Perustelut

Koheesiopolitiikan asetusehdotukset linjaavat EU:n koheesio- ja rakennerahastopolitiikkaa Suomessa ja EU:ssa tulevalla ohjelmakaudella 2014—2020. Esitykset tukevat nykyisen ohjelmatyön jatkuvuutta, ja rahastojen yleiset periaatteet säilyvät siten pääosin ennallaan.

Ehdotuksiin sisältyy kuitenkin myös merkittäviä muutoksia ja uudistuksia. Näitä ovat mm. rahoituksen keskittäminen harvempiin tavoitteisiin, rahoituksen ehdollisuuden lisääminen sekä sen kytkeminen talouden tervehdyttämistoimenpiteisiin. Myös aluelähtöiselle, monitasoiseen kumppanuuteen perustuvalle kehittämistyölle annetaan vahva painoarvo.

Valiokunta toteaa, että koheesiopolitiikan jatkuminen koko Euroopan unionin alueella on myös Suomen näkökulmasta tärkeää. Rahoituksen painopisteen tulee olla köyhimmillä alueilla sekä vakavista ja pysyvistä olosuhdehaitoista kärsivillä alueilla.

Valiokunta pitää kannatettavina Eurooppa 2020 -strategian tavoitteiden mukaisia painopistelinjauksia, joita ovat mm. innovaatioiden ja pk-yritysten kilpailukyvyn sekä energiatehokkuuden ja uusiutuvan energian sekä osallisuuden vahvistaminen. Nämä painopisteet tarjoavat hyviä mahdollisuuksia alueiden kehityspotentiaalin hyödyntämiseen ja elinvoimaisuutta lisäävien rakennerahastohankkeiden toteuttamiseen.

On niin ikään erittäin tärkeää, että rahoituksen ehdollisuutta lisätään. Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin perusteltuna, että jatkossa selvitetään mahdollisuudet yhdistää EU:n talousarvion rakenne- ja muut tuet vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiseen.

Suomen saama rahoitusosuus ja harvaan asuttujen alueiden asema.

Rakennerahastotuki on ollut Suomen kannalta merkittävä, sillä Suomi saa kuluvalla rahoituskaudella (2007—2013) rakennerahastovaroista noin 1,7 mrd. euroa. Vaikka Suomi on EU:n alue- ja rakennepolitiikan osalta nettomaksaja, kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen osalta Suomi on kuitenkin nettosaaja. Suomi saa nimittäin EU:n alueellisen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen rahoituksesta noin 2,7 prosenttia, mikä on maksuosuuttamme (1,6 prosenttia) selkeästi suurempi.

Seuraavalla kehyskaudella tukiosuuden arvioidaan kuitenkin vähenevän, joskaan Suomen rahoitussaanto ei ole vielä tarkasti laskettavissa. Karkean arvion mukaan Suomen saama rakennerahastotuki saattaa alentua 1,3—1,4 mrd. euroon.

Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin neuvottelujen keskeisenä lähtökohtana, että Suomen saama suhteellinen rahoitusosuus säilyy seuraavalla rakennerahastokaudella. Keskeisin rakennerahastopolitiikkaa koskeva kysymys on Suomen näkökulmasta syrjäisen sijainnin huomioiminen sekä harvaan asuttujen alueiden erityisaseman turvaaminen.

Komissio esittää Suomen liittymissopimukseen ja Lissabonin sopimuksen 174 artiklaan sisältyvän pohjoisten harvaan asuttujen alueiden erityisaseman jatkamista myös seuraavalla ohjelmakaudella. Valitettavaa on kuitenkin se, että erillistukea on tarkoitus alentaa siten, että sen vuosittainen määrä vähenisi nykyisestä 35 eurosta/henkilö 20 euroon/henkilö. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan tämä muutos pudottaisi erillistuen määrän koko ohjelmakaudella nykyisestä 320 milj. eurosta noin 180 milj. euroon.

Valiokunta pitää tärkeänä, että harvaan asutukseen perustuva kriteeri nostetaan BKTkriteerin rinnalle ja että neuvottelutavoitteena on erityisrahoituksen säilyttäminen vähintään nykyisellä tasolla Pohjois- ja Itä-Suomen osalta. Tuen taloudellinen vaikutus ei ole suuri EUtasolla, sillä tuen piirissä olevan väestön määrä on hyvin pieni. Tuella on kuitenkin tärkeä merkitys erityishaittojen kompensaation ja alueen kehittämistyön kannalta.

