Perustelut
Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan Euroopan
sosiaalirahastoa koskeva asetusehdotus on pääpiirteissään
kannatettava. Valiokunta pitää tärkeänä,
että asetusehdotuksella pyritään vahvistamaan
ESR:n ja Euroopan työllisyysstrategian välistä yhteyttä ja
tukemaan nykyistä tehokkaammin työllisyysstrategian suuntaviivojen
ja suositusten toteuttamista.
Valiokunta kannattaa asetusehdotusten pyrkimystä EU:n
ja jäsenmaiden toiminnan entistä paremmaksi yhteensovittamiseksi.
Tärkeää on muodostaa selkeä näkemys
siitä, mitä lisäarvoa ESR-rahoituksella
halutaan saada aikaan.
Artiklan 3 mukaan ESR-toimien painopisteitä ovat: 1)
työntekijöiden ja yritysten sopeutumiskyvyn parantaminen,
2) työnhakijoiden ja työelämän
ulkopuolella olevien henkilöiden työhön
pääsyn aktivoiminen, työssäoloajan
pidentäminen sekä naisten ja maahanmuuttajien
työmarkkinoille osallistumisen lisääminen,
3) heikossa työmarkkina-asemassa olevien osallisuuden vahvistaminen
ja syrjäytymisen ehkäisy ja 4) työllisyyden
ja syrjäytymisen ehkäisyn edistäminen
kumppanuuksien ja sopimusmenettelyjen avulla. Nämä painopisteet
ovat valiokunnan käsityksen mukaan Suomen tilanteeseen
hyvin sopivia.
Lähentymistavoitteen perusteella voidaan tukea
muun muassa koulutusjärjestelmien kehittämistä,
inhimillisten voimavarojen kehittämistä tutkimuksessa
ja innovaatiossa sekä julkishallinnon toimivuuden parantamista.
Jotta voidaan turvata tämäntyyppisten kehittämistoimien
jatkuvuus koko Suomen alueella myös uudella ohjelmakaudella,
valiokunta pitää tärkeänä,
että niiden rahoitus on mahdollista myös alueellisen kilpailukyvyn
ja työllisyyden tavoitteessa.
ESR-toimia tulee voida toteuttaa sekä keskitettyinä laajoina
hankkeina että pienimuotoisina ruohonjuuritason projekteina.
Pienissä hankkeissa toimijoina ovat usein kansalaisjärjestöt tai
muut kolmannen sektorin toimijat, joiden hyvä paikallistuntemus
ja läheinen kosketus arkipäivän
todellisuuteen auttavat löytämään innovatiivisia
uusia toimintatapoja ja saamaan aikaan vaikuttavia tuloksia pienin
kustannuksin.
Valiokunta korostaa tarvetta yksinkertaistaa ESR-hankkeiden
hallinnointia ja kehittää erilaisia tukitoimia,
joilla hankkeiden toteuttaminen tehdään entistä helpommaksi
erityisesti kolmannen sektorin toimijoille. Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus selvittää mahdollisuudet
tukea alueellisten ohjaus-, neuvonta- ja tukipalvelukeskusten perustamista
tai rahoittaa tarvittavien tukipalvelujen hankkimista ostopalveluina.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että kolmannen
sektorin toimijoilla ei yleensä ole käytettävissään
varoja, joilla hanketta voitaisiin rahoittaa, vaan tukirahojen tullessa
jälkikäteen ne joutuvat turvautumaan lainarahoitukseen. Tästä syystä valiokunta
pitää ongelmallisena säännöstä,
jonka mukaan rahoitusta ei myönnettäisi korkokustannuksiin,
ja katsoo, että korkokuluja koskeva rajoitus tulisi poistaa.
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan ESR-projekteilla on
ollut ongelmia myös tuen saamisessa eräisiin muihin
välttämättömiin kustannuksiin,
kuten työterveyshuolto- ja vuokrakuluihin. Mahdollisuudet
maksaa lisäpalkkaa yhdistelmätuella palkatulle
ovat olleet erilaiset riippuen siitä, minkä ministeriön
hallinnoimasta hankkeesta on ollut kyse.
Valiokunta kiinnittää laajemminkin huomiota
siihen, että ESR-rahoitukseen liittyy paitsi EU-säännösten
aiheuttamaa myös kotimaisten säännösten
ja ohjeiden kirjavuudesta johtuvaa byrokratiaa, joka tekee rahoituksen
hakemisen ja hankkeiden hallinnoinnin tarpeettoman hankalaksi. Valiokunta
pitää välttämättömänä,
että hankkeisiin liittyvät kotimaiset säännökset
ja käytännöt kartoitetaan välittömästi
ja ryhdytään toimiin, jotta ennen uuden ohjelmakauden
alkua eri ministeriöiden ja hallinnonalojen säännökset ja
ohjeet saadaan yhdenmukaistettua ja tarpeeton hallinnointi poistettua.
Valiokunta pitää tärkeänä asetusehdotuksen mukaista
inhimillisten voimavarojen kehittämistä yliopistollisilla
jatko-opinnoilla ja tutkijakoulutuksella sekä yliopistojen,
tutkimuskeskusten ja yritysten verkottumisella. Valiokunta korostaa
kuitenkin ammattikorkeakoulujen sekä ammatillisen
koulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjien
keskeistä merkitystä myös ESR:n tukeman
koulutuksen järjestämisessä.
Valiokunta pitää kannatettavana asetusehdotuksen
pyrkimystä kannustaa työmarkkinajärjestöjä osallistumaan
nykyistä enemmän työllistämistoiminnan
käytännön toteuttamiseen. ESR-hankkeista
päätettäessä tulee välittömien
työllisyysvaikutusten ohella kiinnittää huomiota myös
yleiseen ilmapiiriin aktivoivasti vaikuttavaan toimintaan, jolla
voi olla merkittäviäkin työllisyysvaikutuksia
pitemmällä aikavälillä.