Perustelut
         
         Työhön palaaminen työkyvyttömyyseläkkeeltä
         
         Pääministeri Vanhasen II hallituksen ohjelmassa
            painotetaan erityisesti vammaisten henkilöiden yhteiskuntaan
            ja työelämään osallistumisen tukemista.
            Työ on hallitusohjelman mukaan paras keino syrjäytymisen
            ehkäisemisessä ja köyhyyden torjumisessa.
            Vammaisten henkilöiden työelämään
            osallistuminen on tärkeää ja tarpeellista
            myös työvoiman saatavuuden turvaamiseksi. 
         
         
         Suomessa on tällä hetkellä työeläkelakien mukaisella
            täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä noin
            172 400 henkilöä, joista 16 500
            henkilöä on osatyökyvyttömyyseläkkeellä.
            Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan täyttä työkyvyttömyyseläkettä saavista
            5 prosenttia teki ansiotyötä. Osatyökyvyttömyyseläkkeellä olijoista ansiotyötä teki
            runsas kaksi kolmannesta, ja heistä valtaosalla työ oli
            säännöllistä. Niistä työkyvyttömyyseläkkeellä olevista,
            jotka eivät ole töissä, arvioidaan runsaan
            32 000 henkilön haluavan ja pystyvän
            työhön ainakin jonkin verran.
         
         
         Työeläkelakien ja kansaneläkelakien
            mukaisten työkyvyttömyyseläkkeiden tarkoituksena
            on turvata henkilön toimeentulo silloin, kun hän
            ei terveydentilansa vuoksi kykene omalla työllään ansaitsemaan
            toimeentuloaan. Tämän vuoksi työkyvyttömyyseläkettä koskevissa
            laeissa on työntekoa rajoittavia säännöksiä,
            joiden ylittyessä työnteko ja siitä saadut
            työansiot vaikuttavat henkilölle myönnettyyn
            työkyvyttömyyseläkkeeseen. 
         
         
         Hallituksen esityksessä arvioidaan, että nykyiset
            työkyvyttömyyseläkkeiden työntekoa
            rajoittavat säännökset vaikeuttavat huomattavasti työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työllistymistä. Työeläkelakien
            säännökset työansioiden 40 prosentin
            ja 60 prosentin enimmäisansaintarajoista estävät
            erityisesti sellaisten henkilöiden työllistymistä,
            joiden työkyvyttömyyseläke ja sen perusteena
            oleva vakiintunut keskiansio on pieni. Työhönpaluun
            esteenä voi olla myös se, että työeläkelakien
            mukaan eläkkeen lepäämään jättäminen
            ei ole mahdollista. Kansaneläkelain mukaisella työkyvyttömyyseläkkeellä olevien työhön
            hakeutumista rajoittaa erityisesti se, etteivät
            kansaneläkelain työkyvyttömyyseläkkeen
            lepäämäänjättämissäännökset
            koske kuntoutustuella eikä työeläketulolla
            vähennetyllä työkyvyttömyyseläkkeellä olevia
            henkilöitä. Myös eläkkeensaajan
            asumistuen menettäminen eläkkeen lepäämässäolon
            ajalta vähentää työhön
            hakeutumista. 
         
         
         Työhönpaluun edistäminen
         
         600 euron ansaintaraja
         
         Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että työkyvyttömyyseläkettä saavat
            voivat ansaita eläkkeensä rinnalla ainakin 600
            euroa kuukaudessa ilman, että se vaikuttaa heidän
            eläkkeeseensä. Tämä ehdotettu
            600 euron ansaintaraja koskee sekä työeläkelakien
            että kansaneläkelain mukaisia työkyvyttömyyseläkkeitä.
            Ansaintarajaa ei sidota indeksiin, koska erityislaki on voimassa neljän
            vuoden määräajan.
         
