Perustelut
Tiivistelmä
Selonteossa innovaatiopolitiikka nähdään
määritelmänsä "hyödynnetty
osaamislähtöinen kilpailuetu" mukaisesti keskeisesti
tuottavuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta. Tulevaisuusvaliokunta
korostaa laajaa jälkiteknologista innovaatioajattelua,
joka nojaa ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta
erityisesti osaamis- ja palveluyhteiskuntaa vahvistaviin sosiaalisiin
innovaatioihin. Myös muotoilu ja taide tulisi tulkita innovaatioiden
tuottamiseksi.
Työelämän kehittäminen on
nähtävä kaavamaista ja lyhyen tähtäimen
tuottavuutta korostavaa johtajuutta laajemmin. Innovatiiviselle
ja tulevaisuussuuntautuneelle ajattelulle on luotava tilaa työpaikoilla
ja sitä on palkittava. Hyvinvoiva työyhteisö on
tuottavampi ja innovatiivisempi.
Valiokunta katsoo verokannustimet havaittujen haittavaikutusten
ja riskien takia epävarmoiksi innovaatioiden edistämisessä.
Jos ei ole vahvaa ja hyvää perustutkimusta,
ei ole soveltavaakaan tutkimusta. Suppeisiin projekteihin perustuva
rahoitus ei edistä tutkimustoiminnan tuottavuutta eikä varsinkaan
perustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen hedelmällistä vuorovaikutusta.
Tutkimustoiminnan pilkkominen pieniksi hankkeiksi on johtanut kestämättömään
tilanteeseen, missä monesti yli puolet tutkijoiden työajasta
menee hankerahoituksen hakemiseen ja raportointiin.
Yleistä
Suomen nousu väestöönsä suhteutettuna
yhdeksi maailman kärkimaista tutkimuksessa ja tuotekehityksessä ja
uusien innovaatioiden hyödyntäjänä on
toistaiseksi perustunut teknologian soveltamiseen uusin tavoin.
Tähän on pohjautunut viimeisen 20 vuoden aikana
tietoliikenteen edistyminen maassamme. Suomessa on osattu hyödyntää maailmalla
tehtyä perustutkimusta ja rakentaa yhteistyötä tutkimuksen
ja yritystoiminnan kesken. On luotu uusia sovellutuksia sekä kuluttajamarkkinoille,
esimerkkinä Nokian matkapuhelimet ja Elektrobitin sykemittarit,
että liike-elämän sisäisille
(business to business) markkinoille, esimerkkinä Vaisalan
sään havainto- ja mittausjärjestelmät.
Selonteossa etsitään uutta suuntaa Suomen
innovaatiopolitiikalle. Ehdotettu innovaatiostrategia nojaa neljään
muutoksen ajuriin: globalisaatio, kestävä kehitys,
uudet teknologiat ja väestön ikääntyminen.
Innovaatiopolitiikkaa kehitetään neljän
perusvalinnan kautta: innovaatiotoiminta rajattomassa maailmassa,
kysyntä- ja käyttäjälähtöisyys,
innovatiiviset yksilöt ja yhteisöt sekä systeemisyys.
Selonteko asettaa innovaatiotoiminnalle kaksi tavoitetilaa: innovaatioperustainen
tuottavuuskehitys ja innovaatiotoiminnan edelläkävijyys.
Osaamista ja sen vahvoja verkottuneita keskittymiä pidetään
innovaatiotoiminnan perustana. Näistä lähtökohdista
esitetään valtioneuvoston kehittämislinjaukset,
jotka on ryhmitelty kymmenen otsakkeen alle.
Kokonaisuutena ottaen perusvalinnat on hyvin tehty ja ne ilmentävät
selkeää siirtymää uudempaan
innovaatiopolitiikkaan, jota voidaan kutsua "jälkiteknologiseksi".
Etualalle nousee käyttäjä- ja palvelukeskeisyys
teknologisten keksintöjen sijaan.
Kansainvälisissä vertailuissa liiketoimintamalli-innovaatiot
ovat tuottaneet lisäarvoa merkittävästi
enemmän kuin prosessi- ja tuoteinnovaatiot. On kuitenkin
huomattava, että myös liiketoimintainnovaatioiden
taustalla ovat yleensä olleet merkittävät
teknologiset edistysaskeleet. Viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana
sellainen edistysaskel on ollut ennen muuta digitaalitekniikan käyttöönotto
eri muodoissaan. Voidaan ennakoida, että uusi nano- tai
biotekniikka tulevaisuudessa tuottaa digitaalitekniikan käyttöönottoon
verrattavissa olevan laajasti talouteen ja liiketoimintamalleihin
vaikuttavan murroksen.
