Perustelut

Strategian merkitys ja luonne

Euroopan unioni on instituutiona ainutlaatuinen kansainvälinen toimija. Unionilta puuttuu kuitenkin selkeä strategia ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kokonaisvaltaisen turvallisuuspoliittisen strategian puute heikentää osaltaan Euroopan unionin kykyä ja uskottavuutta toimia tehokkaasti erityisesti vaikeissa poliittisissa tai sotilaallisissa konflikteissa. Unionin hajaannus viimeistään Irakin sodan yhteydessä osoitti yhteisen strategian tarpeen. Valiokunta pitää tärkeänä, että turvallisuusstrategia laaditaan osana unionin kokonaisvaltaista kehittämistä ja turvallisuusidentiteetin luomista. Valiokunta toteaa kuitenkin, että esitetty strategialuonnos on monelta osin hyvin yleisluontoinen, eikä se siten välttämättä käytännössä johda unionin turvallisuuspolitiikan koheesion vahvistumiseen.

Strategian laatimisprosessi on uusi ja mielenkiintoinen. Korkea edustaja Javier Solana sai toukokuussa 2003 tehtäväksi laatia unionille yhteisen turvallisuusstrategian. Solana esitteli strategian luonnoksen vain vähän yli kuukauden valmistelun jälkeen Thessalonikissa 20. kesäkuuta 2003. Valmisteluprosessi on ollut avoin ja siihen liittyen on järjestetty kolme erillistä seminaaria koskien yhteisiä uhkia, strategisia tavoitteita ja unionin toimintakykyä, yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Jäsenmaat ovat voineet tehdä omia ehdotuksiaan valmistelutyön pohjaksi. Luonnos on tarkoitus hyväksyä Rooman Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2003. Turvallisuusstrategiaa on mahdollisuus tarkistaa tarpeen mukaan.

Valiokunta huomauttaa, että strategialuonnos: "A Secure Europe in a Better World" on käännetty suomeksi osittain harhaanjohtavasti "Turvallisempi Eurooppa oikeudenmukaisemmassa — (po. paremmassa) — maailmassa". Valiokunta pitää tätä valitettavana, koska "oikeudenmukaisuuden" korostaminen otsikossa saattaa antaa osittain vääristyneen käsityksen siitä, mitä asioita strategiassa todellisuudessa painotetaan. Valiokunta katsoo, että strategiassa tulisikin korostaa selvemmin kansainvälisen järjestelmän oikeudenmukaisuutta ja yhdessä sovittujen sääntöjen asemaa, koska ne ovat periaatteita, jotka sinällään edistävät kansainvälistä vakautta.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategia ei ole oikeudellinen sopimus tai perussopimuksen mukainen ns. ulko- ja turvallisuuspoliittinen instrumentti, joka suoraan sitoisi tai valtuuttaisi voimavarojen käyttämiseen tai yhteiseen hankkeeseen. Tavoitteena on, että Rooman Eurooppa-neuvosto voi sopia toimintaohjelman tai toimintaohjelmien laatimisesta strategian pohjalta. Strategia tarjoaa valtioneuvoston selvityksen mukaan poliittiset suuntalinjat näille toimintaohjelmille tai yhteisille toimille. Strategia ei muuta yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan puitteissa tehtyjä sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa koskevia päätöksiä, mutta se voi osaltaan johtaa unionin toiminnan tehostamiseen.

Verrattuna Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuusstrategiaan vuodelta 2002 voidaan todeta, että strategiat ovat luonteeltaan varsin erilaisia. Yhdysvaltain strategia on säännönmukainen hallinnon ohjausväline, jolla on suora toiminnallinen merkitys puolustussuunnittelussa. Unionin strategian poliittista tai oikeudellista asemaa ei ole määritelty. Eurooppa-neuvoston hyväksymällä strategialla on korkein mahdollinen poliittinen painoarvo, mutta ei oikeudellista sitovuutta.

Unioni asettaa strategiassa itselleen päämääriä ja lupaa kehittää monenkeskistä kansainvälistä järjestelmää ikään kuin se itse olisi valtionkaltainen toimija — ei järjestö. Strategia määrittää myös unionin jäsenten turvallisuuspoliittisia painotuksia ja uhkakuvia. Eräiden asiantuntijoiden mukaan unionin voidaan siten katsoa asettuvan jopa jäsentensä yläpuolelle ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Valiokunta toteaa, että strategian ei-sitovasta luonteesta johtuen sitä voidaan pitää lähinnä yleisenä lähtökohtana mm. Suomen seuraavan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon laadinnassa.