Rahoituksen alueellinen kohdentaminen.

Komissio ehdottaa kolmen jakokriteerin käyttämistä laskettaessa jäsenvaltion alueille jaettavaa rahoitusosuutta. Nämä ovat vähiten kehittyneet alueet, siirtymä- eli välialueet ja kehittyneet alueet.

Valtioneuvoston kirjelmän mukaan oletuksena on, että kaikki Suomen suuralueet (NUTS 2 -alueet) tulevat kuulumaan kehittyneiden alueiden luokkaan, joiden tukiosuudet määräytyvät kuuden kriteerin perusteella (väkiluku, matala väestöntiheys, työttömyys, työllisyysaste, koulutusaste ja alueellinen hyvinvointi). Toistaiseksi Itä-Suomi luokitellaan kuitenkin siirtymäalueluokkaan kuuluvaksi.

Valiokunta pitää tärkeänä, että väestötiheyskriteerit sisältyvät myös kehittyneitä alueita koskeviin peruskriteereihin ja että kaikki Suomen NUTS 2 -alueet kuuluvat kehittyneiden alueiden luokkaan. Tämä on tukitason kannalta keskeistä, sillä harva asutus on osa kehittyneiden alueiden kriteeristöä, mutta se ei sisälly peruskriteereihin ns. välialueluokassa, johon Itä-Suomi tällä hetkellä kuuluu. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan Itä-Suomen tuki jäisi ns. välialueluokassa alle puoleen siitä tuesta, minkä alue saisi kehittyneiden alueiden luokassa.

Infrastruktuurihankkeet.

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että rakennerahastovaroja voidaan jatkossakin käyttää mm. saavutettavuutta parantaviin infrastruktuurihankkeisiin Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla. Tällä hetkellä asetusehdotus rajaa kehittyneemmillä alueilla EAKR-tuen ulkopuolelle sellaiset infrastruktuuri-investoinnit, jotka liittyvät kansalaisille tarjottaviin peruspalveluihin mm. ympäristön ja liikenteen aloilla. Valiokunta korostaa, että valtion budjettirahoituksen vähentyessä rakennerahastovaroilla on kuitenkin entistä suurempi merkitys pienehköjen alueellisten liikennehankkeiden toteutuksessa.

Euroopan sosiaalirahaston ja aluekehitysrahaston tuki.

Komissio ehdottaa, että kehittyneillä alueilla rahastokohtainen jako toteutetaan siten, että Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osuus olisi vähintään 52 prosenttia ESR:n ja Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tuen kokonaismäärästä.

Valiokunta pitää esitystä epätarkoituksenmukaisena, sillä se ei tue aluelähtöisen kehittämistyön periaatetta. Valiokunta pitää sen sijaan hyvänä nykyistä menettelytapaa, jossa ESR- ja EAKR-tuen osuutta ei ole etukäteen määritelty ja jossa rahastojen väliset jakosuhteet pohjautuvat alueellisiin ja kansallisiin tarpeisiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan esim. Itä- ja Pohjois-Suomen erityisolosuhteista johtuen näillä alueilla voidaan hyödyntää enemmän nimenomaan EAKR-tyyppistä toimintaa. Käytännössä ESR:n tuen osuus on Suomessa noin 40 prosenttia ja EAKR:n osuus 60 prosenttia.

Euroopan alueellinen yhteistyö.

Valiokunta pitää tärkeänä, että ulkorajaohjelmien (rajat ylittävä yhteistyö, valtioiden välinen yhteistyö ja alueiden välinen yhteistyö) jatkuvuus varmistetaan. On myös keskeistä, että yhteistyö perustuu jatkossakin alueiden omista tarpeista nouseviin ja aluetta hyödyntäviin tavoitteisiin. Ohjelmien onnistumisen kannalta on niin ikään tärkeää, että teemojen lukumäärään ehdotettuja rajoituksia arvioidaan vielä uudelleen.

Valiokunta toteaa, että Suomen politiikkatavoitteiden kannalta on keskeistä, että EU:n ja Venäjän välisen alueellisen yhteistyön (nykyinen ENPI CBC) erityispiirteet otetaan huomioon joko komission esittämässä uudessa naapuruusinstrumentissa (ENI) tai mahdollisesti muussa instrumentissa. Valtioneuvoston tavoin valiokunta katsoo, että Suomen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että Venäjä osallistuu myös jatkossa merkittävällä panoksella ohjelmien rahoitukseen.

