Perustelut

Yleistä

Komission ehdotus direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla on keskeinen osa Euroopan unionin sisämarkkinastrategiaa ja Lissabonin prosessia, jonka tavoitteena on tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin osaamistalous. Palvelujen osuus on lähes 70 prosenttia Euroopan unionin bruttokansantuotteesta ja työpaikoista. Palvelusektorin sisämarkkinat ovat kuitenkin vielä varsin kehittymättömät, ja tuottavuuden kehityksessä palvelusektori on jäänyt jälkeen verrattuna kilpaileviin talousalueisiin.

Talousvaliokunta on käsitellyt yleisellä tasolla EU:n sisämarkkinastrategiaa ja toiminnan keskeisiä painopisteitä lausunnossaan TaVL 7/2004 vp. Lausunnossaan valiokunta totesi, että EU:n tulevassa kehityksessä taloudellisen toiminnan alalla oleellista on yleinen taloudellinen kehitys, julkisen talouden kestävyys ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusperustan turvaaminen erityisesti väestön ikääntymisen haaste huomioon ottaen. Talouden ja tuottavuuden kasvu on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi on varmistettava Euroopan kilpailukyvyn ja tuottavuuden kehittyminen erityisesti suhteessa Yhdysvaltoihin ja Aasian maihin kestävän kehityksen periaatteita kunnioittaen. Valiokunta totesi, että EU:lla on merkittäviä haasteita sisämarkkinoiden kehittämisessä Lissabonin strategian tavoitteiden mukaisesti. Kyvyttömyys vastata näihin haasteisiin johtaa Lissabonin strategian kilpailukykytavoitteiden karkaamiseen yhä kauemmaksi.

Lausunnossa korostettiin, että Suomen kannalta sisämarkkinoita edistetään parhaiten selkeillä, tarkoin rajatuilla ja ennustettavilla pelisäännöillä sekä yrittäjien ja kuluttajien tehokkaan oikeussuojan toteuttamisella. Suomen kaltaisen viennistä riippuvaisen avoimen talouden etu on nimenomaan sisämarkkinoiden yleisessä esteettömässä toimivuudessa.

Lausunnossa todettiin, että uudesta ehdotetusta sisämarkkinalainsäädännöstä ehkä keskeisin on palveluiden sisämarkkinoita koskeva direktiivi. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa korostettiin palvelujen sisämarkkinoiden toteuttamisen merkitystä mahdollisuutena kasvun ja työllisyyden parantamiseen. Suomalaisilla yrityksillä on palveluissa suurta vientipotentiaalia ja palvelujen vapaalla liikkuvuudella on runsaasti esteitä EU:n suurissa jäsenmaissa, joihin vientiä suuntautuu.

Valiokunnan nyt saaman selvityksen mukaan palvelujen vienti Suomesta muihin EU-maihin on ollut vähäistä. Palvelujen viennin arvo vuonna 2003 oli vain noin 4,6 prosenttia bruttokansantuotteesta ja noin 14,2 prosenttia koko tavarakaupan arvosta. Kauppa- ja teollisuusministeriö teetti vuonna 2002 selvityksen siitä, mitä suomalaisyritykset pitävät palveluviennin keskeisinä esteinä. Verotukseen liittyvien tekijöiden lisäksi näitä olivat ulkomaisia palveluntuottajia syrjivät testaus- ja sertifiointivaatimukset, toiminnan aloittamista koskevat säädökset sekä vaatimukset omistuksen ja hallinnon suhteen, investointirajoitukset ja tiettyjen elinkeinojen suojaaminen ulkomaiselta omistukselta sekä monet muut varsinaiseen toimintaan liittymättömät säännöt ja määräykset, jotka ovat tosiasiallisesti syrjiviä myös muista EU-maista tuleviin yrityksiin nähden. Palveludirektiiviehdotuksen tavoite on juuri tämänkaltaisten esteiden poistaminen. Suomessa vastaavat rajoitukset on jo hyvin pitkälle poistettu ja intressissämme onkin taata vastaavat markkinoillepääsymahdollisuudet myös Suomesta vietäville palveluille. Valiokunta pitää ehdotusta lähtökohtaisesti kannatettavana.

Kuitenkin, kuten valiokunta aikaisemmassa lausunnossaan alustavasti totesi, ehdotukseen sisältyy monia hyvin pitkälle meneviä palveluja koskevia jäsenvaltioiden sääntely- ja valvontamahdollisuuksien rajoituksia, joita on tarkkaan harkittava erityisesti rajan yli tarjottavien palvelujen osalta. Tämän vuoksi monia ehdotuksen yksityiskohtia, jopa eräitä sen keskeisiä periaatteita, on arvioitava myös kriittisesti.

Palvelujen liikkuvuutta koskeva nykyinen oikeustila suhteessa direktiiviehdotukseen

Palvelujen vapaa liikkuvuus on yksi EU:n perustamissopimusten keskeisistä ja alkuperäisistä periaatteista. Periaatteella on jo luotu palvelujen tarjoamisen ja niiden vastaanottamisen yhteismarkkinat unionin alueelle. Palvelujen tarjoamisen vapaus käsittää markkinoille pääsyn, oleskeluoikeuden ja elinkeinon harjoittamisen vapauden samoilla edellytyksillä kuin paikallisilla palvelujen tarjoajilla. Jäsenvaltioiden kansalaiset ja yritykset ovat perustamissopimuksen mukaan oikeutettuja myös tilapäisesti tarjoamaan palveluja toisen jäsenvaltion alueella. Perustamissopimuksen mukaan palveluilla tarkoitetaan vastikkeellisia suorituksia, joita tavaroiden, pääomien ja henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta annetut määräykset eivät koske. Suomi hyväksyi keskeisin osin nämä periaatteet jo Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen liityttäessä ja kokonaisuudessaan Euroopan unioniin liityttäessä.

Euroopan unionin 1.5.2004 tapahtunut laajentuminen ulottaa palvelujen vapaan tarjonnan koskemaan myös uusia jäsenmaita ja niistä tapahtuvaa palvelujen tarjontaa. EU:n laajentumissopimuksessa ei Suomen osalta ole poikkeuksia palvelujen vapaasta tarjonnasta.

Palveludirektiivistä käydyn keskustelun yhteydessä onkin syytä todeta, että sekä Euroopan unionin että Suomen kansallisessa lainsäädännössä ja oikeuskäytännössä on jo tällä hetkellä voimassa palvelujen ja työvoiman vapaata liikkuvuutta sääntelevä oikeustila. Palveludirektiivi muuttaisi tätä oikeustilaa vain osittain.