         
         Kansaneläkelaitoksen täyttä työkyvyttömyyseläkettä saavilla
            henkilöillä on vuodesta 1999 saakka ollut oikeus
            ansaita 588,66 euroa kuukaudessa ilman, että työtulo
            vaikuttaa työkyvyttömyyseläkkeen maksamiseen.
            Säännöksen tarkoituksena on luoda eläkkeellä oleville
            mahdollisuus kohentaa toimeentuloaan eläkkeen lisäksi ansaittavalla
            työtulolla. Säädettyä tulorajaa
            ei ole sidottu indeksiin, eikä se sen vuoksi ole seurannut
            yleistä palkkojen ansiokehitystä. Jos säädettyyn
            ansaintarajaan tehtäisiin indeksikorotus, se nostaisi ansiorajan
            noin 700 euroon kuukaudessa. Valiokunta kiinnittää huomiota
            siihen, että ilman indeksitarkistusta ehdotettu ansaintaraja
            korottaisi kansaneläkelain mukaisella täydellä työkyvyttömyyseläkkeellä olevan
            ansaintarajaa nykyisestä vain noin 11 euroa kuukaudessa,
            ja toteaa, että ehdotettua korkeampi ansaintaraja kannustaisi
            tehokkaammin työntekoon.
         
         
         Työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            ansaintarajan nostamisella 600 euroon pyritään
            hallituksen esityksen mukaan edistämään
            eläkkeellä olevien työllistymistä.
            Valiokunta huomauttaa, että ehdotettu 600 euron kuukausiansaintaraja
            saattaa kuitenkin joissakin tapauksissa tosiasiallisesti päinvastoin
            vaikeuttaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työllistymistä. Tämä johtuu siitä,
            että nykyisellä työehtosopimusten mukaisella
            vähimmäispalkkatasolla päästään
            jo noin 17—20 viikkotyötunnilla työansioon,
            joka ylittää ehdotetun 600 euron ansaintarajan.
            Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä on
            johtanut jo nykyisillä työkyvyttömyyseläkkeitä koskevilla
            ansaintarajoilla tilanteisiin, joissa eläkkeellä oleva
            työntekijä on joutunut lyhentämään
            työaikaansa tai kieltäytymään
            sovituista palkan yleiskorotuksista. Työnantajan kannalta työtuntien
            vähentäminen saattaa johtaa lisähenkilöstön
            rekrytointitarpeeseen, mikä taas saattaa johtaa lyhyttä työpäivää tekevän
            työkyvyttömyyseläkkeellä olevan
            henkilön työsuhteen päättymiseen. 
         
         Valiokunta toteaa, että tällaisten tilanneiden
            syntyminen saattaa entisestään vaikeuttaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työhönpaluuta, ja esittää, että sosiaali-
            ja terveysvaliokunta harkitsee ansaintarajan nostamista 700 euroon
            kuukaudessa. 
         
         
         
         
Eläkkeen lepäämään
            jättäminen
         
         
         Ehdotetun lain mukaan työkyvyttömyyseläkkeen
            maksaminen keskeytetään ja eläke jätetään lepäämään
            vähintään kolmen kuukauden ja enintään
            kahden vuoden ajaksi, jos työkyvyttömyyseläkkeellä olevan
            ansiot ylittävät säädetyn 600 euron
            kuukausirajan. Lepäämään jätetty
            eläke on oikeus saada takaisin säädetyn
            kahden vuoden puitteissa ilman työkyvyn uudelleen arviointia,
            kun henkilön ansiot vähenevät enintään
            600 euron ansaintarajan suuruisiksi. Myös määräajaksi
            myönnetty työkyvyttömyyseläke
            on mahdollista jättää lepäämään.
            Lepäämäänjättämiskertoja
            ei ole rajoitettu, mutta eläkkeen voi saada uudelleen lepäämään
            vain, jos henkilön työkyvyttömyyseläke
            on ollut lepäämäänjättämiskertojen
            välillä maksussa vähintään
            kolme kuukautta.
         