Strategian lähtökohdat

Unionin monipuoliset voimavarat ja sen vahva taloudellinen asema ovat luoneet tilanteen, jossa unioni voisi ja sen tulisi ottaa aikaisempaa suurempi vastuu kansainvälisestä turvallisuudesta. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston arvioon, että unioni tarvitsee kasvavan roolinsa sekä tiivistyvän yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustaksi yhteiset suuntalinjat strategisista tavoitteista ja keinoista turvallisuuspolitiikassa. Strategian laatiminen on ajankohtaista, koska unionin ulko- ja turvallisuuspoliittisista toimintakykyä pyritään tehostamaan nyt kokonaisuudessaan. Vain poliittisesti yhtenäinen ja toiminnallisesti tehokas unioni voi valiokunnan mielestä olla uskottava toimija ja yhteistyökumppani kansainvälisesti. Yhtenäisyyttä ja tehokkuutta lisäävät niin yhteiset poliittiset toimintalinjaukset kuin unionin toimintatapojen tehostaminenkin. Valiokunta korostaa, että on kiinnitettävä huomiota enenevässä määrin unionin kehittämiseen kansainvälisenä toimijana pitkällä aikavälillä. Tässä yhteydessä korostuu myös unionin rooli globalisaation hallinnassa. Globalisaation mahdollisuudet ja erityisesti siihen liittyvät uhkat huomioon ottaen valiokunta painottaa unionin kehittämistä niin, että se voi edistää laajapohjaisen kansainvälisen yhteistyön vahvistamista turvallisuuteen ja vakauteen liittyvissä kysymyksissä.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategian laatiminen edistää jäsenmaiden tietoisuutta unionin kasvavasta turvallisuuspoliittisesta roolista. Strategiassa unioni määrittää laajan turvallisuuskäsitteen muuttuvassa tilanteessa ja ottaa kantaa turvallisuusuhkien hallintaan ja voimankäyttöön kansainvälisissä suhteissa. Valtioneuvoston selvityksen mukaan unionissa ei ole senkaltaista strategista ajattelua ja kulttuuria tai kokemusta kuin kansallisvaltioissa tai niiden muodostamissa sotilasliitoissa, etenkään voimankäyttöä koskevissa kysymyksissä. Valiokunnan mielestä selvityksessä tai strategialuonnoksessa ei tässä arviossa oteta riittävästi huomioon unionin omasta, sisäisestä integraatiosta saatuja ainutlaatuisia kokemuksia. Vakauden ja rauhan edistäminen Euroopassa on perustunut laaja-alaisen yhteistyön syventämiseen, taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden vähentämiseen, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Valiokunnan arvio on, että tämän kokemuksen kautta unionissa on syntynyt omintakeista ja arvokasta strategista kulttuuria, jota edustaa monenkeskiseen yhteistyöhön perustuva laaja-alaisen turvallisuuden edistäminen. Tämä laaja-alainen turvallisuuskäsite on mainittu myös strategian lähtökohtana. Valiokunnan mielestä tämä lähtökohta ei kuitenkaan heijastu riittävästi tehdyissä johtopäätöksissä, toimintalinjauksissa eikä yhteistyökumppaneiden tai alueellisten painopisteiden valinnassa.

Valiokunta painottaa meneillään olevan hallitusten välisen konferenssin ja strategian valmisteluprosessin välistä yhteyttä unionin ulkoisen toiminnan kehittämisessä. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä konventin tuloksista ja valmistautumisesta hallitusten väliseen konferenssiin antamaansa mietintöön (UaVM 4/2003 vp), jossa valiokunta korosti, että tavoitteena on selkeyttää, johdonmukaistaa ja tehostaa unionin ulkoista toimintaa ja että lähtökohtaisesti konventin esitykset selkeyttävät unionin asemaa kansainvälisenä toimijana. Valiokunta korosti mietinnössään, että kaikessa unionin ulkoisessa toiminnassa on myös käytännön tasolla toimittava laajan turvallisuuden periaate huomioiden. Tämä lähestymistapa vaatii ulkoiselta toiminnalta erityistä pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta. Unionin toiminnan ja käytettävissä olevan keinovalikoiman laajuus huomioon ottaen unionilla on valiokunnan mielestä hyvät mahdollisuudet toimia kokonaisvaltaisesti turvallisuuden ja vakauden edistämiseksi.