Viranomaistoiminta Suomessa

Yksi palveludirektiiviehdotuksen keskeisiä tavoitteita on palvelujen tarjontaan liittyvän viranomaistoiminnan yksinkertaistaminen ja parantaminen. Palveludirektiiviehdotuksen hallinnollista yksinkertaistamista koskevat säännökset ovat pitkälti yhteneväisiä Suomessa vuoden 2004 alussa voimaan tulleen uuden hallintolain periaatteiden ja säännösten kanssa. Hallintolakia on sovellettava kaikessa viranomaistoiminnassa, myös toisesta jäsenvaltiosta olevan asiakkaan asiaa käsiteltäessä. Palveludirektiiviehdotus toisi enemmän teknisiä kuin periaatteellisia muutoksia viranomaiskäytäntöön.

Luvanvaraiset elinkeinot ja ulkomaisten yritysten sijoittautumisrajoitukset Suomessa

Suomessa on verraten vähän luvanvaraisia palveluelinkeinoja, jotka kuuluisivat palveludirektiivin soveltamisalaan. Kauppa- ja teollisuusministeriön valiokunnalle toimittamassa muistiossa tällaisia elinkeinoja on lueteltu 20. Lähtökohtaisesti nämä luvanvaraiset elinkeinot ovat sallittuja myös lupaehdot täyttäville ETA-maiden kansalaisille ja yrityksille, jotka haluavat sijoittautua Suomeen. Suomalaisia ja ETA-maissa toimivia Suomeen sijoittuvia yrityksiä on kohdeltava yhdenvertaisesti.

Muilla palveludirektiivin soveltamisalaan kuuluvilla aloilla ETA-maista kotoisin olevien palveluyritysten sijoittuminen Suomeen on jo nykyisellään vapaata.

Palvelujen vapaa liikkuvuus EU:ssa

Palvelujen vapaa liikkuvuus EU:ssa on kehittynyt nykymuotoonsa vähitellen aina 1970-luvulta lähtien. Voimassaolevat säännökset sijoittautumisvapaudesta perustuvat perustamissopimuksen 43 artiklaan ja 44 artiklan nojalla annettuun yhteisölainsäädäntöön sekä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Tältä osin palveludirektiiviehdotus ei luo uusia oikeusperiaatteita itse sijoittautumisvapauden suhteen. Ehdotuksen vaikutukset ovat lupamenettelyissä ja lupaehdoissa. Ehdotuksella pyritään vähentämään lupamenettelyistä aiheutuvia tosiasiallisia esteitä sijoittumiselle. Uusi ja oleellinen direktiiviehdotuksen piirre nykykäytäntöön nähden on tiettyjen lupaehtojen kieltäminen ja tiettyjen lupaehtojen asettaminen arvioitavaksi.

Palvelujen rajat ylittävän tarjoamisen vapaus perustuu perustamissopimuksen 49 artiklaan ja 52 artiklan nojalla annettuun yhteisölainsäädäntöön sekä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Perustamissopimuksen 50 artiklan nojalla toimintaa harjoitetaan palvelujen vastaanottajavaltiossa niillä edellytyksillä, jotka kyseinen valtio asettaa kansalaisilleen ja sinne sijoittuneille yrityksille.

Palveludirektiiviehdotuksen uusi ja oleellinen piirre nykykäytäntöön nähden on alkuperämaaperiaatteen soveltaminen palvelujen rajat ylittävään tarjontaan.

Työvoiman vapaa liikkuvuus EU:ssa

EU-alueella työvoima voi liikkua vapaasti ja työnhakijalla on oikeus oleskella toisessa EU-maassa kolmen kuukauden ajan etsimässä työtä ilman rajoituksia. EU-maista tulevilta työntekijöiltä ei vaadita työlupaa, eikä myöskään työvoimaviranomaisten harkintaa työvoiman tarpeesta voida näin ollen soveltaa EU-maiden kansalaisiin. EU:n laajentumissopimuksessa mahdollistettiin 2—7 vuoden siirtymäaika työvoiman vapaalle liikkuvuudelle uusista jäsenmaista Kyprosta ja Maltaa lukuun ottamatta. Suomessa on otettu käyttöön kahden vuoden siirtymäaika. Eduskuntakäsittelyn yhteydessä oli pikemminkin paineita siirtymäajan lyhentämiseen kuin lisäajan käyttöönottoon.

Palveludirektiivi ei vaikuta työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen. Direktiivi tullee voimaan vasta työvoiman vapaan liikkuvuuden siirtymäaikaisten rajoitusten poistuttua.

Palvelujen tarjonnan yhteydessä tapahtuvan työntekijöiden lähettämisen osalta EU:n laajentumissopimus ei sisällä poikkeus- tai siirtymäaikajärjestelyjä. Myös uusista jäsenmaista lähetettyihin työntekijöihin sovelletaan jo nyt voimassa olevaa direktiiviä 96/71/EY, joka on saatettu kansallisesti voimaan lähetetyistä työntekijöistä annetulla lailla (1146/1999). Keskeisten työsuhteen ehtojen osalta noudatetaan työskentelymaan lainsäädäntöä. Työskentelymaan viranomaiset valvovat työehtojen noudattamista. Asiasta on runsaasti EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, mm. Vander Elst -ratkaisu (C-43/93), joka kieltää työlupavaatimuksen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yrityksen palveluksessa olevilta kolmansien maiden kansalaisilta, jotka tulevat tilapäisesti suorittamaan palveluja jäsenvaltion alueelle.

Palveludirektiivi ei tuo muutosta tähän perusasetelmaan eikä mahdollisuuteen käyttää lähetettyjä työntekijöitä, myös vuokratyöntekijöitä, palvelujen rajat ylittävän tarjonnan yhteydessä. Palveludirektiiviehdotuksessa on kuitenkin säännöksiä, jotka rajoittavat työskentelymaan viranomaisten mahdollisuuksia asettaa palveluntarjoajalle tai työntekijälle tiettyjä direktiivin 96/71/EY sallimia ilmoitus- ja rekisteröintivelvoitteita, edustajankäyttövelvoitteita ja asiakirjojen esittämisvelvoitteita. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan näillä ehdotuksilla on vaikutuksia kolmansien, siis EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten muodostaman työvoiman käytön valvontaan uuden ulkomaalaislain kanssa ristiriitaisella tavalla. Sen sijaan EU-maiden kansalaisten lähettämisen työntekijöiksi Suomeen ei nykyäänkään sovelleta direktiivissä kiellettäväksi ehdotettuja menettelyjä.

