Perustelut
Yleiset lähtökohdat
Valiokunta pitää erittäin myönteisenä sitä,
että Suomi pyrkii vaikuttamaan hyvissä ajoin EU-budjetin
painopistealueiden määrittelyyn. Näin Suomen
näkökohdat voidaan ottaa entistä paremmin
huomioon.
Valiokunnan mielestä budjettimenettelyssä on
syytä kiinnittää huomiota valtioneuvoston kirjelmässä esitetyin
tavoin yleiseen budjettikuriin ja rahoituskehysten asettamiin rajoihin.
Valiokunta pitää perusteltuna myös
sitä, että kahtena perättäisenä vuonna
syntyneen menojen alikäytön syyt selvitetään
ja otetaan budjetin jatkovalmistelussa huomioon. EU-budjetin noin
60 miljardin markan vuosittaisesta ylijäämästä jäsenvaltioille
aiheutuva korkotappio on huomattava. Suomelle palautuva osuus on
tänä vuonna arviolta 450—500 miljoonaa
markkaa, ja siitä aiheutuva laskennallinen korkotappio
4 prosentin korkokannan mukaan 18—20 miljoonaa markkaa.
Tarkasteluun tulee ottaa myös hallinnollinen menettely
budjetoinnin läpinäkyvyyden lisäämiseksi
ja tarpeettoman hallinnollisen jäykkyyden ja väärinkäytösten
poistamiseksi.
Vuodelle 2003 valitut neljä painopistealuetta ovat
tärkeitä ja perusteltuja Suomen kannalta myös
taloudellisessa mielessä. Suomella on vireillä tai
valmius käynnistää painopistealueilla tärkeitä hankkeita,
joihin saatava EU-tuki vähentää kansallisen
rahoituksen tarvetta. Hankkeista merkittävin on maatalouden
ympäristötuen jatko. Omana kysymyksenään
tulisi lisäksi selvittää, voidaanko pohjoisen
ulottuvuuden hankkeiden rahoitusta edistää nykyistä paremmin
omalta budjettimomentilta.
Koulutuksen, tieteen ja kulttuurin osalta valiokunta toteaa,
että vuonna 2003 budjetista rahoitettavat ohjelmat ovat
jatkuvia, joten erillisratkaisuja ei tarvita. Valiokunta kuitenkin
kiinnittää huomiota siihen, että komissio
on kuluvan vuoden marraskuussa esitellyt unionin nuorisopolitiikkaa
koskevan valkoisen kirjan. Asiakirja käsittelee mm. nuorten
osallistumista päätöksentekoon, kansalaisoppimista,
työllisyyttä sekä liikkuvuuden ja sosiaalisen
hyvinvoinnin edistämistä. Asiakirjan pohjalta
tehtävien päätösten toimeenpanon
vaatimat voimavarat tulee huomioida budjetin yksityiskohtaisessa
valmistelussa.
Valiokunta painottaa sitä, että World Antidoping
Agencyn toiminta turvataan.
1. Uuden elinkeinopolitiikan ja tietoyhteiskunnan kehittäminen
Suomi on valinnut EU:n vuoden 2003 budjetin ensimmäiseksi
painopistealueeksi uuden elinkeinopolitiikan ja tietoyhteiskunnan
kehittämisen. Valinta on perusteltu sekä Suomen
että EU:n kannalta: Paavo Lipposen II hallituksen elinkeinopolitiikan
tavoitteena on turvata talouskasvu, parantaa työllisyyttä ja
monipuolistaa tuotantorakenteita sekä tehdä Suomesta
kilpailukykyinen toimintaympäristö koti- ja ulkomaisille
investoinneille. EU puolestaan on asettanut strategiseksi tavoitteekseen
Lissabonin huippukokouksessa tehdä EU:sta maailman kilpailukykyisin
ja dynaamisin tietoon perustuva talous vuoteen 2010 mennessä.
Näiden tavoitteiden toteuttaminen edellyttää uusia
elinkeinopoliittisia panostuksia.
Lissabonissa päätettiin myös kokonaisvaltaisesta
strategiasta, jonka tavoitteena on kehittää tietoyhteiskunta-
ja T & K -politiikkaa, nopeuttaa kilpailukykyä ja
innovaatioita edistävää rakenneuudistusta
ja toteuttaa sisämarkkinat ja valmistella sillä tavoin
siirtymistä tietopohjaiseen talouteen ja yhteiskuntaan.