Strategian merkitys Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen suhteissa

Valiokunta pitää tärkeänä, että unioni vahvistaa ja kehittää yhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa globaalien turvallisuuskysymysten ratkaisemiseksi. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston arvioon, että strategia on tärkeä puheenvuoro myös tässä mielessä. Asiantuntijalausuntojen mukaan on selvää, että strategian laatiminen on poliittinen vastaus myös Yhdysvaltain turvallisuusstrategian ja toiminnan asettamiin haasteisiin. Valiokunnan arvion mukaan strategian laatimisprosessi on jo vaikuttanut myönteisesti Yhdysvaltojen ja unionin väliseen vuoropuheluun selventämällä uhkakuvien ja tavoitteiden samankaltaisuutta. Valiokunta katsoo, että uskottava ja tehokas unioni voi tehokkaana kumppanina palauttaa Yhdysvaltain uskoa monenkeskisen yhteistyön hyödyllisyyteen ja toimivuuteen.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusstrategian linjaukset uusista uhkista ja ennakoivasta voimankäytöstä sekä sen yksipuoliset toimet useissa kysymyksissä ja tilanteissa, joissa unioni on ollut eri kannalla, vaativat unionilta uusia linjauksia transatlanttisen kumppanuuden hoitamiseksi. Valiokunnan mielestä ollakseen uskottava unionin turvallisuusstrategia ei voi kuitenkaan olla vain reaktio toimintaympäristön muutoksiin tai Yhdysvaltain strategiaan, vaan siinä tulee painottaa unionin omaehtoista näkemystä uhkakuvista ja niiden torjumisesta.

Kuten edellä jo on todettu, unionin strategia on luonteeltaan varsin erilainen verrattuna Yhdysvaltain kansalliseen turvallisuusstrategiaan. Yhdysvaltain turvallisuusstrategia on säännönmukainen hallinnon ohjausväline, jolla on toiminnallinen merkitys puolustussuunnittelussa. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen, että unionin tulisi omassa strategiassaan selkiyttää eroa Yhdysvaltain strategiaan uhkien torjuntakeinoissa ja konfliktien ratkaisumenetelmissä, mukaan lukien suhtautumisessa voimankäyttöön.

Valiokunta on useaan otteeseen korostanut, että kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän kehittämisessä unionin ulkoisen toiminnan tulee johdonmukaisesti perustua monenkeskisen yhteistyön ensisijaisuuteen ja YK:n johtavaan rooliin. Myös transatlanttisissa suhteissa unionin tulee korostaa laaja-alaisen ja pitkäjänteisen yhteistyön merkitystä turvallisuusuhkien torjumisessa.

Strategian tarkoitus ja sisältö

Strategiassa arvioidaan turvallisuusuhkat, asetetaan keskeiset turvallisuuspoliittiset tavoitteet toimintaympäristön hallinnassa ja arvioidaan unionin toimintakyvyn vahvistamista.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategialuonnoksen lähtökohtana on Euroopan unionin oman alueen ja laajentuvan demokraattisen Euroopan turvallisuus ja vakaus, mihin unionin yhdentymiskehityksen ja kumppanuus- ja laajentumispolitiikan ohella on keskeisesti vaikuttanut Yhdysvaltain tuki ja sitoutuminen. Globaalina toimijana unionin haasteita ovat laajempaa toimintaympäristöä muokkaavat konfliktit ja muut turvallisuusuhkat, joihin sen olisi kyettävä vastaamaan. Strategiassa nousee etualalle unionin omien intressien valvominen. Valiokunta katsoo, että strategiassa tulisi painottaa selvemmin myös unionin vastuuta globaalin turvallisuuden edistämisessä.

Turvallisuusuhkat

Uhka-arvion perustana todetaan valtioneuvoston selvityksen mukaan olevan globalisaatioon, rajojen avautumiseen ja muuhun murrokseen liittyvät globaalit ja rajat ylittävät ongelmat kuten alueelliset kriisit, nälkä, köyhyys, huono hallinto, väestöliikkeet ja energiariippuvuus. Näiden uhkien taustalla olevien sosiaalisten, yhteiskunnallisten tai taloudellisten tekijöiden vaikutusta ei ole kuitenkaan huomioitu strategian johtopäätöksissä tai toimintalinjauksissa uhkien torjumiseksi. Valiokunta pitää tätä strategian selvänä puutteena ja osoituksena siitä, että laajan turvallisuuskäsitteen merkitystä ei ole otettu käytännössä huomioon.