Palveludirektiivi osana laajempaa palveluja koskevaa kehitystä EU:ssa

Perustuslakisopimus

Euroopan unionin perustamissopimuksia uudistavan hallitusten välisen konferenssin yhteydessä kysymys palveluista oli monessa yhteydessä esillä. Vaikka ehdotusta palveludirektiiviksi käsitelläänkin nykyisten sopimusten ja oikeusperustojen pohjalta, on direktiiviehdotusta käsiteltäessä otettava huomioon myös unionin tuleva kehitys.

Perustuslakisopimuksesta neuvoteltaessa Suomessa kiinnitettiin erityistä huomiota yhteisen kauppapolitiikan osalta siihen, että myös palvelujen kauppaa koskevat päätökset ehdotetaan siirrettäväksi yhteisön yksinomaiseen toimivaltaan ja pääsääntöisesti määräenemmistöllä päätettäväksi. Ehdotukset ovat olleet eduskunnan vahvistamalla tavalla Suomen hyväksyttävissä lukuun ottamatta koulutus-, sosiaali- ja terveyspalveluja, joiden osalta Suomen tavoitteena on ollut yksimielinen päätöksenteko. Näin on haluttu pitää päätöksenteko mainittujen hyvinvointipalvelujen osalta kansallisissa käsissä.

Hallitusten välinen konferenssi on saatu päätökseen, ja 18.6.2004 valtionpäämiehet hyväksyivät Euroopan Unionille uuden perustuslain, jonka on tarkoitus tulla voimaan 1.11.2006. Kauppapolitiikan osalta keskeiset säännökset sisältyvät sopimuksen III-314 ja III-315 artikloihin. Niiden mukaisesti unionin kauppapoliittinen toimivalta laajenisi koskemaan kaikkia palveluja ja asteittain myös investointeja. Merkillepantavaa on myös Euroopan parlamentin päätösvallan muuttuminen kattamaan kauppapolitiikan puitteiden määrittämisen. Palvelukaupan, samoin kuin teollis- ja tekijänoikeuksien kaupallisten näkökohtien sekä ulkomaisten suorien sijoitusten, osalta perustuslaillisessa sopimuksessa lähdetään nk. parallellismista ja harmonisointikiellosta. Niiden mukaisesti palvelukauppaa käsittelevien kauppapoliittisten sopimusten neuvottelemisesta ja tekemisestä tulee tehdään päätökset yksimielisesti silloin, kun sopimus sisältää määräyksiä, joiden osalta EU:n sisäisten sääntöjen antaminen edellyttää yksimielisyyttä.

Suomelle tärkeiden sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen kaupan osalta sopimukseen sisältyy vielä lisäsäännös (III-315.4 b-kohta), jonka mukaisesti yksimielistä päätöksentekoa edellytetään myös silloin, kun sopimus voi vakavasti haitata edellä mainittujen palvelujen järjestämistä kansallisella tasolla ja estää jäsenvaltioita toteuttamasta vastuutaan niiden tuottamisesta. Yhteisön kauppapoliittista toimivaltaa rajoittaa lisäksi III-315.6 artikla, jonka tarkoituksena on estää tilanne, jossa kauppapoliittisten sopimusten kautta muutettaisiin unionin ja jäsenvaltioiden välistä toimivallan jakoa yksittäisillä politiikkasektoreilla. Yksimielisyyttä edellyttää myös laaja-alaisten sopimusten hyväksyminen.

Palvelukauppadirektiiviin liittyvän päätöksenteon tapahtuminen määräenemmistöllä ei siten automaattisesti merkitse unionin ulkoisen toimivallan laajentumista sosiaali-, koulutus- ja terveyspalvelujen osalta perustuslaillisen sopimuksen voimaantultua.

Unionin perustuslailliseen sopimukseen sisältyvässä kansanterveyspolitiikkaa koskevassa artiklassa III-278 rajoitetaan edelleen unionin toimivallan katetta toteamalla, että unionin toiminnassa otetaan huomioon jäsenmaiden velvollisuudet, jotka liittyvät niiden terveyspolitiikan määrittelyyn sekä terveyspalveluiden ja sairaanhoidon järjestämiseen ja tarjoamiseen. Jäsenmaiden tehtäviin kuuluvat terveyspalvelujen ja sairaanhoidon hallinnointi sekä niihin osoitettujen voimavarojen kohdentaminen.

Yleishyödylliset palvelut

Yleistä taloudellista etua koskeviin palveluihin liittyen Euroopan komissio on antanut ensin vihreän ja sittemmin toukokuussa 2004 myös valkoisen kirjan, jossa hahmotellaan lähestymistapaa, jota EU voisi noudattaa tukeakseen korkealaatuisten yleishyödyllisten palveluiden kehittämistä. Valkoisessa kirjassaan komissio kuitenkin päättelee, että toistaiseksi ei ole saatu riittävää näyttöä lisäarvosta, joka saataisiin alakohtaisten puitteiden korvaamisesta monialaisella puitesääntelyllä.

Ottaen kuitenkin huomioon se, että uudessa perustuslaillisessa sopimuksessa ollaan luomassa oikeusperustaa yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen puitesääntelylle, on oletettavaa, että keskustelu aiheesta jatkuu. Yleishyödyllisten palvelujen käsite on kuitenkin erittäin epäselvä, eikä yhtenäistä määritelmää niistä ole unionitasolla helposti löydettävissä. Monista, joissakin jäsenmaissa yleishyödyllisiksi palveluiksi määritellyistä palveluista, kuten posti-, televiestintä- ja eräistä rautatiepalveluista, on jo annettu yhteisötason sääntöjä, jotka ovat avanneet mainitut sektorit kilpailulle. Komissio on valkoisessa kirjassaan luvannut antaa tiedonannon, jossa kehitetään lähestymistapaa yleishyödyllisten sosiaali- ja terveyspalvelujen erityispiirteiden kartoittamiseksi ja näiden palvelujen toimintaympäristön selkeyttämiseksi. Tiedonanto annetaan vuoden 2005 aikana.

Suomessa hyvinvointipalveluiksi määritellyt koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut ovat sisältönsä, rahoituksensa ja järjestämistapansa puolesta edelleen jäsenvaltioiden toimivallassa. Suomen tavoitteena on nykyisen tilanteen säilyttäminen.

