Perustelut
Talousvaliokunta esittää, että lakiehdotus
hyväksytään.
Esitys liittyy laajempaan vientiyritysten tukipakettiin, johon
kuuluvat myös valtion vientitakuita koskevan lain (HE 209/2008
vp) ja valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun
lain (HE 210/2008 vp) muutosesitykset. Samanaikaisesti käsiteltävänä on
myös yritysten kotimaantoiminnan rahoittamista koskeva
esitys (HE 211/2008 vp). Kaikkien neljän esityksen
tavoitteena on erilaisin valtion toimin helpottaa kansainvälisen
finanssikriisin vaikeuttamaa yritysten rahoitustilannetta.
Kansainvälisen finanssikriisin myötä markkinoilta
saatava rahoitus on kallistunut merkittävästi
ja erityisesti pitkäaikaisen rahoituksen saanti on vaikeaa.
Suuret ulkomaiset rahoittajat ovat poistuneet Suomen markkinoilta
ja aiemmin suuryritysten rahoituslähteinä toimineet joukkovelkakirjamarkkinat
ovat pysähdyksissä, minkä vuoksi myös
suuret yritykset joutuvat hakemaan rahoitusta luottolaitoksilta.
Tämä vaikeuttaa entisestään
pk-yritysten rahoituksen saantia. Kun pankeilta saatu rahoitus muodosti vuonna
2007 noin 27 % yritysten kokonaisrahoituksesta, on vastaava
osuus tällä hetkellä noin 70 %.
Pankkien välisten nk. interbank-markkinoiden ollessa lähes
pysähdyksissä on markkinaehtoisen ja kilpailukyisen
pitkäaikaisen rahoituksen saanti tällä hetkellä erittäin
vaikeaa.
Rahoitusmarkkinoiden ongelmat ovat lisänneet muihin
rahoitusinstrumentteihin, kuten Finnvera Oyj:n hallinnoimiin, kohdistuvaa
kysyntää. Kaikki edellä mainitut neljä esitystä pyrkivät
osaltaan takaamaan suomalaisyritysten kilpailukykyiset toimintamahdollisuudet
rahoitusmarkkinoilla vallitsevassa poikkeuksellisessa tilanteessa.
Esitykset helpottavat yritysten likviditeettiongelmaa sekä suoraa
rahoitusta lisäämällä että korontasaus-
ja vientitakuuvaltuuksia nostamalla.
Esillä olevan ehdotuksen turvin voidaan korontasaussopimusten
ja -tarjousten myöntämisvaltuutta nostaa viidestä miljardista
eurosta 6 miljardiin euroon. Myöntämisvaltuudesta
on jo sidottuna 4,5 miljardia euroa. Lisäksi esityksessä ehdotetaan
otettavaksi käyttöön uusi nk. viennin
jälleenrahoitusmalli. Sen mukaisesti Finnvera Oyj:n tytäryhtiö,
Suomen Vientiluotto Oy, voi jälleenrahoittaa valtion talousarviosta
myönnetyllä luotolla tai Finnvera Oyj:n lukuun
markkinoilta hankituilla varoilla Suomesta tapahtuvan vientikaupan
pitkäaikaista luotonantoa. Jälleenrahoituksen
myöntöedellytyksenä on, että hankkeelle
on myönnetty vientitakuu. Näin voidaan taata,
että hankkeen mahdolliset riskit tulevat asianmukaisesti
huomioonotetuiksi. Jälleenrahoitusta on tarkoitus myöntää vain
sellaisille hankkeille, joissa vienti kannattavuudeltaan ja vakavaraisuudeltaan
kunnossa olevan ostajayrityksen kanssa estyisi sen vuoksi, ettei
markkinoilta ole saatavissa muuta rahoitusta kilpailukykyisin ehdoin.
Esityksessä varaudutaan noin 1,2 miljardin euron jälleenrahoituksen
mahdollistavan toiminnan käynnistämiseen. Tarkoituksena
on, että talousarviossa varataan Suomen Vientiluoton lainoitukseen
500 miljoonaa euroa ja Finnveran toimin voidaan rahoitusmarkkinoilta
hankkia varat yhteensä 700 miljoonan euron suuruiseen jälleenrahoitukseen.
Talousvaliokunta katsoo, että esitys on nykyisessä poikkeuksellisessa
rahoitusmarkkinatilanteessa perusteltu. Erilaiset rahoitusmarkkinoiden
vakauttamiseen kohdistuneet valtioiden ja keskuspankkien toimet
eivät ole vielä tuottaneet riittävää tulosta.
Markkinahäiriö edellyttää valtion
lisätoimia, jotta muutoin kilpailukykyisten yritysten toiminta
ja tätä kautta työllisyys voidaan turvata.
Talousvaliokunta toteaa, että vaikka viennin rahoitus kohdistuu
erityisesti suurempiin vientihankkeisiin ja yrityksiin, voidaan
valtion vientirahoituksen turvin välillisesti vaikuttaa
myös vientiyrityksiä tukevaan alihankkijaverkostoon.
Vaikutukset suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksiin ja tätä kautta
työllisyyden ylläpitämiseen ulottuvat
näin ollen suoranaista tukea saavaa laajempaan yrityskenttään.
Esitetynkaltainen viennin jälleenrahoitusmalli on jo käytössä useammassa
EU-maassa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että jälleenrahoitusmalliin liittyvän
rahoituksen ehtoja harkittaessa seurataan keskeisten kilpailijamaiden
vastaaviin instrumentteihin liittyviä ehtoja.
Viime kuukaudet ovat osoittaneet, että tilanne rahoitusmarkkinoilla
muuttuu erittäin nopeasti. Asiantuntijakuulemisessa onkin
esitetty huoli nyt esillä oleviin neljään
hallituksen esitykseen (HE 208—211/2008 vp) liittyvien
toimien riittävyydestä. Talousvaliokunta pitää näitä kannanottoja
perusteltuina ja katsoo, että poikkeuksellinen markkinatilanne
saattaa edellyttää nopeitakin valtion lisätoimia
kilpailukykyisten yritysten toimintaedellytysten takaamiseksi. Tähän
liittyen valiokunta esittää eduskunnan hyväksyttäväksi
lausuman, jossa hallituksen edellytetään seuraavan
tarkoin yritysten rahoitustilanteen kehittymistä ja antavan
helmikuussa 2009 talousvaliokunnalle selvityksen tilanteesta sekä valmistelevan
tarvittavat esitykset mahdollisesti havaittujen markkinapuutteiden
korjaamiseksi. (Valiokunnan lausumaehdotus).