Uusina ja vakavimpina strategisina uhkina strategiassa käsitellään kansainvälistä terrorismia, joukkotuhoaseiden leviämistä sekä sortuvien valtioiden ongelmaa ja sen kytkeytymistä järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Näistä uhkista pelottavimmaksi luokitellaan joukkotuhoaseiden mahdollinen päätyminen terroristien käyttöön.

Uusien uhkien, erityisesti terrorismin osalta asiakirjassa viitataan mielipidemittaukseen, jonka mukaan unionin kansalaiset pelkäävät terrorismia paljon enemmän kuin ydinaseselkkausta tai tavanomaista sotaa. Kansalaismielipiteen korostaminen uhka-arvion yhteydessä perustuu asiantuntija-arvioiden mukaan pyrkimykseen vahvistaa unionin legitimiteettiä. Valiokunta ei pidä erityisesti uhka-arvioissa kansalaismielipiteen liiallista korostamista suotavana tai tarkoituksenmukaisena. Valiokunta toteaa kuitenkin, että uudet uhkat, mukaan lukien terrorismi, ovat asiantuntija-arvioiden mukaan unionin kannalta merkittäviä uhkia.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan valtiorakenteiden rapautuminen ja hajoaminen on yleinen syy terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen taustalla. Arvioiden mukaan samanlainen ongelma voi syntyä kansainvälisen vuorovaikutuksen tai sääntöjen ulkopuolelle ajautuvien uhmaajavaltioiden toiminnasta. Valiokunta korostaa valtioneuvoston kantaan yhtyen ja saamansa selvityksen perusteella, että myös ns. perinteiset uhkat mukaan lukien ihmisoikeusrikkomusten, etnisten, kansallisuus- ja poliittisten ristiriitojen aiheuttamat esteet demokratiaan siirtymiselle, toimintakykyisten valtiorakenteiden perustamiselle ja säilymiselle ovat edelleen merkityksellisiä. Nämä uhkat tulisi ottaa strategiassa asianmukaisesti huomioon.

Strategiset tavoitteet

Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategiassa unionille asetetaan kolme keskeistä strategista tavoitetta: 1) Vakaan turvallisuuden vyöhykkeen laajentaminen unionin lähialueille Balkanilla, Itä-Euroopassa, Välimeren alueella ja Lähi-idässä, 2) Yhteisiin instituutioihin ja normeihin sekä yhteisvastuuseen nojaavan monenkeskisen turvallisuus- ja oikeusjärjestyksen vahvistaminen ja 3) Unionin toimien tehostaminen uusien strategisten uhkien (terrorismin, joukkotuhoaseiden ja sortuvien valtioiden) torjumisessa.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan Venäjän ja EU:n strategisen kumppanuuden merkitys yhtenäistyvän Euroopan vakaudelle tulee tuoda selkeämmin ja perustellummin esille strategiassa. Valiokunta yhtyy tähän valtioneuvoston kantaan ja korostaa saamansa selvityksen perusteella, että Venäjää tulisi käsitellä laajemmin ja omana kokonaisuutena eikä vain osana strategisten kumppaneiden listausta, johon kuuluvat mm. Kanada ja Japani. Valiokunta pitää tärkeänä, että myös unionin sisäisiä turvallisuusuhkia voitaisiin käsitellä strategiassa laajemmin.

Strategiassa kumppanuusyhteistyö on rajattu alueellisesti hyvin kapeaksi ja lähinnä samanmielisten maiden ryhmään. Valiokunta pitää tärkeänä, että unioni vahvistaa yhteistyötä ja dialogia myös arabimaihin ja Afrikkaan. Valtioneuvoston selvityksessä todetaan, että unionin piirissä on jo kartoitettu keinoja uudistusten tukemiseksi arabi- ja islamilaisissa maissa ja muissa yhteiskunnissa, joissa esiintyy ääriliikkeitä.

Toimintamallit — voimankäyttö ja ennakoiva tilanteisiin sitoutuminen ("pre-emptive engagement")

Strategian laatimisen perushaasteena on valtioneuvoston selvityksen mukaan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja kansainvälisen roolin uskottavuuden parantaminen. Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategiassa ei ole kysymys sotilaallisten keinojen välttämättömyydestä, vaikka strategiassa voimakeinojen merkitystä käsitellään unionin tähänastista kielenkäyttöä ja politiikkaa painavammin ja selkeämmin, vaan ennen muuta unionin laajan ei-sotilaallisen välineistön vaikuttavuudesta ongelmien estämisessä ja hallinnassa. Valiokunta korostaa, että unionin kansainvälisen roolin uskottavuutta ei tule eikä voida arvioida pelkästään puolustusresurssien määrällisen tason tai voimankäyttövalmiuden perusteella.

Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, että YK:n keskeinen asema tulee kirjata strategiaan selvemmin. YK:n peruskirjan ja kansainvälisen oikeuden voimankäyttöä koskevien säännösten asema unionin yhteisen toiminnan perustana tulee selkeyttää. Mikäli peruskirjaa ryhdytään tulkitsemaan uudella tavalla, toimivaltainen foorumi siihen on YK:n turvallisuusneuvosto.

Strategiassa unioni tunnustaa tarpeen monenkeskisten järjestöjen — kuten YK:n — toimintakyvyn tehostamiseen, jotta yhteisten sääntöjen loukkauksiin tai konflikteihin voidaan yhteisesti puuttua ajoissa ja tehokkaasti. Luonnoksessa pidetään aivan oikein YK:ta kansainvälisen turvallisuusjärjestyksen peruskehyksenä. Valiokunta katsoo, että YK:n merkitystä ja unionin ja YK:n yhteistyön kehittämistä kriisinhallinnassa tulee strategiassa korostaa vahvemmin. Valiokunta toteaa, että syyskuussa 2003 hyväksytty yhteinen julistus YK:n ja unionin välisestä yhteistyöstä kriisinhallinnassa on askel oikeaan suuntaan. Julistus on kuitenkin varsin yleisluontoinen ja vaatii käytännön yhteistyöhankkeita tuottaakseen todellisia tuloksia. Unionin tulee myös aktiivisesti tukea YK:n toiminnan kehittämistä ja erityisesti prioriteettien täsmentämistä, jotta järjestö voi käytännössä toimia tehokkaasti kriisinhallinnassa ja konfliktien ehkäisyssä.

Valiokunta toteaa, että strategiassa ei käsitellä juuri lainkaan unionin toimintaa aseidenriisunnan edistämiseksi. Asiantuntijaselvityksen perusteella aseidenriisunnalla on kuitenkin edelleen tärkeä rooli kansainvälisen vakauden edistämisessä. Valiokunta korostaa ydinsulkusopimuksen ja muiden joukkotuhoaseiden leviämisen ja käytön torjumiseen tähtäävien monenkeskisten järjestelyjen tärkeyttä ja kiirehtii niiden valvonta- ja verifikaatiojärjestelmien vahvistamista. Valiokunta toteaa, että unionin oma joukkotuhoaseiden leviämisen ehkäisemistä koskeva strategia on itse asiassa jo valmisteilla olevan turvallisuusstrategian käytännön toimeenpanoa. Joukkotuhoasestrategian vahvistamista tulisi jatkossa arvioida myös sen suhteen, miten ei-valtiollisten toimijoiden muodostama uhka voidaan ottaa paremmin huomioon.

Poliittisesti vaikein kysymys strategiassa on unionin suhtautuminen voimankäytön oikeutukseen ja laillisuuteen. Strategiassa ei selvästi oteta kantaa erilaisiin voimankäyttödoktriineihin tai niiden laillisuuteen. Voimankäytön oikeutus ja laillisuus on noussut näkyvästi esille viimeaikaisissa konflikteissa ja kriiseissä sekä humanitaarisissa katastrofeissa ja uusien uhkien kuten terrorismin ja joukkotuhoaseiden leviämisen estämisessä.

Strategialuonnoksessa ei oteta suoraan kantaa unionin voimankäyttöön. Strategiassa on epätäsmällisiä viittauksia unionin toimintaan esimerkiksi kolmansissa maissa, mikä on osaltaan aiheuttanut epäselvyyttä voimankäytön suhteen. Valiokunta toteaa, että voimankäytön mahdollisuuteen viitataan unionin joukkotuhoaseiden leviämisen vastaisessa strategiassa kesäkuulta 2003. Tässä strategiassa voimankäyttö sidotaan suoraan YK:n peruskirjaan ja sen todetaan olevan viimeinen keino poliittisten ja diplomaattisten keinojen loppuessa. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, että voimankäyttökysymystä tulee selventää unionin turvallisuuspoliittisessa strategiassa.