EU:n asettama tavoite on kunnianhimoinen. EU on tällä hetkellä jäljessä Yhdysvaltoja
tietoyhteiskunnan rakentamisessa yleisesti, ja Euroopan sisällä on
suuria jäsenmaiden välisiä eroja. EU:n
laajeneminen asettaa sekin vaateensa kehitystyölle. Myös
näistä syistä tietoyhteiskunnan kehittäminen
on luonteva painopiste seuraavien vuosien aikana. Tietoyhteiskunnan
kehittäminen on tärkeää myös
liikenteen näkökulmasta, sillä tietoyhteiskunnan
palveluita voidaan hyödyntää liikenteeseen
liittyvässä teknologiassa (esim. liikenteen telematiikka
ja älykkäät liikenneverkot).
Tähänastiset tulokset käynnistetyistä tietoyhteiskuntahankkeista
ovat siksi vähäisiä, että kehitystyö on
tarpeen edelleen. Tukholman huippukokouksessa maaliskuussa 2001
komissio tarkasteli eEurope-ohjelman vaikutuksia tietoyhteiskuntaan
ja julkisen hallinnon uudistamiseen ja määritteli
kahdeksan lisähuomiota vaativaa kysymystä. Näitä ovat
esimerkiksi tietotekniikkaa hyödyntävä oppiminen
ja työnteko, sähköinen kaupankäynti,
syrjäytymisen ehkäisy, sähköinen
hallinto ja verkkojen tietoturva.
Asettamalla tietoyhteiskunnan kehittäminen painopistealueeksi
edistetään myös sellaisia asenteita,
joilla voidaan markkinoida tietoyhteiskuntaa ja näyttää poliittista
suuntaa eEurope- ja eEurope+ -kaltaisten hankkeiden toteuttamiseksi
tuloksellisesti. Näin voidaan edistää vuonna
2000 hyväksyttyä eEurope-toimintasuunnitelman
tavoitetta tuoda tietoyhteiskunnan hyödyt kaikkien eurooppalaisten
ulottuville.
Valiokunta pitää tärkeänä sitä,
että EU:n budjetin painotuksissa otetaan huomioon myös
eEurope-tyyppisten hankkeiden riittävä resursointi ja
turvataan julkisen vallan tietoverkkopalveluiden tuottamisen edellytykset.
EU:n talousarvion tietoyhteiskuntaa tukevista määrärahoista
noin 90 prosenttia on kohdistunut tekniseen infrastruktuuriin ja
sen kehittämiseen. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siitä,
että erityisesti sisältötuotantoon panostamisen
tulee olla keskeinen prioriteetti ja digitaalisen sisällön
tuottaminen tulisi näkyä talousarviossa selkeästi.
2. Laajentuvan unionin lähialueiden tukeminen
Raja-alueohjelma, pohjoinen ulottuvuus.
Laajentuvan unionin lähialueiden tukeminen sopii hyvin
vuoden 2003 painopistealueeksi, sillä laajentumista valmistelevat
viime hetken toimenpiteet ajoittuvat vuodelle 2003, mikäli
EU laajenee Göteborgin Eurooppa-neuvoston asettamien tavoitteiden
mukaisesti vuonna 2004.
Hallitus lähtee kannanotossaan siitä, että EU:n
laajentuminen muuttaa unioniin rajoittuvien maiden ja
alueiden asemaa, jolloin laajentuvan unionin lähialueille
kohdistuvaa rahoitusta tulisi lisätä. Vaikka unionin
ehdokasmaat ovat edistyneet huomattavasti talouksiensa nykyaikaistamisessa
viime vuosina, nykyisten jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden
välinen taloudellinen kuilu on edelleen suuri. Komission
tekemän analyysin mukaan myös ehdokasmaita reunustavat
alueet Saksassa, Itävallassa, Kreikassa, Italiassa
ja Suomessa eroavat toisistaan voimakkaasti sosioekonomiselta kehitystasoltaan
ja kilpailukyvyltään. Myös työttömyyden
vaihtelut näillä alueilla ovat huomattavan suuret.
Suomi on lähtenyt siitä, että olennaista
on turvata Tacis-ohjelman pohjoiseen suuntautuvan ja raja-aluerahoituksen
riittävyys. Erityisesti on pidettävä huolta
koko Tacis-ohjelman riittävästä alueellisesta
kohdentumisesta Venäjän luoteisosaan eli lähialueellemme.