Valiokunta pitää myös tärkeänä, että Itämeren ohjelman jatkuvuus turvataan. Komissio on vastikään (23.3.2012) julkaissut tiedonannon ensimmäisestä makroaluestrategiastaan eli Itämeren aluetta varten laaditusta Euroopan unionin strategiasta. Sen tavoitteena on mm. tehostaa osallistujamaiden yhteistyötä sekä lisätä EU:n rahoituksen vaikuttavuutta. On tärkeää, että säädökset tukevat strategian toteuttamista ja että uusi ohjelmakausi vahvistaa osaltaan Itämerityön jatkuvuutta.

Hallinto.

Tarve hankkeiden ja ohjelmien hallinnoinnin yksinkertaistamiseen on nykytilanteessa selkeä. Komission tavoitteena onkin yksinkertaistaa kaikkien rahastojen hallinnointia ja vähentää etenkin tuensaajien hallinnollista taakkaa.

Valiokunta pitää näitä tavoitteita hyvinä, kuten myös sitä, että komission omat valvontaresurssit on tarkoitus kohdistaa aiempaa enemmän suuririskisiin alueisiin ja ohjelmiin. Valiokunta pitää niin ikään myönteisenä, että sähköistä asiointia ja tiedonhallintaa kehitetään.

Samalla kun tuensaajien taakkaa pyritään vähentämään, jäsenvaltioiden vastuu on kuitenkin kasvamassa. Ehdotuksiin sisältyy aiempaa yksityiskohtaisempaa sääntelyä, joka lisää hallinnon monimutkaisuutta ja sen kustannuksia. Myös hallinnon moniportaisuus kasvaa, sillä tarkoitus on perustaa uusia toimielimiä, mm. akkreditoiva eli hyväksynnän antava toimielin.

Valiokunta pitää välttämättömänä, että EU:n hanketoimintaan liittyvää sääntelyä pyritään yksinkertaistamaan. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden taloudellista ja hallinnollista taakkaa on rajoitettava etenkin pienissä ohjelmissa. On myös keskeistä, että hallintokulujen kasvua hillitään ja hallinnon tehokkuutta ja tuottavuutta parannetaan.

Valiokunta korostaa, että uudet säädökset ja mm. sähköistä asiointia koskevat uudistukset eivät saa viivästyttää uuden ohjelmakauden alkua. On myös välttämätöntä ryhtyä toimenpiteisiin pelkästään kansallisiin ohjeisiin perustuvan byrokratian keventämiseksi.

Valiokunta painottaa, että EU:n toimielimissä tulee edistää hyvän hallinnon periaatteita ja että unionin toimilla tuetaan hyvän hallintokulttuurin kehittymistä myös jäsenmaissa.

Mitä tulee uuden akkreditoivan elimen perustamiseen, valiokunta viittaa valtioneuvoston kantaan. Sen mukaan tällaisen elimen nimittäminen ja sille määrättävät tehtävät olisi vastoin suhteellisuus- ja läheisyysperiaatetta. Muutos rajoittaisi jäsenvaltion vapautta organisoida varainhoito ja varainhoidon valvonta omaan hallintokulttuuriin soveltuvalla tavalla.

Lopuksi.

Esitys liittyy kiinteästi rahoituskehystä koskeviin ratkaisuihin, joiden käsittely on vielä kesken. Rahoituskehystä koskeva komission ehdotus nostaisi koko budjetin menotasoa 1,11 prosenttiin BKTL:stä (yht 1 083 mrd. euroa), mutta Suomi on asettanut tavoitteeksi noin 1 prosentin maksusitoumusmäärärahojen kokonaistason EU-maiden yhteenlasketusta BKTL:sta. Tämä merkitsisi noin 100 mrd. euron vähennystä komission ehdottamaan menotasoon. Vähennys heijastuisi todennäköisesti myös koheesiopolitiikan rahoitukseen, sillä se on maatalouden ohella suurimpia menoeriä EU:n budjetissa.

Valiokunta toteaa, että rahoituskehyksen kokonaistasoa määriteltäessä on tärkeä kiinnittää huomiota myös siihen, miten edistetään Suomen keskeisten neuvottelutavoitteiden toteutumista. Alue- ja rakennepolitiikassa Suomen kannalta keskeistä on Pohjois- ja Itä-Suomen erityisolosuhteiden huomioon ottaminen.