Perustelut

Yleistä

Suomi liittyi vuonna 1961 tehtyyn Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan vuonna 1991. Yhdessä YK:n taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (TSS-sopimus) kanssa Euroopan sosiaalinen peruskirja sisältää Suomen tärkeimmät ihmisoikeusvelvoitteet taloudellisten ja sosiaalisten oikeuksien alalla. Valtaosa sosiaalisessa peruskirjassa turvatuista oikeuksista käsittelee työoikeutta, työsuojelua ja tasa-arvoa, joten sopimus on hyvin merkittävä työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan toimialan kannalta.

Uudistettuun Euroopan sosiaaliseen peruskirjaan on lisätty joitakin uusia oikeuksia ja joidenkin määräysten sisältöä on muutettu, jotta peruskirja vastaisi paremmin tapahtuneita sosiaalisia muutoksia. Peruskirjan uudistuksen tarkoituksena on ollut, ettei nykyistä suojan tasoa alenneta. Valiokunnan toimialaan liittyvät muutokset tähtäävät ennen kaikkea työntekijöiden osallistumisoikeuksien lisäämiseen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen sekä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen. Valiokunnan toimialaan liittyviä uusia artikloita ovat: oikeus suojeluun työsuhteen päättämisen yhteydessä (24 artikla), työntekijöiden oikeus saataviensa turvaamiseen työnantajan maksukyvyttömyystilanteissa (25 artikla), oikeus ihmisarvoiseen kohteluun työssä (26 artikla), perheellisten työntekijöiden oikeus tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin ja tasa-arvoiseen kohteluun (27 artikla), työntekijöiden edustajien oikeus suojeluun yrityksessä ja heille annettavat toimintamahdollisuudet (28 artikla) sekä oikeus saada tietoa ja neuvotella joukkoirtisanomismenettelyissä (29 artikla). Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi sitoutuu kaikkiin näihin uusiin artikloihin, kuten hallitus on esittänyt.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että Suomi sitoutuu uudistettuun peruskirjaan lukuunottamatta 3 artiklan 2 ja 3 kohtia (työturvallisuus- ja työterveysmääräysten sekä työsuojelumääräysten noudattamisen valvonta), 4 artiklan 1 kohtaa (oikeus kohtuulliseen palkkaan), 4 artiklan 4 kohtaa (kohtuullisen irtisanomisajan pituus), 7 artiklan 6 kohtaa (nuorten työntekijöiden ammatilliseen koulutukseen osallistumisajan lukeminen työaikaan), 7 artiklan 9 kohtaa (nuorten työntekijöiden lääkärintarkastukset), 8 artiklan 1 kohtaa (pakollinen äitiysvapaa), 8 artiklan 3 kohtaa (imetysvapaa), 8 artiklan 5 kohtaa (raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden naisten ja imettävien äitien työskentelyn kieltäminen maanalaisessa kaivostoiminnassa tai muussa vaarallisessa työssä) sekä 19 artiklan 10 kohtaa (itsenäisille ammatinharjoittajille ulkomaisina työntekijöinä turvattava apu ja suojelu). Nämä kaikki kohdat ovat sellaisia, joihin Suomi ei sitoutunut myöskään vuonna 1991 liittyessään peruskirjaan.

Valiokunta toteaa, että sosiaalisella peruskirjalla turvatut oikeudet ovat keskeisiä ihmis- ja perusoikeuksia, joilla on työelämässä tärkeä merkitys. Suomen kansainvälisen kuvan kannalta on tärkeää, että Suomi pystyy sitoutumaan sopimukseen mahdollisimman täysimääräisesti. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että hallitus selvittää, miten maamme lainsäädäntöä ja käytäntöjä tulisi kehittää, jotta Suomi voisi mahdollisimman pikaisesti sitoutua myös niihin artikloihin, joihin nyt ei ehdoteta sitouduttavan.

Valiokunta käsittelee tässä lausunnossaan tarkemmin artikloja 3, 4, 7 ja 8, joihin Suomi ei esityksen mukaan kaikilta osin sitoutuisi. Lisäksi valiokunta käsittelee 2 artiklan 4 kohdan soveltamiseen liittyvää kysymystä säteilylomasta.