         
         Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta
            pitää hyvänä hallituksen ehdotusta
            siitä, että eläkkeen lepäämään
            jättäminen ulotetaan koskemaan myös työeläkelakien
            mukaisia eläkkeitä. Valiokunta kuitenkin huomauttaa,
            että ehdotettu kahden vuoden lepäämäänjättämisaika
            voi olla liian lyhyt erityisesti mielenterveydellisistä syistä työkyvyttömyyseläkkeellä
            olevien
            henkilöiden työllistymisen edistämisessä.
            Turvallinen ja pitkäaikainen siirtymisvaihe eläkkeeltä työhön
            on mielenterveyskuntoutujien työllistymisen kannalta ensiarvoisen
            tärkeää. Epävarmuus eläkkeeseen
            perustuvan toimeentulon jatkumisesta kahden vuoden työskentelyn
            jälkeen heikentää terveydentilaa ja vaikeuttaa
            työllistymistä entisestään.
            Kahden vuoden siirtymisaika voi olla liian lyhyt myös muista
            syistä työkyvyttömyyseläkkeellä oleville.
            Työkyvyttömyyden vuoksi työelämän
            ulkopuolella olleelle ei edes kahden vuoden säännöllinen
            työssäolo aina anna varmuutta työssä jaksamisesta,
            mikä saattaa johtaa siihen, että eläkkeensä lepäämään
            siirtänyt saattaa onnistuneenkin kahden vuoden työskentelyn
            jälkeen pysyvän työllistymisen sijasta
            siirtyä takaisin työkyvyttömyyseläkkeelle. 
         
         
         Ehdotetussa laissa työkyvyttömyyseläkkeen lepäämäänjättämiskertoja
            ei ole rajattu, vaan työkyvyttömyyseläkkeelle
            palannut voi jättää eläkkeensä uudelleen
            lepäämään. Eläkkeen
            lepäämään jättäminen
            uudelleen edellyttää kuitenkin, että työkyvyttömyyseläkettä maksetaan
            välillä vähintään kolmen
            kuukauden ajalta. Tämä pakollinen kolmen kuukauden
            eläkkeelläolo voi valiokunnan saaman selvityksen
            mukaan johtaa tilanteisiin, joissa onnistunut työsuhde
            joudutaan väliaikaisesti keskeyttämään
            kolmeksi kuukaudeksi, koska työeläkettä saava
            henkilö ei kahden vuoden työssäolon perusteella
            uskalla luopua hänelle myönnetystä työkyvyttömyyseläkkeestä.
            Työsuhteen katkaiseminen kolmen kuukauden ajaksi ei valiokunnan
            käsityksen mukaan tällaisissa tapauksissa ole
            työllistymistavoitteiden saavuttamisen kannalta mielekästä,
            ja valiokunta katsookin, että eläkkeensaajan pyynnöstä eläkkeen
            lepäämistä tulisi näissä tapauksissa
            voida jatkaa ilman pakollista eläkejaksoa. Ennen päätöstä eläkkeen
            jättämisestä uudelleen lepäämään
            työkyvyttömyyseläkettä saavan
            tilanne tulisi tarkistaa yhteistyössä eri toimijoiden kesken.
            Pysyvän työllistymisen ja työelämään kiinnittymisen
            kannalta neljän vuoden yhtäjaksoista eläkkeen
            lepäämässäoloa voidaan pitää riittävänä. 
         
         Valiokunta esittää, että sosiaali-
            ja terveysvaliokunta harkitsee pakollisen kolmen kuukauden eläkejakson
            tarpeellisuutta.
         
         
         
         
Työvoimapalvelut työkyvyttömyyseläkettä saavan
            työllistymisen tukena
         
         
         Hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että työttömyyseläkkeensä lepäämään
            jättäneellä on nykyisen lainsäädännön
            perusteella oikeus saada työvoimahallinnon palveluja työllistymisen
            tukemiseksi. Työttömyysturvajärjestelmässä henkilöä ei
            pidetä työkyvyttömänä sinä aikana,
            kun hänen työkyvyttömyyseläkkeensä on
            lepäämässä. Työkyvyttömyyseläkettä saavien mahdollisuudesta
            saada työvoimahallinnon palveluja työllistymisen
            tukemiseksi hallituksen esityksessä ei arvioida. Valiokunta
            pitää tätä puutteena ja toteaa,
            että hallituksen esityksessä olisi tullut tarkemmin
            arvioida työkyvyttömyyseläkettä saavien
            ja eläkkeensä lepäämään
            jättäneiden henkilöiden mahdollisuuksia
            ja oikeuksia saada työvoimahallinnon palveluita. 
         