Lähtökohtaisesti myös yleishyödylliset palvelut kuuluisivat palveludirektiivin katteeseen. Ratkaisevaksi tulkinnan osalta tulee muodostumaan palvelun taloudellinen luonne ja siitä annettavan vastikkeen suhde tuotantokustannuksiin. Näin esimerkiksi palvelut, jotka valtio suorittaa vastikkeetta sosiaali-, kulttuuri-, koulutus- ja lainkäyttötehtäviensä täyttämiseksi, eivät olisi luonteeltaan taloudellisia, eivätkä näin ollen kuuluisi direktiiviehdotuksen soveltamisalaan. Samoin suuri osa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon maksuista jäisi direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Yleishyödyllisistä palveluista käytävä keskustelu on otettava laaja-alaisesti huomioon myös unionin muussa lainsäädäntötyössä. Lähtökohtaisesti valiokunta katsoo, ettei palveludirektiivin osalta ole syytä tehdä sellaisia unionin toimivaltaa nykyisestään laajentavia avauksia, jotka voisivat johtaa tilanteen muuttumiseen.

Talousvaliokunta on käsitellyt komission yleishyödyllisiä palveluja koskevaa vihreää kirjaa, ja parhaillaan valiokunnan käsiteltävänä on perustuslain 97 §:n mukaisesti komission valkoinen kirja tunnuksella E 90/2000 vp.

Julkisen palvelun velvoitteiden täyttämiseen liittyvät valtiontukisäännöt

Euroopan komissio on esittänyt jäsenvaltioiden kuulemista varten luonnokset toimenpiteistä, jotka koskevat julkisen palvelun velvoitteiden rahoittamista valtion tuen kautta. Toimenpidepaketti on määrä hyväksyä heinäkuussa 2005. Talousvaliokunta on käsitellyt asiaa perustuslain 97 §:n mukaisesti tunnuksella E 27/2004 vp. Valiokunta antoi asiasta lausunnon TaVL 13/2004 vp.

Lausunnossa todettiin, että komission ehdotusten mukainen julkisen palvelun velvoitteesta maksettavan valtiontuen tarkempi määrittely on merkittävä periaatteellinen ratkaisu. Nykyään yksinomaan perustamissopimuksen ja sen nojalla annetun tuomioistuinkäytännön varassa olevan asian yksityiskohtainen sääntely rajaa jatkossa jäsenvaltioiden tosiasiallisia toimintamahdollisuuksia. Kyse ei ole vain hallinnollisesta yksinkertaistamisesta, vaan myös jäsenvaltioiden poliittisen liikkumavaran ja omien kansallisten tulkintamahdollisuuksien rajoittamisesta. Valiokunta huomautti, että käsiteltävänä olevilla komission ehdotuksilla on liittymäkohtia myös yleishyödyllisistä palveluista ja niiden oikeusperustasta käytävään keskusteluun sekä myös palveluiden sisämarkkinadirektiivin käsittelyyn.

Valiokunta piti ongelmallisena, että asiasta säädettäisiin komission päätöksin ilman varsinaista lainsäädäntöprosessia yhteisön tasolla. Valiokunta korosti, että asian kansallisessa käsittelyssä onkin varmistuttava riittävän laajasta ja poliittisesti vastuunalaisesta kannanmuodostuksesta, jossa otetaan huomioon koko yleishyödyllisistä palveluista käytävän keskustelun kokonaisuus. Valiokunta edellytti, että eduskunnalle annetaan tiedot asian jatkokäsittelystä Euroopan komissiossa sekä jäsenvaltioiden välillä käytävistä neuvotteluista. Samoin eduskunnalle on toimitettava tiedot asian kansallisesta valmistelusta, vaikutusten arvioinnista sekä kansallisesta kannanmuodostuksesta. Valiokunta piti välttämättömänä, että eduskunnalla tulee olla tilaisuus lausua asiasta uudelleen kantansa ennen kuin asiassa edetään lopulliseen jäsenvaltioita sitovaan ratkaisuun. Eduskunnan suuri valiokunta yhtyi talousvaliokunnan lausuntoon 7.5.2004.

Asiaan liittyvä lisäselvitys on parhaillaan valiokunnan käsiteltävänä perustuslain 97 §:n mukaisesti tunnuksella E 27/2004 vp.

Kannanotot ehdotuksesta direktiiviksi palveluista sisämarkkinoilla

Direktiiviehdotuksen yleisistä tavoitteista ja hyväksyttävyydestä

Valtioneuvosto pitää direktiiviehdotusta kannatettavana. Palveludirektiivin tarve on ilmeinen sisämarkkinoiden tehokkaamman toiminnan ja Euroopan kilpailukyvyn kehittämisen kannalta. Palveludirektiivi on yksi keskeisimmistä yksittäisistä välineistä tavoiteltaessa Lissabonissa asetettuja tavoitteita. Valtioneuvosto kannattaa direktiiviehdotuksen tavoitetta tarpeettoman byrokratian karsimiseksi elinkeinotoiminnassa. Asialla on erityistä merkitystä suomalaisille vientiyrityksille.

Valiokunnan saamassa asiantuntijaselvityksessä on korostettu palvelujen sisämarkkinoiden merkitystä EU:n kilpailukyvyn parantamisessa. Tasapuolisten toimintaedellytysten luominen, byrokratian karsiminen ja hallinnollisten esteiden purkaminen ovat tärkeitä tavoitteita, erityisesti pk-yrityksille. Ehdotuksen yleistä lähestymistapaa on pidetty kannatettavana.

Asiantuntijakuulemisessa on korostettu sitä, että Suomessa esteet yritysten ja palvelujen liikkumiselle ovat vähäiset. Suomalaisten palveluyritysten kannalta direktiiviehdotus pyrkii poistamaan juuri niitä esteitä, joita suomalaiset yritykset pitävät keskeisinä esteinä Suomen palveluviennille muihin EU-maihin.

Asiantuntijat ovat korostaneet kuitenkin myös sitä, että eri palvelusektorit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia. Yrityspalvelujen, kuluttajapalvelujen ja julkisten palvelujen markkinat ovat hyvin erilaisia, joten kaikki palvelusektorit kattava puitesääntely edellyttää hyvin suurta harkintaa ja vaikutusten arviointia. Palvelusektorit ovat hyvin erilaisia myös palveluntarjonnan yhteydessä tapahtuvan työntekijöiden liikkuvuuden suhteen.

Viitaten valtioneuvoston kantaan ja saamaansa asiantuntijaselvitykseen valiokunta pitää ehdotuksen yleisiä tavoitteita kannatettavina ja ehdotusta lähtökohtaisesti hyväksyttävänä. Ehdotukseen liittyy kuitenkin useita merkittäviä ongelmia ja selvitettäviä kysymyksiä, jotka osin liittyvät myös ehdotuksessa omaksuttuihin yleisiin periaatteisiin, mm. direktiivin soveltamisalaan ja alkuperämaaperiaatteen käyttöön.