Uudessa innovaatioajattelussa on keskeistä, että innovaatiot
syntyvät erilaisten osaamisten rajapinnoilla. Hanketoiminnan
rahoituksessa on menty voimakkaaseen ohjelmallisuuteen. Tiukat ja
byrokraattiset ohjelmat eivät jätä paljon
tilaa luovuudelle, yllätyksille ja sattumille. Kun läpimurtoinvestoinnit
ovat usein monialaisia ja odottamattomia, ne eivät pääse
ohjelmien ja hankkeiden puristuksessa riittävästi
esille. Laaja-alainen ja ympäristöä jatkuvasti
tarkkaileva uusiin mahdollisuuksiin tarttuva uteliaisuus on keskeistä sekä innovaatioille
että monipuoliselle yleissivistykselle. Tähän
lähestymistapaan kuuluu myös käyttäjien
kuunteleminen, heidän tarpeensa huomioon ottaminen ja heidän
kanssaan yhteistyössä uuden luominen. Kuten myöhemmin
lausunnossa korostetaan, ulkoisella hankerahoituksella toteutettavat
projektit ovat myös johtaneet sikäli kestämättömään
tilanteeseen, että monesti yli puolet tutkijoiden työajasta
menee hankerahoituksen hakemiseen ja raportointiin.
Selonteossa pyritään painottamaan tuottavuuden
ja kilpailukyvyn näkökulmasta laaja-alaista innovaatiokäsitettä.
Kun innovaatiotoimintaa tuetaan, on kohteena koko elinkeinoelämä,
mukaan lukien palvelusektori, ns. matalan teknologian yritykset
(konepajat, huonekaluteollisuus, vaatetusteollisuus, elintarviketeollisuus
jne.) ja maatalous. Tulevaisuusvaliokunta korostaa, että luova
talous (elokuva, musiikki, pelit, media jne.) on yhä selvemmin
myös nousemassa innovaatiopolitiikan luonnolliseksi osaksi.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että luovuuden
eräs tärkeimmistä alueista eli taide
ja kulttuuri on jäänyt selonteossa lähes
käsittelemättä.
Suomessa tavoite tutkimuksen ja kehittämisen 4 %:n
bkt-osuudesta on oikealla tasolla, mutta ylipäätään
t&k-mittari ei enää riittävästi
kuvaa panostusten laajuutta. Monissa tutkimuksissa on havaittu,
että t&k:n rinnalle nousseet sijoitukset johtamiseen,
markkinointiin, www-läsnäoloon, ohjelmistoihin,
verkottumiseen jne. ovat jo nyt absoluuttisesti suuremmat kuin mitatut t&k-panokset.
Esimerkiksi Ison-Britannian varsin hyvä taloudellinen menestys,
huolimatta alhaisesta t&k-osuudesta, voidaan selittää näillä t&k:n
rinnalle nousseilla ns. uusilla "pehmeillä" t&k-panoksilla.
Sosiaaliset innovaatiot
Valiokunta katsoo, että selonteossa innovaatiopolitiikka
nähdään keskeisesti tuottavuuden ja kilpailukyvyn
näkökulmasta. Tämä näkyy
jo innovaation määritelmässä "hyödynnetty
osaamislähtöinen kilpailuetu". Selonteossa viitataan
hyvinvointiin innovaatiopolitiikan perustavoitteena, mutta toimenpidelinjauksia
ei ole laadittu ainakaan näkyvästi hyvinvointinäkökulmasta.
Toinen yleinen piirre koskien tuottavuuden ja hyvinvoinnin suhdetta
selonteossa on, että kestävä kehitys
jää lähinnä vain maininnaksi
perusteluosassa muutosajurina. Ilmastonmuutos on suuri ongelma,
johon vastaaminen edellyttää merkittäviä innovaatioita
niin yksityisen sektorin tuotannossa kuin julkisessa hallinnossa.
Selonteossa olisi voitu tarkastella ns. kestävien innovaatioiden
merkitystä.
Sosiaalisten innovaatioiden tarpeesta on Suomessakin keskusteltu
jo pitkään, mutta ne eivät tule selonteossa
riittävästi esille. Sosiaalisia innovaatioita
tarvitaan erityisesti julkisen sektorin uudistamisen yhteydessä,
ja niiden merkitys konkretisoituu lähitulevaisuudessa taloudellisen
taantuman ja ikääntyvän väestön
oloissa.
