Ehdotus

Aluetuen suuntaviivat määrittelevät sekä tukikelpoiset alueet (EY 87(3) a- tai c-alue) että tukialueilla sovellettavat investointituen enimmäistukimäärät.

Uusien aluetukisääntöjen vaikutuksesta tukikelpoiset alueet vähenevät ja tukikelpoisilla alueilla myönnettävien investointitukien enimmäistukiprosentit laskevat.

Useat alueet tippuisivat kokonaan pois tukikartalta. Käytännössä kaikki III kehitysalueet (24 seutukuntaa) ja II kehitysalueesta 3 seutukuntaa menettäisivät nykyisen c-statuksensa. Yhteensä nämä alueet kattaisivat runsaat 20 prosenttia väestöstä. Tukialueiden ulkopuolisiin alueisiin kuuluu lisäksi Ahvenanmaa ja tietyt valtioneuvoston päätöksen 72/1996 määrittelemät saaristokunnat ja tiettyihin kuntiin kuuluvat pienet saaret.

Näiden alueiden väestöpeitto on nykyisen aluetukikartan mukaan 0,6 prosenttia väestöstä. Näiden alueiden osalta tuki-intensiteetin lasku on merkittävä. Tosin vaihtoehtoisia keinoja kompensoida tämä laskeva tuki-intensiteetti on olemassa. Investointeja voidaan tukea myös jatkossa ns. pk-asetuksen mukaan. Komissio esitti pk-asetuksen tuki-intensiteettien korotusta keskisuurilla yrityksillä nykyisestä 7,5 prosentista 10 prosenttiin ja vastaavasti pienyrityksillä 15 prosentista 20 prosenttiin. Lisäksi esitetty uusi tuki-instrumentti LASA ("vähäinen tukimäärä") tulee korvaamaan osaltaan aluetuen myöntämisen mahdollisuuden.

Komission kolmannessa koheesioraportissa esittämät linjaukset on tulkittavissa siten, että EAKR-osarahoitteista investointitukea voisi myöntää vain konvergenssialueella. Tällaisia alueita Suomella ei olisi. Aluepolitiikan pääosaston kanssa käytyjen keskustelujen perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että EAKR-osarahoitusta voitaisiin jatkossakin käyttää tukialueilla alueellisten investointitukien vastinrahana.

Komission esitys tulee vähentämään huomattavasti vanhojen EU-15-jäsenvaltioiden mahdollisuutta myöntää alueellisia investointitukia, koska tukikelpoisten alueiden vähenemisen lisäksi myös tuki-intensiteettejä esitetään alennettavaksi. Tukien määrän alentumista ei ole mahdollista arvioida. Tukien määrän alentamistavoite on kuitenkin linjassa Tukholman ja Barcelonan neuvostojen päätelmien kanssa vähentää valtiontukien kokonaismäärää EU:ssa. EU-15:sta tukialueiden väestöpeitto on 42,7 prosenttia, komission keskusteluasiakirjan pohjalta tukialueet kattaisivat EU-25:ssä 34,8 prosenttia.

Valtioneuvoston kanta

1. Tavoite 1 -alue (Kansalliset tukialueet I ja II ): valtioneuvosto katsoo, että Suomen nykyiselle tavoite 1 -alueelle myönnetään 87.3 c-asema korotetuilla tuki-intensiteeteillä, samalla tavalla kuin syrjäisille merentakaisille alueille (Kanariansaaret ja Madeira). Investointitukien intensiteettien korotus tarkentuu neuvotteluiden myötä. Perusteena sekä tukialueelle että korotukselle on yhtäläinen syrjäinen sijainti, väestön väheneminen ja ilmastotekijät, jotka heikentävät niiden sosiaalista ja taloudellista asemaa. Lisäksi molemmilla alueilla on yksipuolinen tuotantorakenne, jossa matkailuelinkeino korostuu.

Valtioneuvosto katsoo, että rakennerahastojen osarahoitusta (ml. maaseuturahasto) voidaan käyttää alueellisten investointitukien vastinrahoituksena konvergenssitavoitteen painopisteen mukaisesti Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymissopimuksen pöytäkirjassa 6 määritetyillä ns. tavoite 6 -alueilla, joiden erityiskohtelu tunnustetaan myös uuden perustuslaillisen sopimusehdotuksen pöytäkirjassa (artikla 61).

2. Ahvenanmaa ja saaristokunnat: valtioneuvosto katsoo, että saaristoalueille (pl. Maarianhamina) tulisi saada 87.3.c-aluestatus. Perusteena on se, että alueiden ongelmat ovat verrattavissa c-alueen harvaan asuttujen alueiden ongelmiin. Saaristoalueilla tulee olla jatkossakin mahdollista myöntää alueellista investointitukea. Tämän alueen väestö on enintään 50 000 asukasta.

Valtioneuvosto katsoo, että rakennerahastojen osarahoitusta (ml. maaseuturahasto) tulee voida käyttää näillä alueilla alueellisen investointituen vastinrahana. Suomi perustelee esitystä viittaamalla pysyviin luonnosta johtuviin haittoihin ja ongelmiin, joita saaristoalueilla ja pienillä saarilla ilmenee.

3. Arktisen alueen toimintatuki: valtioneuvosto kannattaa komission ajatusta ottaa käyttöön ns. arktinen tuki. Harvaan asuttujen alueiden sisällä (12,5 asukasta/km²/NUTS III -tasolla) arktiseksi alueeksi tulee määritellä Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymissopimuksen pöytäkirjan 6 mukainen alue (tavoite 6 -alue). Alueella tulee voida käyttää myöhemmässä vaiheessa tarkemmin määriteltäviä toimintatukia.

4. Suomen yleisiä linjauksia koskien komission keskustelualoitetta uusiksi aluetukisuuntaviivoiksi: koska mahdollisuus käyttää aluetukia vähenee tulevalla ohjelmakaudella, Suomi katsoo, että kaikkia horisontaalisia valtiontukisääntöjä tulee ajantasaistaa palvelemaan myös uusia aluepolitiikan haasteita. Tällä tarkoitetaan mm. LASA:n käyttöönottoa, pk-asetuksen intensiteettien korotusta sekä mahdollisia muita uusia valtiontukisääntöjä (esim. innovaatioiden rahoitus).

Valtioneuvosto katsoo samalla, että suuryrityksille kohdistettava investointituki tulisi rajata esimerkiksi 30 prosenttiin aluetuen kokonaismäärästä jäsenvaltiotasolla. Esitys on linjassa Tukholman ja Barcelonan neuvoston tavoitteiden kanssa eniten kilpailua vääristävien tukien määrän vähentämiseksi.

Valtioneuvosto kannattaa myös, että "monialaiset puitteet suurista investointihankkeista" sisällytetään tulevaan aluetuen suuntaviivasääntöön. Sääntöä voitaisiin jopa tiukentaa siten, että hankekohtaiselle investointituelle asetettaisiin euromääräinen maksimimäärä.

Valtioneuvosto kannattaa kuljetustuen käyttömahdollisuutta harvaanasutuilla alueilla myös tulevalla ohjelmakaudella. Valtioneuvosto tukee lisäksi komission esitystä aluetuen ryhmäpoikkeussäännön käyttöönottamisesta. Komission esitys on perusteltua hallinnollisten menettelyjen keventämiseksi tilanteissa, joissa kilpailun vääristymän uhka on vähäinen. Samoin bruttointensiteetin käyttö nykyisen nettotuki-käsitteen sijaan on perusteltua.