Direktiiviehdotuksen soveltamisala

Valtioneuvosto katsoo, että tässä vaiheessa ei ole vielä edellytyksiä ottaa kantaa kaikkiin yksittäisiin määräyksiin. Direktiiviehdotusta ei tule soveltaa vastikkeetta tai tuotantokustannukset vain osin kattavaa vastiketta vastaan tarjottaviin julkisiin palveluihin. Valtioneuvosto korostaa, että jatkovalmistelussa direktiiviehdotuksen soveltamisalaa on tältä osin selkiytettävä ja vastikkeen määritelmää selvennettävä. Valtioneuvoston kannan mukaan ehdotuksen keskeisiin määritelmiin tilapäisen palvelun tarjoamisen ja sijoittautumisen välillä tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Jatkovalmistelussa tulisi varmistaa, että niin sanotuissa kumulatiivisissa soveltamistilanteissa, joissa palveludirektiiviä sovellettaisiin yhdessä sektorikohtaisen EU-sääntelyn kanssa, soveltaminen olisi mahdollisimman yksiselitteistä ja ennakoitavaa.

Asiantuntijakuulemisessa laajaa soveltamisalaa on yleisesti ottaen pidetty perusteltuna. Kritiikkiä on kuitenkin herättänyt direktiivin mahdollinen soveltaminen sellaisiin palveluihin, joita yleisesti pidetään hyvinvointiyhteiskunnan peruspalveluina. Suomessa ne tuotetaan olennaisin osin kuntien järjestämisvastuulla, mutta palvelujen käyttäjät maksavat niistä yleensä myös vastiketta. Monet lausunnonantajat ovat kiinnittäneet erityistä huomiota direktiivin soveltamiseen sosiaali- ja terveyspalvelujen alalla ja tästä mahdollisesti aiheutuviin ongelmiin.

Valiokunta yhtyy saamaansa asiantuntijaselvitykseen viitaten valtioneuvoston kantaan. Direktiiviä ei tule soveltaa julkisen järjestämisvastuun piiriin kuuluviin palveluihin, joista maksettava vastike kattaa tuotantokustannukset vain osittain. Ongelmana on, että ehdotus jättää taloudellisen palvelun määritelmän epäselväksi. Selvää ei ole, voitaisiinko esimerkiksi kunnan sairaanhoitopiiriltä ostamaa palvelua pitää taloudellisena, vaikka potilas maksaa palvelusta huomattavasti tuotantokustannukset alittavan hinnan. Samoin on epäselvää muun muassa se, miten tulkittaisiin yleishyödyllisten yhteisöjen omille jäsenilleen muussa kuin elinkeinotoiminnassa tarjoamia palveluja. Direktiiviehdotusta tulee tältä osin selkeyttää Suomen kunnallisen itsehallinnon ja yhteismarkkinoiden sääntelyn ennakoitavuuden turvaamiseksi.

Valiokunta korostaa sitä, että direktiivillä ei saisi olla vaikutusta jäsenvaltioiden poliittisten päättäjien ja viranomaisten mahdollisuuteen päättää julkisten peruspalvelujen tarjoamisesta ja tuottamisesta. Tällaiset päätökset on tehtävä kansallisen hyvinvointipolitiikan, ei sisämarkkinoiden näkökulmasta. Soveltamisalaa määriteltäessä on otettava huomioon yleishyödyllisistä palveluista käytävä keskustelu sekä EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö (mm. Altmark-tapaus, C 280/00), joka sallii tietyin edellytyksin poikkeamisen sisämarkkinasäännöistä nimenomaan jäsenvaltion hyvinvointipolitiikan tavoitteiden ja velvoitteiden perusteella.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan myös siinä, että rajanvetoa palveluyritysten sijoittautumisen ja rajat ylittävän palveluiden tarjonnan välillä on selkeytettävä. Saattaa olla, että myös kansallisessa elinkeinolainsäädännössä olisi syytä tarkentaa säännöksiä siitä, milloin yrityksen on katsottava sijoittuneen Suomeen, jolloin sen on toimittava kaikin osin Suomen lainsäädännön mukaisesti.

Puitedirektiivin ja palvelujen tarjontaa koskevien erityisdirektiivien yksiselitteisen ja ennakoivan soveltamisen osalta valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan. Ristiriitatilanteilta on voitava mahdollisimman hyvin välttyä ilman, että joudutaan turvautumaan EY:n tuomioistuimeen. Direktiiviehdotuksen yksi tarkoitus on kodifioida nykyistä oikeuskäytäntöä, ei luoda tarvetta uudelle.

Hallinnon yksinkertaistaminen ja lupamenettelyjen uudistaminen

Valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotuksen 9—13 artiklojen sisältämät lupamenettelyjä koskevat määräykset ovat kannatettavia. Ne vastaavat lainsäädäntömme periaatteita ja määräyksiä. Muotoilu, jonka mukaan luvan myöntämiselle säädetyn määräajan ylittäminen johtaisi luvan automaattiseen myöntämiseen, on kuitenkin ongelmallinen.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa "yhden luukun periaatteen" toteuttamista on pidetty kannatettavana. Sijoittautumiseen ja palvelujen tarjoamiseen liittyvät menettelyt on hoidettava nopeasti ja tehokkaasti.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan korostaen sitä, että direktiivin ei tulisi kuitenkaan johtaa uusiin viranomaismenettelyihin ja lisääntyvään byrokratiaan. Sääntely pitäisi Suomessa toteuttaa nykyisten viranomaisten yhteistyötä tiivistämällä.

Kielletyt ja arvioitavat lupavaatimukset sijoittauduttaessa toiseen jäsenvaltioon

Valtioneuvosto katsoo, että artiklan 14 sisältämät kielletyt vaatimukset sekä 15 artiklan arvioitavat vaatimukset ovat lähtökohtaisesti hyväksyttävissä. Apteekkitoiminta tulee kuitenkin sulkea pois 14 ja 15 artiklojen soveltamisalasta, jos ei voida varmistaa kattavan ja tasapuolisen lääkejakelun edellytysten turvaamista koko maassa. Valtioneuvosto katsoo, että direktiiviehdotuksen säännösten suhdetta televisio- ja radiolähetysten toimilupasääntelyyn sekä muihin kansallisen radiohallinnon kysymyksiin tulee vielä selventää.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotuksia on pidetty yleisesti kannatettavina. On katsottu, että luvanvaraisten elinkeinojen määrä on Suomessa supistunut varsin vähäiseksi. Kynnys tuoda palveluja rajan yli Suomeen tai alkaa tuottaa niitä Suomessa on alhaisempi kuin EU:ssa keskimäärin. Siksi direktiivi onkin nähtävä mahdollisuutena parantaa suomalaisten palvelujen vientiä.