Sosiaaliset innovaatiot voidaan jakaa 1) järjestelmätason
rakenteellisiin ja usein vahvasti arvoperusteisiin uudistuksiin
ja 2) järjestelmän sisäisiin käytännönläheisiin
teknisiin uudistuksiin.
Suomen nykyinen innovaatiojärjestelmä vastaa
erinomaisesti sellaisiin tarpeisiin, joissa tavoitellaan elinkeinoelämän
ja yhteiskunnan jatkuvaa vähittäistä kehittämistä.
Sen sijaan hajanaisuudessaan se ei riittävästi
mahdollista suuria rakenteellisia muutoksia. Sellaisia järjestelmätason
yhteiskunnallisia uudistuksia kuin aikanaan kansaneläke,
peruskoulu tai kansanterveyden alalla terveyskeskukset ei ole tehty
vuosikymmeniin. Sosiaalinen turvajärjestelmä, terveydenhuollon
alueellinen järjestäminen tai verotusjärjestelmä ovat
esimerkkejä, joissa on tehty lukuisia pieniä muutoksia,
mutta joissa tarvittaisiin koko järjestelmää uudistavaa
innovaatiopolitiikkaa. Erityisesti tulee ottaa huomioon osaamis-
ja palveluyhteiskuntaa vahvistavat systeemitasoiset innovaatiot.
Institutionaaliset yhteiskunnan rakenneuudistukset vaativat
monialaista osaamista, aikaa, laajaa yhteisymmärrystä ja
eri osapuolten sitoutumista jo valmisteluvaiheessa. Toisin kuin
Ruotsissa Suomessa luovuttiin pari vuosikymmentä sitten
kokonaan komitealaitoksesta ja sen yhtenä osana olleista
ns. parlamentaarisista komiteoista.
Selonteko nostaa esiin julkisen vallan innovaatioista vahvat
ja verkottuneet innovaatiokeskittymät. Innovaatiojärjestelmän
panokset innovaatiotoimintaan vaikuttavat alueiden kautta. Tulevaisuusvaliokunta
on monissa hankkeissaan perehtynyt alueelliseen innovaatiotoimintaan
ja tehnyt ehdotuksia sen kehittämiseksi. Tehtyjen selvitysten
perusteella valiokunta katsoo, että alueellisten innovaatioympäristöjen
rakentamisessa on tarpeen erityisesti ottaa huomioon innovaatiotoiminnan
paikalliset erityispiirteet ja alueiden erityiset vahvuudet. Innovaatioiden
syntyä edistävät moniääninen
paikallinen dialogi ja luova jännite alueella toimivien innovoijien
kesken sen ohella, että tarvitaan vahvaa paikallisten,
maakunnallisten ja valtakunnallisten toimijoiden yhteistyötä.
Samalla kun kehitetään vahvoja innovaatiokeskittymiä,
on huolehdittava pienempien keskittymien toimintaedellytyksistä.
Alueellisen innovaatiopolitiikan tulee olla ennen kaikkea mahdollistavaa
politiikkaa. Kuntia tulee kannustaa paikallisten innovaatioiden
rahoittajiksi.
Tietoyhteiskuntakehitys, jota selonteko ei käsittele,
perustuu moniin sosiaalisiin innovaatioihin. Sosiaalisiin innovaatioihin
on tarvetta liittyen kansalaisten tasaveroisiin mahdollisuuksiin
tietoyhteiskunnassa, uusiin demokratian muotoihin ja kansalaisoikeuksiin.
Yhdistelmiä sosiaalisista ja teknologisista innovaatioista
ovat tieto- ja viestintäteknologian soveltamisen innovaatiot,
niiden edellyttämät uudet toimintamallit, uudet
tietotekniikkaan perustuvat palvelut ja tuotteet, yritysten verkottuminen
ja toimintojen hajauttaminen ja ns. avoimet innovaatiot.