Itsenäisten ammatinharjoittajien työsuojelu (3 artiklan 2 ja 3 kohta)

Hallitus esittää, että Suomi ei sitoutuisi 3 artiklan 2 ja 3 kohtiin, koska niiden mukaisten työturvallisuus- ja työterveysmääräysten sekä työsuojelumääräysten noudattamisen valvonnan on peruskirjan valvontakäytännössä edellytetty kattavan myös itsenäiset yrittäjät. Suomessa itsenäiset yrittäjät eivät ole edellytetyssä laajuudessa näiden määräysten piirissä.

Perustuslakivaliokunnan asiasta antamassa lausunnossa (PeVL 4/2002 vp) katsotaan, että Suomen perustuslain työvoiman suojelua koskeva säännös ulottuu kaikkiin heidän valitsemastaan toimeentulomuodosta riippumatta. Valiokunta pitää työturvallisuuslakia tässä suhteessa puutteellisena ja katsoo, että asiaan tulee kiinnittää huomiota käynnissä olevan kokonaisuudistuksen yhteydessä. Perustuslakivaliokunnan käsityksen mukaan perustuslaki puoltaa Suomen sitoutumista 3 artiklaan kokonaisuudessaan.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan asiasta saaman selvityksen mukaan artiklan valvontakäytännössä itsenäisten ammatinharjoittajien tarve välttyä työn ja työolojen fyysisiltä ja psyykkisiltä vaaroilta on rinnastettu työntekijöihin kohdistuvan suojelun tarpeeseen. Vastaava tulkintalinja tulee todennäköisesti koskemaan myös Euroopan unionin perusoikeuskirjan työsuojelukohtaa.

Suomen työmarkkinoilla on viime aikoina tapahtunut toimintojen ulkoistamista, jonka seurauksena monet työsuhteessa olleet työntekijät joutuvat nykyisin suorittamaan työtehtäviään muodollisesti itsenäisinä yrittäjinä, mutta tosiasiallisesti usein riippuvaisina yhdestä toimeksiantajasta. Tämä kehitys korostaa valiokunnan käsityksen mukaan tarvetta laajentaa työturvallisuus- ja -terveysmääräysten soveltamisalaa myös itsenäisiin ammatinharjoittajiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus pikaisesti selvittää, mitä muutoksia Suomen lainsäädäntöön ja työsuojelun valvontakäytäntöön tarvitaan ja voidaanko muutokset toteuttaa työturvallisuuslainsäädännön kokonaisuudistuksen yhteydessä, jotta Suomi voisi sitoutua 3 artiklaan kokonaisuudessaan.

Minimipalkka

Hallitus esittää, että Suomi ei sitoutuisi 4 artiklan 1 kohtaan (oikeus kohtuulliseen palkkaan). Hallitus perustelee ehdotusta sillä, että valvontakäytännössä on alimman maksettavan palkan edellytetty olevan 60 % kansallisesta nettokeskipalkasta ja arviointitapa poikkeaa olennaisesti Suomessa voimassaolevasta palkkojen vähimmäisehtojen määräytymisestä.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 4/2002 vp) todennut, että TSS-sopimuksen 7 artiklan a kohta sisältää vastaavanlaisen oikeuden kohtuullisen elintason turvaavaan palkkaan ja että TSS-komitea on valvontakäytännössään Suomea koskevissa johtopäätöksissä vuodelta 1996 ja 2000 kiinnittänyt huomiota yleisen minimipalkan puuttumiseen. Suomessa palkoista päätetään pääosin työ- ja virkaehtosopimuksilla. Kollektiivisen suojan ulkopuolelle jäävissä työsuhteissa on, jollei muuta ole työsopimuksissa sovittu, vuoden 2001 työsopimuslain 2 luvun 10 §:n nojalla maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka, minkä lisäksi lain 10 luvun säännösten perusteella on mahdollista sovitella kohtuuttomia ehtoja. Tällainen sääntely yhdessä perustuslain 18 §:n 1 momentin säännösten kanssa puoltaa perustuslakivaliokunnan mielestä sitä, että vielä harkitaan uudelleen sitoutumista myös tähän kohtaan.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan näkemykseen, jonka mukaan minimipalkkasäännös on hyvin keskeinen työelämän oikeuksia koskeva säännös, johon sitoutumista Suomen tulee vakavasti harkita. Vaikka Suomessa ei ole varsinaista minimipalkkalakia, Suomen yleissitovuusjärjestelmä yhdessä sosiaalisten tulonsiirtojen ja verotuksen vaikutusten kanssa täyttää valiokunnan käsityksen mukaan valvontakäytännössä määritellyn viimekätisen ehdon, jonka mukaan palkan on oltava selvästi kunkin maan köyhyysrajan yläpuolella. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan työministeriö on yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa päättänyt ryhtyä selvittämään säännöksen ratifiointimahdollisuuksia. Valiokunta kiirehtii kyseisiä selvityksiä ja pitää välttämättömänä, että Suomen lainsäädäntöä ja käytäntöjä tarvittaessa kehitetään niin, että minimipalkkasäännökseen voidaan sitoutua.

