TARKASTUSVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2010 vp

TrVM 4/2010 vp - K 10/2010 vp

Tarkistettu versio 2.0

Eduskunnan tilintarkastajien tilintarkastuskertomus Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2009

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 29 päivänä huhtikuuta 2010 lähettänyt tarkastusvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi Eduskunnan tilintarkastajien tilintarkastuskertomuksen Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta ja kirjanpidosta sekä hallinnosta vuodelta 2009 (K 10/2010 vp).

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

puheenjohtaja Reijo Kallio, eduskunnan tilintarkastajat

hallintojohtaja Helena Lehtovirta, Ulkopoliittinen instituutti

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Eduskunnan tilintarkastajien Ulkopoliittisen instituutin tilinpäätöksestä, toimintakertomuksesta, kirjanpidosta ja hallinnosta vuodelta 2009 antaman tilintarkastuskertomuksen johdosta tarkastusvaliokunta toteaa, että tilintarkastus on suoritettu hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Kirjanpitoa sekä tilinpäätöksen laatimisperiaatteita, sisältöä ja esittämistapaa on tällöin tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Hallinnon tarkastuksessa on selvitetty Ulkopoliittisen instituutin johdon toiminnan laillisuutta.

Ulkopoliittisen instituutin toimintamenomomentille 21.30.01 myönnettiin kaksivuotista siirtomäärärahaa nettomäärältään 3 080 000 euroa, ja lisäksi instituutilla oli käytettävissään vuosilta 2007 ja 2008 siirtyneitä määrärahoja 353 657 euroa, eli käytettävissä vuonna 2009 oli yhteensä 3 433 657 euroa. Tästä instituutti käytti 2 938 059 euroa. Vuodelle 2010 siirtyi vuoden 2009 siirtomäärärahaa 495 598 euroa.

Ulkopoliittisen instituutin toiminnan kulut vuonna 2009 olivat yhteensä 3,5 milj. euroa, jossa kasvua oli 16,9 %. Suurin kuluerä olivat henkilöstökulut noin 2,1 milj. euroa, jotka kasvoivat 18.7 %. Vuoden 2009 aikana instituutin palveluksessa oli 51 henkilöä työsuhteessa ja kolme virkasuhteessa (yhtensä 37 henkilötyövuotta). Toiseksi suurin kuluerä koostui palvelujen ostoista (16 %), joista toimistopalveluiden ostojen osuus oli suurin. Vuokrien osuus kuluista oli 13 %. Toiminnan tuottoja instituutilla oli noin 475 000 euroa.

Tarkastusvaliokunta pitää hyvänä sitä, että Ulkopoliittisen instituutin sisäistä valvontaa tullaan vuoden 2010 aikana parantamaan ja riskinhallintaa tehostamaan mahdollisen ulkopuolisen rahoituksen tullessa osaksi toiminnan rahoitusta.

Valiokunta toteaa lopuksi, etteivät eduskunnan tilintarkastajat ole kertomuksessaan havainneet huomauttamista Ulkopoliittisen instituutin vuoden 2009 kirjanpitoon, tilinpäätökseen eikä hallintoon nähden.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella tarkastusvaliokunta ehdottaa eduskunnan hyväksyttäväksi kannanoton,

että eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.

Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2010

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Matti Ahde /sd
  • vpj. Klaus Pentti /kesk
  • jäs. Risto Autio /kesk
  • Pertti Hemmilä /kok
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Kari Uotila /vas
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Raimo Vistbacka /ps

Valiokunnan sihteereinä ovat toimineet

valiokuntaneuvos Nora  Grönholm

valiokuntaneuvos Matti Salminen