Innovaatiopolitiikan vaikuttavuus on paljon kiinni sen kyvystä edistää uusien
ihmisläheisten toimintamallien luomista. Tämä korostuu
julkisissa palveluissa. Tieto- ja viestintäteknologian soveltaminen
on tästä syystä julkisella sektorilla
olennaista. Valiokunta korostaa, että osaamisperustan vahvistaminen
on välttämättömyys menestyksekkäille
innovaatioille. Toisaalta koko koulutusjärjestelmää tulee
kehittää niin, että kaikilla on mahdollisuus
taustasta ja asuinpaikasta riippumatta hyvään
koulutukseen ja omien lahjojensa kehittämiseen. Toisaalta
on huolehdittava siitä, että maahan syntyy korkeasti
koulutettu huippuosaajien ryhmä, joka kykenee vaativaan luovaan
työhön tieteen, taiteen, teknologian ja yritystoiminnan
piirissä. Nämä kaksi tavoitetta ovat
helposti jännitteisessä suhteessa toisiinsa. On
tärkeää kyetä etenemään
molemmilla rintamilla ja tämä edellyttää lisäpanostuksia.
Julkisen sektorin palkkausjärjestelmät eivät yleensä kannusta
innovatiivisuuteen. Innovaatioita tekevät ihmiset
organisaatioissa ja verkostoissa. Julkiseen sektoriinkin omaksutut
suoritus- ja tulosperusteinen palkkaus ja palkitseminen ohjaavat
kohti ennalta asetettuja tavoitteita ja vähentävät
riskinottoa. Innovatiivisuuden tavoitteita on vaikea asettaa yksilötasolla.
Palkkausjärjestelmiä tulisi kehittää niin,
että mitattavien suoritusten rinnalla arvioidaan innovatiivisuutta.
Perustutkimus
Yliopistot muodostavat innovaatioympäristön keskeisen
menestystekijän. Yliopistolaitoksella tulee olla hyvät
yhteydet innovaatiopolitiikan tekijöihin ja näin
ollen esimerkiksi riittävä edustus tutkimus- ja
innovaationeuvostossa.
Yliopistojärjestelmää tulee kehittää sivistysyliopistoihanteen
mukaan painottaen laaja-alaista perustutkimusta ja tutkijoiden kansainvälistä vuorovaikutusta.
Yliopistojen tärkein tehtävä on vapaa
tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva korkein koulutus. Kolmanneksi
tehtäväksi on noussut yhteiskunnalliseen kehitykseen
osallistuminen, mikä innovaatiopolitiikan yhteydessä konkretisoituu
valtakunnallisen ja alueellisen yritystoiminnan tukemiseen tietoa
ja osaamista jakamalla ja ns. kertyvää sosiaalista
pääomaa tehokkaasti hyödyntämällä.
Uudet tehtävät eivät saa kuitenkaan vaarantaa
perustutkimusta ja sitä tieteellistä perustaa,
johon innovaatiot nojaavat.
Tiedepolitiikan tavoitteet ovat laajempia ja koko yhteiskunnan,
kulttuurin ja sivistyksen kannalta monipuolisempia kuin innovaatiopolitiikan
tavoitteet. Tieteellinen tutkimus ja tieteellisten tutkimusryhmien
luova toimintatapa on sinällään vuosisatoja
vanha ja edelleen kehittyvä sosiaalinen innovaatio. Sen
tutkimusprosessin tuottama osaaminen ja tieto luo edellytyksiä suomalaisille
menestyä muuttuvassa maailmassa.
Tutkijan luova ja uusia innovaatioita tuottava työ on
mahdollista tilanteessa, jossa turvataan pitkäjänteinen
keskittyminen ja työrauha haastavan tutkimusongelman selvittämiseen
ja ratkaisemiseen. On myös järjestettävä mahdollisuudet tieteiden
väliseen vuorovaikutukseen ja monitieteisyyteen sekä vuorovaikutukseen
tutkimustiedon käyttäjien ja hyödyntäjien
kanssa.
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
siihen, että yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten
työmäärästä ja ajasta
menee kohtuuttoman paljon rahoituksen — etenkin projekteihin
ja määräaikaisiin työsuhteisiin
sidottujen nuorten tutkijoiden palkkauksen — keräämiseen
lukuisista lähteistä. Tutkijan uran tulisi osaamisyhteiskunnassa
olla nuorille osaajille houkutteleva. Järjestelmän
tulee olla sellainen, että tutkija voi keskittyä varsinaiseen
tutkimustyöhön.
