorma-autoliikenteen verorasitus kasvaisi noin 30 miljoonalla eurolla. Toisin kuin aiemmin on toimittu, Kataisen hallitus ei ole esittämässä muutoksia dieselautoilta tasapainoverona kannettavaan käyttövoimaveroon. Kuorma-autoliikenteen verorasitus jää siten alaa rasittavaksi.

Liikenteen verotus rasittaa erityisesti pitkistä etäisyyksistä ja välimatkoista kärsiviä syrjäisiä alueita. Liikenteen varomattomalla verottamisella heikennetään useiden eri toimialojen työllistämismahdollisuuksia.

Keskusta ei hyväksy esitettyjä kiristyksiä. Päinvastoin Kataisen hallituksen esitys tulee näiltä osin hylätä.

Keskusta esittää arvonlisäveron nostamista muiden kuin alennettujen kantojen osalta 2 prosenttiyksiköllä. Pidämme kuitenkin tärkeänä, että tämä veronkiristys ei koske energiaa, sähköä ja polttoaineita. Siksi esitämme energiaveron keventämistä arvonlisäveron 2 prosenttiyksikön kiristämistä vastaavalla määrällä.

Huomautamme lisäksi, että Kataisen hallituksen olisi vähintäänkin tullut tehdä dieselin veronkiristyksiä vastaavat kompensaatiot käyttövoimaveroon, kuten aiemmin on tehty.

Kataisen hallitus on samoin jättänyt valmistelematta hyötyliikenteelle ja maanteiden tavaraliikenteelle alan itsensä esittämän polttoaineveron palautusjärjestelmän.

Maatalouden verotus

Energiatuotteiden hintaan sisältyvää valmisteveroa palautetaan ammattimaiselle maatalouden harjoittajalle. Myös kasvihuoneet ovat palautuksen piirissä.

Veroa palautetaan maataloudessa käytetystä kevyestä polttoöljystä 13,20 senttiä litralta ja raskaasta polttoöljystä 14,85 senttiä kilogrammalta. Sähköveroa maataloudelle palautetaan 1,00 senttiä kilowattitunnilta.

Sähköstä palautuksen jälkeen maksettavaksi jäävä määrä vastaa alemman teollisuuden maksaman sähköveroluokan II veroa.

Vuonna 2010 palautuksia on maksettu noin 22 miljoonaa euroa. Vuodelta 2011 maksettavan palautuksen määräksi on arvioitu noin 50 miljoonaa euroa.

Kataisen hallitus esittää palautussäännöksiä muutettavaksi siten, että palautus ei koskisi enää hiilidioksidiveron osuutta, vaan pelkästään energiasisältöveroa. Muutos koskisi maataloudessa ja kasvihuoneissa käytettyä kevyttä ja raskasta polttoöljyä sekä biopolttoöljyä. Sähkön veronpalautuksen määrään ei ehdoteta muutosta.

Kataisen hallituksen esitys merkitsee maataloudelle noin 18 miljoonan euron lisäverorasitusta vuodessa.

Keskusta ei hyväksy esitettyjä veronkiristyksiä. Linjaus on syvässä kannattavuuskriisissä kamppailevien alojen kannalta kestämätön.

Polttoturpeen verotus

Vuoden 2011 alusta voimaan tulleen energiaverouudistuksen yhteydessä polttoturpeelle säädettiin vaiheittain nouseva, matala energiavero.

Turpeen vero ei perustu energiasisältöön eikä hiilidioksidipäästöön muiden energiatuotteiden tavoin. Menettelyllä on useita perusteltuja syitä.

Ensinnäkin turpeen veron nostaminen nostaisi samalla merkittävästi kuitupuun hintaa. Tällä olisi haitallisia vaikutuksia metsäteollisuuden kilpailukykyyn ja raaka-ainepuun hintaan.

Toiseksi turve on tärkeä biomassojen seospolttoaine, millä on merkitystä uusiutuvan energian käytön edistämisessä.

Kolmanneksi turpeen hinnan kohotessa yli kivihiilen se alkaisi korvautua osittain ulkomaisella kivihiilellä, millä olisi kansantaloudellisten vaikutusten lisäksi vaikutusta myös huoltovarmuuteen. Kivihiilen lisääminen ei olisi myöskään ympäristöpoliittisesti tarkoituksenmukaista.

Tämän takia, mikäli turvetta ylipäätään halutaan verottaa, tulee se tehdä varovaisesti ja erittäin maltillisesti. Vain riittävän maltillinen veron nousu mahdollistaa samalla veron vaikutusten seurannan.

Kataisen hallitus esittää, että turpeen verotusta korotettaisiin aiemmin kaavailtua huomattavasti ankarammin vuoden 2013 alusta lukien.

Turpeen veroa korotettaisiin kaksi euroa megawattitunnilta aikaisemmin päätetyn yhden euron suuruisen korotuksen lisäksi vuoden 2013 alusta, jolloin vero nousisi nykyisestä 1,90 eurosta 4,90 euroon megawattitunnilta. Vuoden 2015 alusta turpeen vero olisi 5,90 euroa megawattitunnilta.

Näin nopeat ja ilman veronkorotuksen vaikutuksen seuraamista tehtävät muutokset voivat olla suureksi haitaksi kansantaloudelle.

Hallituksen esitys on ristiriidassa hallituksen omien kestävän kehityksen tavoitteiden ja työllisyystavoitteiden kanssa.

Keskusta ei hyväksy esitettyjä veronkiristyksiä. Linjaus on ristiriidassa useiden Suomen huoltovarmuutta, työllisyyttä ja teollisuuden kilpailukykyä vaarantavien seikkojen kanssa.

Mielipide

Edellä olevan perustella esitämme,

että valtiovarainvaliokunta ottaa mietintöä päättäessään huomioon eriävässä mielipiteessä esitetyt näkökohdat, joiden perusteella on todettavissa, että keskusta ei hyväksy esitettyjä kiristyksiä.

Päinvastoin Kataisen hallituksen esitys tulee näiltä osin hylätä.

Lisäksi asiassa tulee huomioida, että keskusta esittää arvonlisäveron nostamista muiden kuin alennettujen kantojen osalta 2 prosenttiyksiköllä. Pidämme kuitenkin tärkeänä, että tämä veronkiristys ei koske energiaa, sähköä eikä polttoaineita.

Siksi esitämme energiaveron keventämistä arvonlisäveron 2 prosenttiyksikön kiristämistä vastaavalla määrällä.

Helsingissä 3 päivänä marraskuuta 2011

  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Juha Sipilä /kesk