Apteekkipalvelujen osalta on esitetty, että artikloihin tulisi voida tehdä poikkeuksia, jotta palveluille ja lääkejakelulle asetetut sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet voidaan täyttää. Saadun lisäselvityksen mukaan taksiliikenne ei tulisi kuulumaan direktiivin soveltamisalaan. Direktiiviehdotuksen nykyinen sanamuoto jättää tämän kuitenkin epäselväksi.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantoihin. Valiokunta korostaa sitä, että direktiiviehdotus ei edellytä luvanvaraisuudesta luopumista sinänsä. Direktiivi edellyttäisi ainoastaan eräiden lupavaatimusten ja menettelyjen kieltämistä tai arviointia.

Valiokunta katsoo,

että taksiliikenteen osalta direktiivin soveltamisalaa tulee selkeyttää siten, että tämä liiketoiminta rajataan täysin direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle.

Alkuperämaaperiaate rajat ylittävässä palveluiden tarjonnassa

Valtioneuvoston kannan mukaan alkuperämaaperiaate on välttämätön palvelumarkkinoiden kehittämiseksi. Samalla on kuitenkin varmistettava perusteltujen yleisen edun vaatimien poikkeusmahdollisuuksien olemassaolo, mikä edellyttää selvennyksiä ja muutoksia ehdotuksen sisältöön. Ehdotuksen 16 artiklan sisältämä alkuperämaaperiaate ja siitä 17—19 artikloissa kirjatut poikkeukset ovat hyväksyttävissä eräin poikkeuksin. Jatkotyössä on varmistettava, että erityisesti sopimusvelvoitteita ja vahingonkorvausvastuuta koskevat kansainvälisen yksityisoikeuden lainvalintasäännöt suljetaan alkuperämaaperiaatteen soveltamisalan ulkopuolelle. Valtioneuvosto korostaa, että sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta palvelun valvonnan tulee kaikissa tapauksissa tapahtua kyseisen vastaanottajajäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja kyseisen jäsenvaltion viranomaisten toimesta.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa alkuperämaaperiaatteeseen on suhtauduttu ristiriitaisesti. Yhtäältä periaatetta on pidetty merkittävänä ja kannatettavana sisämarkkinoiden tehostamisen ja pk-yritysten palveluviennin kannalta. Toisaalta periaatetta on vastustettu erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluissa. Periaatetta on arvosteltu muutoinkin sillä perusteella, että periaate voisi johtaa siihen, että palveluntarjoajat valitsevat sijoittautumis- eli alkuperämaakseen jonkin matalan sääntelyn ja heikon hallinnon jäsenvaltion. Tämä johtaisi epäterveeseen kilpailuasetelmaan yritysten välillä sekä mahdollisesti ongelmiin palvelujen laadussa ja turvallisuudessa. Periaate asettaa myös entistä suurempia vaatimuksia viranomaisten yhteistyölle ja tietojen vaihdolle, jotta kilpailua ei vääristetä ja kuluttajansuojaa heikennetä.

Valiokunta toteaa, että alkuperämaaperiaate on sinänsä tunnustettu ja vakiintunut periaate Euroopan unionissa. Periaate on tehnyt läpimurtonsa EY:n tuomioistuimen oikeuskäytännön kautta (nk. Cassis de Dijon -tapaus, C 120/78), ja sitä sovelletaan tavarakaupassa kautta linjan. Alkuperämaaperiaatteeseen liittyy myös nk. uuden lähestymistavan mukainen sääntely, jonka mukaan tuotteisiin liitetään tavaran valmistajan tai markkinoille tuojan toimesta nk. vaatimustenmukaisuusvakuutus selvitykseksi siitä, että tuote vastaa unionin tai jäsenmaan tuotetta koskevia määräyksiä.

Alkuperämaaperiaatetta noudatetaan eräin osin myös palveluja koskevissa sisämarkkinasäännöissä. Merkittävin avaus periaatteen soveltamisesta yhteisölainsäädännössä on sähköistä kauppaa koskeva direktiivi (2000/31/EY). Alkuperämaaperiaatetta käytetään myös asetuksessa myynninedistämistoimenpiteistä sisämarkkinoilla, josta EU:n neuvosto pyrkii lähiaikoina saavuttamaan poliittisen yhteisymmärryksen.

Alkuperämaaperiaatteen soveltaminen niin laajasti kuin mitä palveludirektiiviehdotuksessa esitetään, on kuitenkin uutta. Ottaen huomioon direktiiviehdotuksen soveltamisala periaatteen soveltuvuutta on arvioitava erittäin tarkasti ja myös kriittisesti. Periaate, jonka mukaan palveluja rajan yli tarjoavan yrityksen on noudatettava toiminnassaan vain oman sijoittautumismaansa lainsäädäntöä eikä palvelujen vastaanottajamaalla ole mahdollisuuksia asettaa palveluntarjoajalle vaatimuksia, joita sovelletaan vastaanottajamaahan sijoittuneisiin yrityksiin, on palvelumarkkinoilla erittäin pitkälle menevä ja mahdollisesti ongelmallinen.

On kuitenkin huomattava, että palveludirektiivissä lähdetään alkuperämaaperiaatteesta vain periaatteellisella tasolla. Käytännössä direktiiviehdotus sisältää alkuperämaaperiaatteesta merkittäviä poikkeuksia, jotka itse asiassa tekevät itse periaatteesta pikemminkin poikkeuksen kuin pääsäännön. Valiokunta pitää tätä lähestymistapaa oikeana, jos ja kun alkuperämaaperiaatteen käyttöä kuitenkin halutaan laajentaa sisämarkkinoiden kehityksen edistämiseksi.

Merkittävin poikkeus koskee kuluttajien tekemiä palvelujen tuottamista koskevia sopimuksia, silloin kun niitä koskevia säännöksiä ei ole kokonaan yhdenmukaistettu yhteisön tasolla. Tämän poikkeuksen mukaan kaikkiin yksityishenkilöille tarjottaviin palveluihin sovelletaan palvelun sisällön ja kuluttajansuojan osalta palvelun vastaanottomaan lainsäädäntöä. Tällä on suuri merkitys sille, että kuluttajapalveluita tarjotaan kaikissa jäsenmaissa yhtenäisin edellytyksin eikä markkinoita vääristävää kilpailuasetelmaa pääse syntymään. Valiokunta pitää välttämättömänä, että tämä poikkeus säilyy direktiivin jatkokäsittelyssä.