Kasvuyrityksistä
Tutkimusten mukaan Suomessa on vähemmän kasvuhakuista
yritystoimintaa ja nopealle kasvu-uralle päätyviä yrityksiä kuin
muissa korkean osaamistason ja samankaltaisen elinkeinorakenteen
maissa. Suomeen ei synny maan innovaatiopanostuksia vastaavasti
uutta kansainvälisille markkinoille tähtäävää yritystoimintaa, mikä heikentää koko
innovaatioketjun tehokkuutta. Suomalaisten yrittäjien alhaisen
riskinottohalukkuuden on arvioitu olevan eräs syy kasvuyritysten
vähyyden taustalla. Yrittäjien riskinottohalukkuuteen
vaikuttaa yritystoiminnan riskien ja odotettavissa olevien tuottojen
suhde. Tähän voidaan vaikuttaa yhtäältä mm.
säädösympäristöä uudistamalla
(riskin pienentäminen) ja toisaalta mm. yritysverotusta
kehittämällä (aikaisen kasvun mahdollisuuksien
parantaminen).
Myös käytännön näkökulmasta
on tullut esille, että Suomessa tarvitaan merkittävästi
enemmän kasvua kunnianhimoisesti tavoittelevia yrityksiä.
Suomessa vallitsee jonkinasteinen yrittäjyysaukko etenkin
akateemisen koulutuksen saaneiden joukossa. Yrittäjyyttä arvostetaan
meillä erittäin paljon, mutta hyvin harvat haluavat
itse yrittäjäksi. Laskukauden ja laman aikana
syntyy paljon mikroyrityksiä, mutta niissä useimmiten on
ollut lähtökohtana vain perustajan ja hänen perheensä talouden
turvaaminen. Jo toimivia nopean kasvun yrityksiä on vähän.
Usein syynä on yrittäjän näkemys,
että kasvuun panostaminen ei kannata. Kasvun puutteella
on myös kytkentöjä puutteelliseen liiketoimintaosaamiseen.
Nopean kasvun yrityksen johtaminen on erittäin vaativaa,
paljon pääomaa tarvitsevaa ja riskialtista. Myöskään
julkinen yrityskehitysverkko ei ole riittävästi
viritetty auttamaan nopean kasvun yrityksiä liiketoimintaosaamisessa.
Yliopistot eivät pysty tukemaan ja kannustamaan kasvuyrityksiä.
Yliopistoyrityksen nopea alkukasvu usein katkeaa, kun ensimmäisen
innovaation elinkaari on lopussa.
Kansainvälinen patenttijärjestelmä
Innovaatiot kytkeytyvät patentteihin, ja näiden molempien
kansainvälisestä luonteesta johtuen patenttijärjestelmien
harmonisointi on olennaista. Harmonisoinnissa on koetettu vuosikymmeniä ratkaista
Yhdysvaltojen ja muun maailman lähtökohdiltaan
erilaisen patenttijärjestelmän innovaatiotoiminnalle
aiheuttamaa kitkaa.
USA:ssa oikeus saada keksintöön patentti syntyy
keksinnön todistettavalla tekohetkellä. Keksinnöstä tehdään
dokumentti, joka tallennetaan yleensä asianajajan haltuun.
Se on salainen, eikä edes tietoa otsikkotasolla ole mistään
saatavissa. Muualla maailmassa patentin tuottaman yksinoikeuden
alkamisajankohdan ehtona on hakemuksen jättäminen.
Se merkitsee sitä, että 18 kuukautta patenttihakemuksen
jättämisen jälkeen patentti tulee julkiseksi.
USA:n järjestelmä on nähtävä osana
yleisempää amerikkalaisen yhteiskunnan juristivaltaista
asioiden hoidon ja ongelmien ratkaisumallia. Raskaan valtiojohtoisen
etukäteissäätelyn sijasta ongelmat ratkaistaan
niiden ilmettyä tapauskohtaisesti juristien avulla.
Kilpailutus
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että t&k-rahoitus
on usein näennäisesti kilpailtua. Kilpailu johtaa
osin enemmänkin kustannustehottomuuteen kuin sillä tavoiteltuun
tason nousuun. Tutkimusten valmistelu syö kohtuuttoman
paljon aikaa ja huippuosaajan työtä. Pahimmillaan valmisteluun
käytetään enemmän resursseja kuin
itse tutkimukseen. Erityisesti kansainvälisissä hankkeissa
kilpailuun valmistelua varten tehdyn työn määrä ja
kustannukset ovat kasvaneet siinä määrin,
että niihin osallistumista joudutaan karsimaan.
Julkisen sektorin roolia suurena hankkijana voidaan aktivoida.