Tacis-ohjelman keskeinen osa laajentuvan unionin lähialueiden
kehityksen kannalta on sen raja-aluekomponentti CBC. Panostusten
lisääminen asteittain tälle raja-aluekomponentille
on juuri nyt ajankohtainen.
Nizzan ja Göteborgin Eurooppa-neuvostot pyysivät
komissiota ehdottamaan ohjelmaa raja-alueiden kilpailukyvyn vahvistamiseksi
silmällä pitäen erityisesti tulevan laajentumisen
näille alueille aiheuttamia lyhyen aikavälin vaikutuksia.
Komissio esitti kuluvan vuoden heinäkuussa tiedonannon
laajentumisen vaikutuksista ehdokasvaltioiden naapurialueille. Tiedonannossa ehdotetaan
rahoitusvaikutuksiltaan yhteensä 195 miljoonan euron toimenpiteitä näiden
alueiden hyväksi vuosina 2003—2006. Näistä merkittävimmät
koskisivat TEN-liikenneverkkojen, Interreg-ohjelmien sekä Youth-nuoriso-ohjelman kautta
toteutettavia hankkeita.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan budjettineuvostossa marraskuussa
neuvosto ja Euroopan parlamentti pääsivät
sopuun raja-alueohjelman vahvistamisesta siten, että komission esityksen
lisäksi toteutetaan suuruudeltaan yhteensä 65
miljoonan euron toimet raja-alueiden kehityksen edistämiseksi.
Suomesta tulevan raja-alueohjelman rahoituksen piirissä ovat
hakijamaa Viron vastaiset alueet eli Uudenmaan ja Etelä-Suomen
suuralueet (ns. NUTS II -taso). Suomen alustavan kannan mukaisesti
valtiovarainvaliokunta tukee raja-alueohjelman vahvistamista ja
pitää budjettineuvostossa saavutettuja tuloksia
Suomen kannalta myönteisinä.
Lähtökohtana laajentuvan unionin lähialueille
kohdistuvan rahoituksen lisäämisessä ovat
nykyiset rahoitusinstrumentit. Näillä rahoitetaan Suomen
kannalta perustavaa laatua olevaa pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmaa.
Rahoitusta pohjoiseen ulottuvuuteen voidaan kohdistaa kolmen Tacis-budjettilinjan
kautta: varsinainen Tacis, jo edellä todettu raja-alueohjelma sekä parlamentin
aloitteesta vuosina 1999—2001 budjetissa ollut Itämeren
alueen määräraha. Koska Suomi ei ole
esittänyt pohjoisen ulottuvuuden tueksi uusia rahoitusinstrumentteja,
on voitava edellyttää, että komission
käytössä olevien instrumenttien rahoitustaso
taataan. Mikäli Tacis-budjetti laskee, huononee myös
todennäköisyys saada rahoitusta pohjoisen ulottuvuuden
hankkeisiin.
Yhteisön ohjelmat eivät ole helposti yhteensovitettavissa
pohjoisen ulottuvuuden tavoitteiden kanssa. Valtiovarainvaliokunta
on jo aiemmissa yhteyksissä (mm. VaVL 18/2001
vp) todennut, että pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelman
toimeenpanemiseksi tulee tehostaa eri ohjelmien (Interreg-, Phare-,
Ispa-, Sapard- ja Tacis-ohjelmat) hallinnosta vastaavien tasojen keskinäistä yhteistyötä
sekä yhteistoimintaa kansainvälisten
rahoituslaitosten kanssa konkreettisten hankkeiden rahoittamiseksi.
Saadun selvityksen mukaan ohjelmien yhteensovittaminen on kuluvan
vuoden aikana jossain määrin edistynyt. Komissio
laati pohjoisen ulottuvuuden ministerikonferenssiin huhtikuussa
ohjeet Tacis- ja Interreg-ohjelmien yhteensovittamisesta. Suomi
on edesauttanut ohjelmien yhteensovitusta lähialuevaroin
rahoitetulla hankkeella. Hanke tukee sekä hankeosaamisen
kehittämistä lähialueilla, yhteistä hankepriorisointia
että hanke-esitysten laadun parantamista. Valtiovarainvaliokunta
painottaa ohjelmien keskinäisen koordinaation lisäämistä myös
jatkossa.
Liikenneverkot.