Alkuperämaaperiaatetta ei sovelleta myöskään eräisiin keskeisiin julkishyödykkeitä koskeviin palveluihin, kuten postipalveluihin, eikä sähkön, maakaasun ja veden jakelupalveluihin. Periaatteen soveltamisen ulkopuolelle jäävät myös lähetettyjä työntekijöitä ja ammattipätevyyden tunnustamista koskevat säännöt. Sillä ei myöskään puututtaisi maankäyttöön tai yksityistämiseen. Samoin työntekijöiden liikkuvuutta ja sosiaaliturvan yhteensovittamista koskeva lainsäädäntö jää periaatteen soveltamisen ulkopuolelle.

Valiokunta kiinnittää huomiota myös niihin poikkeuksiin, jotka koskevat yleisen järjestyksen, turvallisuuden ja kansanterveyden perusteella säädettyjä täydellisen kiellon järjestelmiä. Periaatetta ei myöskään sovelleta erityisiin vaatimuksiin, jotka liittyvät palvelujen suorittamispaikan erityispiirteisiin ja joiden noudattaminen on välttämätöntä mm. kansanterveyden ja ympäristön suojelemiseksi.

Valiokunta pitääkin tärkeänä huolehtia siitä, että alkuperämaaperiaatteesta voidaan yleisesti poiketa palvelujen laatuun ja turvallisuuteen liittyvien sisällöllisten vaatimusten osalta. Direktiivi ei saa johtaa epäterveeseen kilpailuun, jossa palveluyritykset hakeutuvat alhaisen vaatimustason maihin. Vastaanottajamaan lainsäädännön soveltaminen onkin ainoa järkevä lähtökohta markkinoiden kannalta. Tästä pitänevät osaltaan huolta myös markkinat, jotka asettavat paineita vaatimustason ja standardien säilymiseksi palvelujen käyttäjien edellyttämällä tasolla.

Alkuperämaaperiaatteen soveltaminen on tärkeää tilanteissa, joissa palvelujen rajat yli tapahtuvalle tarjonnalle asetetaan esteitä ja vaatimuksia, jotka eivät liity itse palvelutuotteeseen ja sen laatuun tai turvallisuuteen. Tällaisia lisävaatimuksia Suomessa on hyvin vähän. Monissa EU-maissa myös rajat ylittävässä palveluntarjonnassa kuitenkin edellytetään esim. pankkitilin avaamista vastaanottavassa jäsenmaassa, erilaisia jäsenmaassa virallisesti vahvistettuja asiakirjoja, kuulumista tiettyyn toimialajärjestöön tai -kiltaan taikka erilaisia määrämuotoisia vakavaraisuuden tai hyvämaineisuuden osoituksia, jotka eivät ole perusteltuja itse palvelun turvallisuuden tai kuluttajansuojan näkökulmasta. Alkuperämaaperiaate, jonka mukaan yhdessä jäsenvaltiossa laillisesti toimiva palveluyrittäjä voi tarjota palvelujaan tilapäisesti myös toisessa jäsenmaassa, soveltuu luontevasti tämänkaltaisiin tilanteisiin. Siksi sen sisällyttäminen direktiiviin on kannatettavaa.

Tässä kappaleessa esitetyin alkuperämaaperiaatetta koskevin huomautuksin valiokunta yhtyy valtioneuvoston asiaa koskevaan kantaan.

Terveydenhoidon korvaaminen

Valtioneuvoston kannan mukaan terveydenhoidon korvaamista koskevat määräykset ovat hyväksyttävissä siltä osin kuin voidaan varmistaa, että niitä sovellettaisiin Suomessa ainoastaan sairausvakuutusjärjestelmästä kansallisesti määriteltyjen taksojen mukaisesti maksettaviin korvauksiin, joita potilas hakee toisessa jäsenvaltiossa itse maksamiinsa sairaanhoidon kustannuksiin. Artiklan hyväksyminen edellyttää sanamuotojen ja määritelmien tarkentamista sekä rajanvedon selkeyttämistä sosiaaliturvan koordinointiasetukseen 1408/71.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on esitetty sekä valtioneuvoston kannan mukaista toimintalinjaa että koko artiklan poistamista direktiivistä.

Valiokunta toteaa, että erityiskysymys terveydenhoidon korvauksista osana yleistä palveluja koskevaa puitedirektiiviä ei välttämättä ole sääntelyn laadun kannalta linjakas ratkaisu. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan direktiivissä ei kuitenkaan mennä jo voimassa olevaa, EY:n tuomioistuimen asettamaa, käytäntöä pidemmälle, joten nykykäytännön kodifioinnille ei sinänsä nähdä estettä. Valiokunta voi yhtyä valtioneuvoston kantaan.

Lähetettyjen työntekijöiden valvonta

Valtioneuvoston kannan mukaan direktiiviehdotuksen määräyksillä ei puututa lähetetyistä työntekijöistä annetun direktiivin 96/71/EY määräyksiin. Määräykset tietojen jälkikäteisestä säilyttämisestä sekä jäsenmaiden toimivaltaisten viranomaisten välisestä yhteistyöstä palvelussuhteen valvonnan osalta ovat oikeansuuntaisia ja parannuksia nykyiseen. Jatkotyössä on huolehdittava, ettei lähetettyjen työntekijöiden valvonnan edellytyksiä nykyisestä heikennetä. Ehdotuksen jatkovalmistelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota siihen, ettei direktiivillä heikennettäisi yksityistä työnvälitystoimintaa ja vuokratyötä koskevaa kansallista sääntelyä eikä valvontamahdollisuuksia.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettua järjestelmää on pidetty hallinnollisesti raskaana ja valvonnallisesti tehottomana. On myös esitetty, että artiklat 24 ja 25 pitäisi poistaa direktiivistä taikka niitä tulisi muuttaa siten, että valvonnan mahdollisuudet eivät heikkene. On katsottu, että säännösten oikea paikka olisi lähetettyjä työntekijöitä koskevassa direktiivissä.

Valiokunta pitää tärkeänä, ettei lähetettyjen työntekijöiden keskeisten työsuhteen ehtojen noudattamisen valvonta heikkene. Sisämarkkinoiden kehitys, joka sinänsä on myönteistä ja jota palveludirektiivi tulisi edistämään, lisännee lähetettyjen työntekijöiden käyttöä palvelujen rajat ylittävässä tarjonnassa. Valiokunta kuitenkin toteaa, että lähetettyjä työntekijöitä koskeva direktiivi on jo unionin voimassa olevaa oikeutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan palveludirektiiviehdotuksella ei olisi vaikutusta Suomen lainsäädännön mukaiseen, unionin kansalaisia koskevaan lähetettyjä työntekijöitä koskevaan valvontaan. Valvontamahdollisuudet saattaisivat heiketä kolmansista maista tulevien työntekijöiden kohdalla.