Valtio ja kunnat voivat investoijana ja ostajana toimia uusien innovatiivisten tuotteiden,
palveluiden tai toimintamallien kotimarkkinoiden luojana. Voitaisiin
harkita innovaatiopoliittisen tuen ohjaamista valikoiduille julkisille
hankkijoille. Erityisen tärkeää olisi
estää, ettei julkisten hankintojen käytännössä lähes
ainoaksi kriteeriksi muodostu hinta, koska vain näin voidaan
välttää monivuotisia kilpailuttamiseen
liittyviä oikeusprosesseja.
Ulkomaiset investoinnit ja tukipolitiikan valinnat
Vaikka Suomi on kansainvälisissä kilpailukyky- ja
innovaatiomittauksissa menestynyt hyvin, se ei ole johtanut Suomeen
investointeihin. Ottaen huomioon tutkimus- ja kehittämistehtävien
vaatimien pääomien voimakas kasvutarve, on ongelmallista,
että myös näissä ulkomaiset
sijoitukset ovat olleet erittäin vaatimattomia. Ulkomaisen
t&k-rahoituksen osuus yritysten t&k-investoinneista
on ollut 5 %:n luokkaa, kun muista maista esimerkiksi Suomeen
verrattavassa Itävallassa se on ollut yli 25 %.
Ulkomaisten osuus korkeasti koulutetusta tiede- ja teknologiatyövoimasta
on ollut Suomessa alle 3 %, kun se esimerkiksi Ruotsissa
on ollut 13 %:n luokkaa.
OECD-maissa on laajalti noussut esille keskustelu suoran ja
välillisen julkisen tuen merkityksestä innovaatioille.
Joissain maissa on valittu suoran tuen malli, jota Suomessa edustaa
Tekes. Joissain maissa, kuten esimerkiksi Norjassa, on viime aikoina
painotettu verokannustimia. Suora tuki edellyttää hankkeiden
ja/tai niiden toteuttajien tapauskohtaista arviointia.
Verokannustin on periaatteessa itseohjautuva ja yleinen, vaikka
kannustimien laajuutta ja kohdentumista voidaan säädellä eri
tavoin. Suorassa tuessa on etukäteen muodostettava käsitys
toteuttajasta, hankkeesta ja yleisestä teknologisesta kehityksestä sekä ymmärrettävä
näiden
yhteys paitsi innovaatiopolitiikan yleisiin tavoitteisiin
myös meneillään oleviin yksityisiin ja julkisiin
t&k-hankkeisiin. Verokannustimissa ei nojauduta niin selvästi
etukäteistietoon. Ongelmallista on sen sijaan tuen kohteena
olevan toiminnan yksiselitteinen rajaaminen ja laajuuden todentaminen.
Vaikeinta on ehkä sen varmistaminen, että haluttu
vaikutus saadaan aikaan yksinkertaisesti, kustannustehokkaasti ja
verotuksen yleisiä periaatteita murentamatta.
Suomessa innovaatiopolitiikka on ollut suhteellisen tuloksellista.
Ottaen huomioon verokannustimien havaitut haittavaikutukset ja riskit on
epävarmaa parantaisiko niiden käyttöönotto innovaatiopolitiikan
tehokkuutta.
Selonteon laatimisen jälkeen akuutiksi kehittynyt maailmanlaajuinen
finanssikriisi johtanee niin merkittäviin pysyviin muutoksiin
kansainvälisessä toimintaympäristössä,
että ne tulee ottaa huomioon myös Suomen innovaatiotoiminnassa.
Globaali murros on pakko nähdä mahdollisuutena
kehittää uusia, kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita,
palveluita tai toimintatapoja. Kansainvälisestä alan
tutkimuksesta löytyy myös viitteitä siihen,
että resurssien niukkuus kiihdyttää innovaatiotoimintaa
ja että ihmiset ovat innovatiivisia tilanteessa, jossa
on etsittävä uusia ratkaisuja hyvien aikojen runsaan
rahallisen tuen vähetessä.
Yhteenveto ja seuraava vaihe
Valiokunta pitää selontekoa tarpeellisena
ja sen tavoitteenasettelua onnistuneena. Tavoitteille ei kuitenkaan
anneta tarkempia sisältöjä eikä strategiassa
konkretisoida, miten ne saavutetaan. Strategian suositukset ja kehittämisehdotukset
jäävät
sen vuoksi varsin yleiselle tasolle. Strategiassa ei ole pohdittu
kustannusvaikutuksia eikä tarvittavia lisärahoituskanavia.
Seuraavassa vaiheessa olisi tärkeää avata
tavoitteet ja suositukset ja muodostaa niistä toteuttamisohjelmia
kustannusvaikutuksineen ja rahoitustarpeineen.