Nuorten työntekijöiden määräaikaiset lääkärintarkastukset (7 artiklan 9 kohta)

Hallitus esittää, että Suomi ei sitoutuisi 7 artiklan 9 kohtaan, koska alle 18-vuotiaille henkilöille, jotka työskentelevät tietyissä erikseen määrätyissä ammateissa, ei järjestetä kohdan edellyttämässä laajuudessa lääkärintarkastuksia. Suomen lainsäädännön mukaan erityistä sairastumisen vaaraa sisältävissä töissä määräaikaistarkastus on toistettava 1—3 vuoden välein, ellei erityisistä syistä ole tarpeen suorittaa tarkastuksia useammin.

Valiokunta pitää 7 artiklan 9 kohdassa määriteltyä työsuojelutavoitetta edelleen ajankohtaisena ja katsoo, että vaarallisiksi luokitelluissa töissä työskenteleville nuorille olisi tarpeen suorittaa säännölliset lääkärintarkastukset vähintään kerran vuodessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallitus käynnistää toimenpiteet nuoria työntekijöitä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi siten, että kohtaan voidaan sitoutua myöhemmin.

Naistyöntekijöiden oikeus suojeluun raskauden ja synnytyksen yhteydessä (8 artikla)

Peruskirjan 8 artikla koskee naistyöntekijöiden oikeutta suojeluun raskauden ja synnytyksen johdosta. Artiklaa on muutettu sikäli, että siinä määrätään naistyöntekijöiden suojelusta nimenomaan raskauden ja imetyksen aikana eikä työelämässä yleensä. Suomi on sitoutunut 8 artiklan viidestä kohdasta ainoastaan kohtaan 2, joka koskee raskauden ja äitiysvapaan aikaista irtisanomissuojaa. Sen sijaan Suomi ei ole hyväksynyt artiklan määräyksiä pakollisen äitiysvapaan pituudesta, imetysvapaasta eikä raskaana olevien naisten, äskettäin synnyttäneiden naisten tai imettävien äitien yötyörajoituksista ja vaarallisten, epäterveellisten tai rasittavien töiden rajoituksista. Uudistetusta peruskirjasta hallitus esittää, että Suomi sitoutuisi 2 kohdan lisäksi myös yötyötä koskevaan 4 kohtaan.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta korostaa äitiyssuojelun tärkeyttä sekä Suomen äitiyssuojelun korkeaa tasoa ja pitkiä perinteitä. Valiokunta pitää Suomen kansainvälisen kuvan kannalta valitettavana, jos Suomi ei voi sitoutua artiklaan nyt esitettyä laajemmin.

Imetysvapaa (8 artiklan 3 kohta).

