Perustelut
Yhtenäistämisen ja selkeyttämisen
tarve.
Talousvaliokunta pitää tärkeänä,
että julkisia työvoima- ja yrityspalveluja määrittelevää lainsäädäntöä uudistetaan
määräajoin. Työn ja tekijöiden
kohtaamisen rajapinta on nopeasti muuttuva toimintaympäristö,
jossa hallinnon järjestelmien tulee muuttua käyttäjien
tarpeiden mukaan. Lainsäädännön
kokonaisuudistuksella pystytään kokoamaan normit
yhtenäisemmäksi ja johdonmukaisemmaksi säännöstöksi
sekä paremmin havaitsemaan myös sisällölliset
muutostarpeet. Yrityksille kohdennettujen neuvonta- ja kehittämispalvelujen
sääntelyssä tulee kiinnittää huomiota
viranomaisten perustehtävään ja käyttäjälähtöisyyteen.
Erityisesti aloittavan yrityksen kannalta on tärkeää,
että neuvontapalveluita on helposti saatavilla ja toiminta
on järjestetty nimenomaan palveluiden käyttäjän
eikä hallinnon tarpeita silmälläpitäen.
Nykyinen järjestelmä on nähty monimutkaisina
ja osittain päällekkäisinä tuotteina
tai palveluina. Kokonaisuudistus tulisikin ulottaa myös tietojärjestelmien
tasolle: nykyisellään osa palvelujärjestelmän
tehottomuudesta ja monimutkaisuudesta aiheutuu työhallinnon
ja yrityspalveluiden tietojärjestelmien erillisyydestä ja päällekkäisyyksistä sekä
järjestelmien
eriytetyistä käyttöoikeuksista.
Talousvaliokunta pitää sähköisten
palveluiden kehittämistä kannatettavana, mutta
palvelutarjontaa määriteltäessä on
otettava huomioon, etteivät tietoliikenneyhteydet toimi
koko maassa. Palveluverkoston on myös oltava riittävän
tiheä, jotta kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu.
Nykyisellään yhdenvertaisuus vaarantuu myös
palveluiden alueellisen vaihtelun ja eri puolilla maata tehtävien,
toisistaan eriävien laintulkintojen vuoksi. Työvoimahallinnon
palvelujen ja sen prosesseissa syntyvien lausuntojen merkitys voi
olla käänteentekevä elinkeinonharjoittajan
toiminnan alkamisen tai jatkumisen kannalta. Tämän
vuoksi viranomaistoiminnan oikeusvarmuuteen ja lainkäytön
yhtenäisyyteen tulee kiinnittää nykyistä enemmän
huomiota.
Tietojenvaihto eri viranomaisten välillä.
Talousvaliokunta haluaa nostaa esille asiantuntijoiden kuulemisissa
esille tulleen kysymyksen viranomaisten välisen tietojenvaihdon
ongelmista. Merkittäviä palvelujen tehokkuushyötyjä voisi
olla saavutettavissa, jos eri viranomaisten tiedonsaanti ja -luovutusoikeudet
olisi järjestetty nykyistä joustavammiksi. Erityisesti
pienissä toimintayksiköissä ja pienillä paikkakunnilla yhteistyö sekä viranomaisten
kesken että seudullisten elinkeinojen kehittämisorganisaatioiden kanssa
on avainasemassa, kun niukkenevien julkisten resurssien avulla tulisi
hoitaa nopeasti muuttuvaa tehtäväkenttää.
Työvoima- ja yrityspalveluneuvottelukunnat.
Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
uudet työvoima- ja yrityspalveluneuvottelukunnat. Nykyisten
TE-toimikuntien ja niiden jaostojen rooli on jäänyt
paikoin valitettavan marginaaliseksi. Ehdotetun muutoksen myötä työelämän
järjestöjen vaikutusmahdollisuudet paranevat.
TY-neuvottelukunta tukee järjestöjen ja muiden
yhteistyökumppaneiden kanssa tehtävää toiminnan
suunnittelua ja kokoaa toimijoita alueellisesti yhteen. Talousvaliokunta
pitää tärkeänä, että tämän
uudenlaisen toimielimen toimivalta ja tehtävät
määritellään siten, että tämän
tarjoamat mahdollisuudet työvoimahallinnon tehtävien
ja toimintatapojen uudistamisessa tulevat täysimääräisesti
hyödynnetyiksi.
TE-toimistojen ydintehtävät.
TE-toimistojen ydintehtävä on tehokas työnvälitys.
Tämän perustehtävänsä ohella
TE-toimistot tarjoavat maksullisia henkilöstövuokraus-,
rekrytointi- ja out-placement-palveluita. Talousvaliokunta katsoo,
että TE-toimistojen tulisi keskittyä ydintehtäväänsä maksuttomiin
työvoima- ja yrityspalveluihin eikä toimia alueilla,
joissa on yksityistä palveluntarjontaa saatavilla. Julkisen
sektorin ei tule kilpailla yksityisten palveluiden kanssa. Yritysasiakkaiden
näkökulmasta TE-toimistojen palveluiden osittainen
maksuttomuus ja maksullisuus on hämmentävää ja
harhaanjohtavaakin. Talousvaliokunta pitää erittäin
kannatettavana esityksen mukaista maksullisten HRV-palveluiden lakkauttamista
vuoden 2014 aikana.
Palkkatuki.
Talousvaliokunta suhtautuu varauksella ehdotettuun
muutokseen, jonka mukaan palkkatukea voitaisiin jatkossa maksaa, vaikka
tuen kohteena olevan työpaikan voitaisiin arvioida täyttyvän
muutenkin. Edellytyksen poistaminen voisi merkitä, että tukea
haettaisiin jatkossa ilman työvoimapoliittisia perusteita.
Jo nykyiselläänkin on nähtävillä viitteitä siitä,
että työnantajat käyttävät
palkkatukijärjestelmää sellaisen työn
teettämiseen, johon palkkatukijärjestelmän
puuttuessa palkattaisiin tekijöitä työmarkkinaehtoisesti.
Talousvaliokunta näkeekin tarpeellisena, että palkkatuen
myöntämisen edellytysten toteamisprosessi arvioitaisiin
kokonaisuudessaan uudelleen.