Perustelut
Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus toimii aktiivisesti
pohjoismaisen yhteistyön tiivistämiseksi. Valtioneuvoston
selonteosta täysistunnossa 25.4. käyty keskustelu
oli osa kaikissa Pohjoismaiden parlamenteissa käytyä rajaesteteemakeskustelua.
Rajaesteet on selonteossa rajattu koskemaan lainsäädäntöön
tai sen toimeenpanoon liittyviä eroavaisuuksia Pohjoismaiden
välillä, jotka vaikeuttavat yksilöiden
tai yritysten tasavertaisia toimintamahdollisuuksia toisessa Pohjoismaassa.
Myös Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomuksessa vuodelta
2011 käsitellään rajaestekysymyksiä.
Hallitus tekee rajaesteselonteossa neljä selkeää sitoumusta.
Se lupaa jatkaa ja syventää Pohjoismaiden välistä rajaesteyhteistyötä,
ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä,
tehdä esityksiä kansallisesti ratkaistavien rajaesteiden poistamiseksi
ja toimia aktiivisesti pohjoismaista yhteistyötä edellyttävien
rajaesteiden poistamiseksi.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta (StVL 10/2012 vp)
korostaa, että rajaesteiden poistaminen on pitkäjänteistä työtä,
jossa tuloksia ei synny nopeasti. Siksi rajaesteiden poistamisen
ohella on tärkeää huolehtia siitä,
ettei lainsäädännöllä luoda
uusia rajaesteitä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta nostaa
esille sen tosiasian, ettei Pohjoismaissa ole löytynyt
poliittista halukkuutta yhdenmukaistaa lainsäädäntöä
ongelmien poistamiseksi.
Sivistysvaliokunta (SiVL 7/2012 vp)
pitää tärkeänä, että työ-
ja elinkeinoministeriön tammikuussa 2012 asettama työryhmä,
jonka tehtävänä on arvioida työpaikalla
toteutettavien ei-työsuhteisten palvelujen käytön
ehtoja ja vaikuttavuutta, käsittelisi myös työmarkkinatoimenpiteen,
kuten työharjoittelun, järjestämistä ulkomailla.
Pohjoisen raja-alueyhteistyön osalta sivistysvaliokunta
esittää harkittavaksi, että raja-alueille
luodaan kokeiluna erityissääntely, jolla tosiasialliset
rajaesteet voidaan poistaa tai niitä merkittävästi
vähentää. Ulkoasiainvaliokunta pitää sivistysvaliokunnan
esitystä perusteltuna.
Valtiovarainvaliokunta katsoo (pöytäkirjanote
VaVP 23/2012 vp), etteivät selonteossa esiin nostetut,
verotusta koskevat kysymykset anna tässä yhteydessä aihetta
enempiin toimenpiteisiin.
Ulkoasiainvaliokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen
siitä, että työtä vapaan pohjoismaisen
liikkuvuuden edistämiseksi ja maiden välisten
rajaesteiden poistamiseksi tulee jatkaa määrätietoisesti.
Tämä edellyttää niin kotimaan viranomaisten
kuin Pohjoismaiden välisen koordinaation tehostamista.
Vaikutuksiltaan merkittävät esteet on kartoitettava
ministeriöiden toimesta ja niiden poistamiseen on kiinnitettävä riittävästi
huomiota. Rajaestekeskustelussa on päästävä irti
yleisyydestä ja toimet kohdistettava todellisiin ongelmiin.
Ulkoasiainvaliokunta painottaa, että rajaestevaikutuksia
on hyvä tarkastella myös oikeusministeriön
säädösehdotusten vaikutusten arviointiohjeiden
valossa. Tämä koskee myös EU-säädösehdotuksia
koskevaa kansallista kannanmuodostusta sekä EU-direktiivien
täytäntöönpanotoimia.
Pohjola kiinnostaa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että poliittisella tasolla annetaan selvä ohjeistus
todellisten rajaesteiden poistamiseksi. Tarvittaviin uudistuksiin
tulisi ryhtyä rohkeasti (UaVM 4/2012
vp). Keskustelussa tulisi ottaa huomioon se, että pohjoismainen
yhteistyö koetaan tarpeellisempana ja ajankohtaisempana kuin
vuosiin ja silloin on tärkeää tarkastella myös
aikoinaan hyväksi havaittujen institutionaalisten rakenteiden
toimivuutta nykypäivänä. Rakenteet eivät
saisi estää tai hidastaa poliittisten tavoitteiden
toteutumista, vaan niiden tulisi vastata nykyisiä poliittisia
ja taloudellisia realiteetteja ja haasteita.