Valiokunta pitää tärkeänä, että palveludirektiivi on johdonmukainen suhteessa EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jossa on tunnustettu lähetettyjä työntekijöitä, erityisesti vuokratyöntekijöitä koskevan lainsäädännön sosiaalinen herkkyys ja sallittu erilaisia valvontatoimia. Nämä ovat tarpeen muun muassa työntekijöiden suojelemiseksi ja harmaan talouden ehkäisemiseksi.

Valiokunta pitää välttämättömänä huolehtia myös siitä, että ammattipätevyyden tunnustamista koskevien sääntöjen jäädessä alkuperämaaperiaatteen ulkopuolelle myös kolmansista maista tulevien henkilöiden pätevyysvaatimuksiin sovelletaan samoja periaatteita kuin unionimaiden kesken. Kolmansista maista tulevan työvoiman pätevyysvaatimuksia ei saa madaltaa lainsäädäntöteknisistä syistä.

Edellä esitetyin huomautuksin valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan on huolehdittava siitä, että lähetettyjen työntekijöiden valvonnan edellytyksiä ei heikennetä. Tähän liittyen direktiivin säännöksiä niistä velvoitteista, joita työntekijöitä lähettäviin yrityksiin voidaan kohdistaa, tulee selkeyttää. Samalla valiokunta kuitenkin toteaa, että keskeiset valvonnan edellytykset ovat kansallisissa käsissä. Viranomaisresurssien puute on suurin yksittäinen syy heikkoon valvontaan.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan neuvoston käsittelyssä direktiiviehdotusta oltaisiin muuttamassa siten, että vuokratyö jätetään direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle odottamaan vuokratyödirektiiviehdotuksen käsittelyn etenemistä. Valiokunta kannattaa tällaista rajausta.

Rahapelitoiminta

Valtioneuvoston kannan mukaan direktiiviehdotuksella ei puututa kansalliseen rahapelitoimintaan, koska ehdotukseen sisältyy tältä osin määräaikainen, kestoltaan rajaamaton siirtymäaika.

Valiokunta kuitenkin katsoo, että ehdotuksen 18 ja 40 artikloissa annetaan ymmärtää, että direktiivin soveltamisalan laajentaminen jatkossa kattamaan myös rahapelitoiminnan on suotavaa. Tätä valiokunta ei kannata eikä myöskään näe mitään syytä sille, että mahdollisesta tulevasta komission ehdotuksesta täytyisi ottaa maininta nyt käsiteltävänä olevaan direktiiviin. Komission toivomasta kehityksestä voi valiokunnan näkemyksen mukaan aiheutua mittavia ongelmia sekä kansallisella että yhteisötasolla. Tiukan viranomaisvalvonnan vaikeutuminen voisi johtaa erilaisiin väärinkäytöksiin ja rikolliseen toimintaan. Samoin rahapeleistä saatavien tuottojen käyttäminen kansallisiin yleishyödyllisiin tarkoituksiin voisi vaarantua.

Edellä olevan vuoksi valiokunta katsoo,

että rahapelitoiminta tulee ehdottomasti ja nykyistä selkeämmin sulkea pois palveludirektiivin soveltamisalasta.

Muita erityiskysymyksiä

Valtioneuvoston kannan mukaan ehdotettu velvoite erityisen terveys- tai turvallisuusriskin omaavan toiminnan vastuuvakuutuksista ei täytä perusoikeuksia rajoittavalta sääntelyltä edellytettyä täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimusta. Vastuuvakuutusvelvoitteen piiriin sisällytettävien alojen määrittäminen komitologiamenettelyssä ei täytä perustuslaissa asetettua lailla säätämisen velvoitusta.

Valtioneuvosto edellyttää, että Suomessa tarjottujen terveyspalvelujen osalta voidaan ulkomaiselta palveluntarjoajalta jatkossakin vaatia Suomen potilasvahinkolain mukaista potilasvahinkovakuutusta.

Valtioneuvosto korostaa, ettei ehdotuksella puututa johdanto-osan 35 kappaleen mukaan kansallisiin lakisääteisiin yksinoikeuksiin. Jatkotyössä tulee huolehtia, että ehdotuksen artiklamuotoiluihin sisällytetään samansisältöinen muotoilu. Ehdotuksen jatkotyössä tulee varmistua, ettei direktiiviehdotuksella puututa kansalliseen alkoholin vähittäismyyntimonopoliin.

Valiokunta yhtyy näihin valtioneuvoston kantoihin.

Asian jatkokäsittely ja eduskunnan informointi

Valtioneuvoston kirjelmän mukaan valtioneuvoston kantoja tarkennetaan neuvostokäsittelyn edetessä. Valtioneuvosto tulee toimittamaan eduskunnalle jatkokirjelmän tästä direktiiviehdotuksesta mm. verotuksen osalta.

Asian käsittely EU:n toimielimissä tulee kestämään varsin kauan. Uusi Euroopan parlamentti aloittaa lainsäädäntötyönsä vasta syyskuussa. Ehdotuksesta on monissa jäsenvaltioissa noussut laaja kansallinen keskustelu, joka heijastunee myös neuvostokäsittelyyn. Ehdotuksen voi olettaa muuttuvan käsittelyn aikana vielä paljon.

Valtioneuvosto on ilmoittanut antavansa eduskunnalle jatkokirjelmän direktiiviehdotukseen liittyvistä verotuskysymyksistä. Valiokunta toteaa, että verotuksen näkökulma on tärkeä sekä yritysten että veronsaajien ja sitä kautta hyvinvointiyhteiskunnan rahoitusperustan kannalta. Valiokunta ottaa asiaan kantaa jatkokirjelmän perusteella.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että eduskunnalle annetaan perustuslain 96 §:n mukaisesti tiedot asian jatkokäsittelystä EU:n toimielimissä sekä keskeisistä muiden jäsenvaltioiden kannoista. Samalla on syytä täsmentää direktiiviehdotuksen vaikutusten arviointia ei vain verotuksen vaan Suomen kilpailukyvyn kannalta laajemminkin. Valtioneuvoston tarkentuvat kannat, joita tulee valmistella laajapohjaisesti, on toimitettava eduskunnan käsiteltäväksi. Asiassa ei tule tehdä Suomea lopullisesti sitovia ratkaisuja, ennen kuin eduskunnalla on ollut tilaisuus lausua kantansa tarkentuvista valtioneuvoston kannoista sekä direktiivin jatkokäsittelyssä mahdollisesti tehtävistä uusista ehdotuksista.