Voimankäyttö ja sen laillisuus kytkeytyy myös laajempaan kysymykseen konfliktinestosta tai muusta ennakoivasta toiminnasta ongelmien, riskien ja uhkien torjunnassa. Strategialuonnoksessa mainitaan jo vakiintunut konfliktinesto (conflict prevention) mutta myös uhkien estäminen (threat prevention), mikä viittaa ilmiön tekemiseen tyhjäksi ennen kuin se kehittyy turvallisuutta vakavasti uhkaavaksi.

Valtioneuvoston selvityksen mukaan strategialuonnoksessa ennakoiva puuttuminen konfliktien kehitykseen niiden estämiseksi noudattaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja ulkosuhteiden läpäisevää periaatetta, joka on kirjattu Göteborgissa 2001 hyväksyttyyn unionin konfliktinesto-ohjelmaan, ja vahvistaa unionin vakiintunutta toimintamallia. Unionin ulko- ja turvallisuuspoliittinen erityisvahvuus perustuu valiokunnan mielestä erityisesti laajaan ei-sotilaallisten keinojen valikoimaan. Valtiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan, että unionin toimintakyvyn parantaminen edellyttää ennen kaikkea laajan ei-sotilaallisen välineistön tehokkaampaa ja oikea-aikaisempaa käyttämistä niin, että eri keinot tukevat toisiaan.

Valiokunta toteaa, että kansainvälinen keskustelu voimankäytön oikeutuksesta ja laillisuudesta humanitaarisessa väliintulossa tai ennakoivassa toiminnassa väkivaltaisen uhkan edessä ja mahdollisesta YK:n peruskirjan tai kansainvälisen oikeuden uudenlaisesta tulkinnasta on kesken ja ristiriitaista. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomi osallistuu aktiivisesti tähän keskusteluun pyrkien kansainvälisten normien ja oikeuden sekä monenkeskisen toiminnan vahvistamiseen.

Strategian johtopäätökset

Johtopäätöksissä esitetään, että unionin on lisättävä ja tehostettava panostustaan puolustuksen alalla samoin kuin siviilikriisinhallinnassa, yhdistettävä jäsenmaiden diplomatiaan suuntaamia resursseja ja parannettava tiedusteluyhteistyötä. Strategialuonnoksessa esitetään toimenpiteitä unionin toimintakyvyn parantamiseen. Tässä yhteydessä asetetaan täsmentämättömästi puolustuksen voimavarojen lisääminen toimintakyvyn kehittämisen ensimmäiseksi tavoitteeksi. Valiokunta toteaa, että voimavarayhteistyötä tehdään jo unionin puitteissa ja sen kehittämistä käsitellään myös meneillään olevassa hallitusten välisessä konferenssissa.

Valiokunta katsoo, että unionin tulisi ottaa myös turvallisuusstrategian johtopäätöksissä ja toimintalinjauksissa paremmin huomioon laaja-alainen lähestymistapa, jota unioni harjoittaa jo mm. yhteisen kauppapolitiikan sekä kehitysyhteistyön ja ympäristöpolitiikan avulla. Unioni ylläpitää myös laajaa poliittista yhteistyötä kolmansien maiden kanssa. Tätä yhteistyötä tulisi kehittää ja ottaa turvallisuuspoliittiset tekijät painokkaammin ja johdonmukaisesti mukaan poliittiseen dialogiin.

Strategian mukaan yksikään nykyisistä uusista uhkista ei ole pelkästään sotilaallinen, eikä uhkia siten voida hoitaa yksinomaan sotilaallisin keinoin. Euroopan unioni on strategian mukaan erityisen hyvin varustautunut vastaamaan monimuotoisiin kriiseihin. Saadun selvityksen mukaan valiokunta katsoo, että tämä arvio on liian myönteinen ja varustautumisessa on edelleen puutteita ja kehittämistarpeita. Ulkoasiainvaliokunta on sekä unionin kehittämistä että yleisemmin Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevissa kannanotoissaan säännönmukaisesti korostanut siviilikriisinhallinnan valmiuksien johdonmukaista ja määrätietoista kehittämistä rinnan sotilaallisten valmiuksien kanssa.

Johtopäätösosan kumppanuusyhteistyötä koskevassa osassa todetaan, että kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä, koska uhkat ovat yhteisiä. Valiokunta korostaa ennalta sovittuihin normeihin ja YK:n keskeiseen asemaan perustuvan monenvälisen yhteistyön merkitystä.