Hallitus esittää, että Suomi ei sitoutuisi 8 artiklan 3 kohtaan, koska kohdassa edellytettyä imetysvapaata ei ole katsottu maamme äitiys- ja vanhempainvapaiden pituudet huomioon ottaen tarpeelliseksi.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 4/2002 vp) todennut, että lakisääteisen palkallisen imetysvapaan puuttumisen takia perheillä ei ole vapaata valintamahdollisuutta siitä, käyttääkö vanhempainlomaa lapsen äiti vai isä. Imetysvapaan turvaaminen työhön palaaville äideille olisi omiaan edistämään isien vanhempainlomaoikeuden käyttöä ja siten sukupuolten tasa-arvoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan asiasta antaman lausunnon (StVL 4/2002 vp) mukaan artiklan 3 kohdassa sopimuspuolet sitoutuvat turvaamaan imettäville äideille oikeuden riittävään vapaaseen imettämistä varten. Artiklan mukaisen imetysvapaan tulee peruskirjan mukaan kuulua palkalliseen työaikaan. Sosiaali- ja terveys-valiokunta toteaa, että esityksen perusteluissa ei tämän kohdan osalta — eikä yleisesti muutoinkaan — ole vertailtu sitä, minkälaisia hyötyjä tai haittoja sitoutumisesta tai sitoutumattomuudesta seuraisi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että imetysvapaan puuttuminen rajoittaa niiden lasten mahdollisuuksia rintaruokintaan, joiden äidit haluavat palata työelämään välittömästi äitiysloman jälkeen. Valiokunta huomauttaa, että maassamme pyritään parhaillaan kehittämään äitiys- ja perhevapaita koskevia säännöksiä siihen suuntaan, että perheet voivat nykyistä vapaammin valita, missä määrin äiti ja isä jakavat alusta alkaen vastuutaan lapsen hoidosta. Hallitusohjelmaan perustuen selvitetään isän oikeutta omaan vanhempainlomaan sekä mahdollisuutta pitää äitiys- ja vanhempainlomaa myös osa-aikaisena. Tällöin mahdollistettaisiin osapäivärahan avulla äidin osapäiväinen työssäkäynti ja isällä olisi mahdollisuus hoitaa lasta samanaikaisesti osavanhempainrahan turvin. Valiokunta toteaa, että mainitut perheiden valinnan vapautta lisäävät toimet tukevat sitä, että myös Suomessa työelämän ehtoja työmarkkinaosapuolten ja hallituksen yhteistoimin kehitetään niin, että mahdollistetaan imetysvapaa työhön osallistuville äideille.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta yhtyy perustuslakivaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausunnoissa esitettyihin näkemyksiin, joiden mukaan työelämän lainsäädäntöä ja käytäntöjä on tarpeen yhteistyössä työmarkkinaosapuolten kanssa kehittää siten, että äitiysloman jälkeen työhön palaavat äidit voivat halutessaan jatkaa rintaruokintaa. Valiokunta korostaa kuitenkin, että kyseessä tulee olla perheiden oma valinta eikä imetysvapaan mahdollistamisella ole tarkoitus rohkaista kovenevaa kilpailua työmarkkinoilla siten, että äidit käytännössä pakotettaisiin tulemaan töihin mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen.

Äitiyssuojelu kaivostyössä ja muussa vaarallisessa työssä (8 artiklan 5 kohta).

Hallitus esittää, että Suomi ei sitoutuisi 8 artiklan 5 kohtaan, koska Suomen lainsäädäntö ei sisällä kohdan edellyttämää yksilöityä kieltoa raskaana ole- vien naisten, äskettäin synnyttäneiden naisten ja imettävien äitien työskentelystä maanalaisessa kaivostoiminnassa tai muussa vaarallisessa työssä. Hallituksen esityksen mukaan Suomen lainsäädäntö takaa kuitenkin hyvän suojan tällaisissa töissä työskenteleville raskaana oleville ja imettäville naisille.