         
         Työkyvyttömyyseläkkeen saaja, joka
            pyrkii takaisin työelämään ja
            hakee töitä TE-toimistossa, kirjataan työnhakijaksi.
            Henkilön mahdollisella työkyvyttömyydellä ei
            siten ole merkitystä tutkittaessa työnhakijaksi
            rekisteröitymisen edellytyksiä. Sen sijaan työkyvyttömyyseläkettä saavan
            henkilön kirjaaminen työttömäksi työnhakijaksi
            edellyttää, että TE-toimisto arvioi henkilön
            työkykyiseksi ja että henkilön työllistymistä voidaan
            tukea tuloksellisesti julkisella työvoimapalvelulla. Työkyvyttömyyseläkkeensä lepäämään
            jättänyttä ei pidetä työkyvyttömänä,
            joten hänet voidaan kirjata työttömäksi
            työnhakijaksi ilman erillistä arviointia. Työttömänä työnhakijana
            työkyvyttömyyseläkettä saavat
            ja eläkkeensä lepäämään
            jättäneet ovat oikeutettuja palkkatukeen ja muihin
            työllistymistä edistäviin toimiin.
         
         
         Julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain ja sitä koskevan
            ohjeistuksen perusteella eläkkeen lepäämään
            jättäneellä on oikeus palkkatukeen ja muihin
            työllistymistä edistäviin toimiin. Lain
            7 luvun 3 §:n mukaan palkkatukea ei kuitenkaan voida
            myöntää, jos työsuhde, jota
            varten tuki on tarkoitettu, on alkanut ennen kuin tuen myöntämisestä on
            tehty päätös. Käytännössä tämä saattaa
            estää eläkkeen lepäämään
            jättäneen henkilön työllistämisen
            palkkatuettuun työhön, koska henkilö ei
            voi jättää eläkettään
            lepäämään, ennen kuin hänellä on
            työtuloja ja hän on työsuhteessa. 
         
         
         Eläkkeen lepäämään
            jättäminen voi muodostua merkittäväksi
            työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työllistymisen keinoksi, jos lepäämään jättämisjärjestelyyn
            saadaan joustavasti liitetyksi palkkatuki, jolla madalletaan eläkkeeltä työhön
            siirtyvän rekrytointikynnystä. Palkkatuki tulisi
            olla mahdollista myöntää jo eläkkeen
            voimassaolon aikana. Valiokunta pitää tärkeänä, että palkkatukea
            koskevia säännöksiä selkiytetään
            ja tarvittaessa muutetaan tältä osin siten, että työkyvyttömyyseläkettä saavien
            ja eläkkeensä lepäämään
            jättäneiden työllistämistä voidaan
            edistää käyttämällä heidän
            työllistämiseensä joustavasti myös
            palkkatuettua työtä.
         
         
         Lain vaikutusten seuranta
         
         Ehdotetusta erillislaista huolimatta työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työllistyminen saattaa Suomen poikkeuksellisen huonosta
            taloudellisesta tilanteesta johtuvan työttömyyden
            kasvun vuoksi olla vaikeaa. On vaarana, että neljän
            vuoden aikana lain vaikuttavuudesta ei tämän vuoksi
            saada riittävästi tietoa, jonka perusteella pystyttäisiin
            arvioimaan toistaiseksi voimassa olevan lain säätämisen
            tarpeellisuus. Valiokunta pitääkin tärkeänä,
            että poikkeuksellinen taloudellinen tilanne otetaan huomioon
            harkittaessa toistaiseksi voimassa olevan lain tarpeellisuutta.
            Lisäksi valiokunta katsoo, että tarvittaessa tulee harkita
            määräaikaisen lain voimassaolon jatkamista
            neljän vuoden jälkeen. 
         
         
         Hallituksen esityksen tavoitteena on lisätä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            henkilöiden mahdollisuuksia osallistua työkykynsä mukaan työelämään
            ja luoda nykyistä paremmat mahdollisuudet satunnaisten
            ja lyhytaikaisten töiden vastaanottamiseen. Työelämä-
            ja tasa-arvovaliokunta pitää hallituksen esityksen
            tavoitteita ja esitettyjä toimenpiteitä merkittävinä ja
            oikeansuuntaisina. Valiokunta kuitenkin toteaa, että esitetyt
            toimenpiteet eivät yksinään ole riittäviä työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työhönpaluun edistämisessä,
            ja katsoo, että työkyvyttömyyseläkkeellä olevien
            työllistymisen edistämiseksi tulee edelleen harkita
            myös muita toimia.