Valiokunnan saamien selvitysten mukaan hallituksen esityksessä olevaa tulkintaa, jonka mukaan sopimusmääräys edellyttäisi nimenomaista raskaana olevien naisten, äskettäin synnyttäneiden naisten sekä imettävien äitien ryhmään kohdistuvaa lainsäädäntöä, voidaan pitää liian ahtaana. Koska Suomen lainsäädännön voidaan katsoa asiallisesti sisältävän 8 artiklan 5 kohdassa tarkoitetun suojan, ja ottaen huomioon, että työturvallisuuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä kansallista lainsäädäntöämme voidaan tarvittaessa tältä osin myös selkiyttää, valiokunta katsoo, että Suomi voisi sitoutua 8 artiklan 5 kohtaan jo sopimuksen ratifioinnin yhteydessä.

Säteilyloma

Uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan 2 artiklan 4 kohdan mukaan sopimuspuolet sitoutuvat poistamaan luonnostaan vaarallisiin tai terveydelle haitallisiin ammatteihin liittyvät vaaratekijät ja silloin, kun näitä vaaratekijöitä ei ole ollut mahdollista poistaa tai vähentää riittävästi, määräämään, että näissä ammateissa työskenteleville työntekijöille myönnetään joko lyhennetty työaika tai ylimääräistä palkallista vapaata. Vastaava peruskirjan kohta, johon Suomi on sitoutunut, edellyttää vain ylimääräisen loman antamista tai työajan lyhentämistä, ei sen sijaan vaaratekijöiden poistamista.

Euroopan neuvostoon tehdyn järjestökantelun perusteella sosiaalisten oikeuksien komitea katsoi hiljattain, että terveydenhuollossa tehtävä säteilytyö on kohdassa tarkoitettua vaarallista tai terveydelle haitallista työtä. Komitea katsoi myös, että työskentely edes alhaisina annoksina saatavassa säteilyssä ei ole turvallista ja tämän vuoksi säteilytyötä tekevällä terveydenhuollon henkilöstöllä tulee olla oikeus peruskirjan edellyttämään palkalliseen lisälomaan tai lyhennettyyn työaikaan. Sosiaalisten oikeuksien komitea katsoi, että tässä tilanteessa Suomi rikkoo peruskirjan 2 artiklan 4 kohtaa. Järjestökantelua koskevassa päätöksessään Euroopan neuvoston ministerikomitea ei kuitenkaan antanut asiassa mitään suositusta.

Eduskunta hyväksyi vuoden 1997 valtiopäivillä hallituksen esityksen säteilylain 72 §:n kumoamisesta (HE 209/1996 vp). Esityksellä poistettiin laista mahdollisuus asetuksella säätää sairaalassa tai terveyskeskuksessa työskentelevien henkilöiden säteilylomasta. Työasiainvaliokunta kiinnitti asiasta antamassaan mietinnössä (TyVM 3/1997 vp) huomiota siihen, että esityksessä käsiteltiin Euroopan sosiaalisen peruskirjan säännöksiä varsin lyhyesti eikä arvioitu, mitä vaikutuksia esityksellä on Suomea sitoviin velvoitteisiin. Valiokunta totesi, että peruskirjan kannalta on olennaista, pidetäänkö sairaaloiden ja terveyskeskusten säteilytyötä 2 artiklan 4 kohdan mukaisena työnä. Lisäksi valiokunta totesi, että sopimusvelvoitteen kannalta säteilyloman terveydellisillä vaikutuksilla ei ole ainakaan peruskirjan sanamuodon mukaan merkitystä.

Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että Suomi noudattaa niitä kansainvälisiä sopimuksia ja sitoumuksia, jotka se on asianmukaisella tavalla sopinut ja hyväksynyt. Ionisoivan säteilyn aiheuttamia vaaroja terveydenhuoltoalan työssä ei ole toistaiseksi pystytty poistamaan, vaan saadun selvityksen mukaan potilaiden kannalta tehokkaiden uusien hoito- ja tutkimusmenetelmien käyttö on jopa lisännyt henkilöstön säteilyaltistusta. Tästä syystä työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus yhteistyössä asianomaisten työmarkkinajärjestöjen kanssa selvittää, onko tarpeen ryhtyä toimiin lainsäädännön muuttamiseksi siten, että ionisoivalle säteilylle altistuvan terveydenhoitohenkilöstön oikeus ylimääräiseen palkalliseen lomaan turvataan.