Unionin laajentuessa Euroopan laajuisten liikenneverkkojen
merkitys korostuu ja niiden rahoitustarve kasvaa. Hyvillä liikenneyhteyksillä on
keskeinen merkitys alueellisten erojen poistamisessa ja alueellisen
kilpailukyvyn parantamisessa. Euroopan laajuisten verkkojen tehokas
liittäminen ehdokasmaita kauemmas vakauttaa ja kehittää talousyhteistyötä myös
näiden maiden kanssa ja niiden kesken. Euroopan liikennejärjestelmän
kehittämiseen kohdistuu kuitenkin suuria paineita, sillä liikennemäärien
ja liikenneruuhkien lisääntyessä tulisi
samanaikaisesti vähentää liikenteen ympäristöhaittoja,
kiinnittää huomiota kestävään
kehitykseen ja lisätä liikenteen turvallisuutta.
EU korostaa ympäristöystävällisten
liikennemuotojen, rautatie- ja vesikuljetusten, merkitystä erityisesti
tavarakuljetusten käyttämien reittien kehittämisessä.
Valiokunta painottaa liikenneinfrastruktuuriin liittyvien hankkeiden
merkitystä osana pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmaa.
Kuten edellä on todettu, yhteisön ohjelmat eivät
ole helposti yhteensovitettavissa pohjoisen ulottuvuuden tavoitteiden
kanssa. Pohjoisen ulottuvuuden merkityksen korostuessa on huolehdittava
rahoitusjärjestelmien määrätietoisesta
kehittämisestä toimintaohjelman hankkeiden toteuttamiseksi.
Hyvät liikenneyhteydet ovat olennainen osa toimivaa
taloudellista yhteistyötä Venäjän
ja EU:n välillä. Suomen kannalta keskeinen liikennekäytävä Venäjälle
on korridoori 9A Helsingistä Pietarin kautta Moskovaan.
Tähän liittyy myös nopean junaliikenteen
kehittäminen Helsingin ja Pietarin välille, mikä edellyttää mm.
ratainfrastruktuurin kehittämistä. Jatkossa tulee kiinnittää huomiota
mahdollisuuteen saada EU-rahoitusta hankkeen toteutukseen. Valiokunta pitää myös
tärkeänä, että vesiliikenteen
ja erityisesti Itämeren liikenteen kehittämiseen
suunnataan voimavaroja. Samalla tulisi panostaa satamien ja niitä palvelevien
muiden liikenneyhteyksien kehittämiseen sekä muutoinkin
eri liikennemuotojen yhdistämistä koskeviin investointeihin.
Ympäristökysymykset.
Laajentuvan unionin lähialueiden tukeminen on erittäin
perusteltu valinta erääksi budjetin painopistealueeksi
myös ympäristön kannalta, sillä ympäristökysymysten
hoitaminen edellyttää huomattavia resursseja paitsi
hakijamaissa myös ehdokasmaita reunustavilla alueilla.
Suomi on jo pitkään tehnyt lähialueyhteistyötä ympäristöasioissa
Baltian maissa, Luoteis-Venäjällä sekä Puolassa.
Suomen kannalta keskeisenä tavoitteena on sellaisten lähialueilta
peräisin olevien päästöjen vähentäminen,
jotka vaikuttavat Suomeen ja Itämereen. Hankkeissa keskitytään
ilman- ja vesiensuojeluun sekä jätehuoltoon. Myös
lähialueiden luonnonsuojelu ja luonnon monimuotoisuuden
säilyttäminen ovat keskeisiä tavoitteita,
samoin kasvihuonekaasuja vähentävien yhteistoteutushankkeiden
tukeminen. Tuloksekkaan toiminnan edellytyksenä on tehokas
monenkeskinen yhteistyö mm. EU:n ja kansainvälisten
rahoituslaitosten kanssa.
EU:n ympäristönsuojelun lainsäädännön
tasoa pidetään varsin korkeana. Ympäristölainsäädännön
harmonisointi ja lainsäädännön
tehokas toimeenpano ja valvonta ovatkin suuria haasteita, jotka
edellyttävät huomattavia taloudellisia investointeja.
EU:n rooli on keskeinen myös ilmastonmuutokseen ja ilmansuojeluun
liittyvissä kysymyksissä. Päästöjen
kehitys riippuu paljolti mm. kunkin maan sosioekonomisesta ja teknologisesta
kehityksestä, jolloin EU:n omaan tukipolitiikkaan liittyvillä ratkaisuilla
on huomattava merkitys.
Valiokunta korostaa myös ympäristösektorin kehittämistä osana
pohjoisen ulottuvuuden toimintaohjelmaa.
Itämeren tilan kannalta on erittäin myönteistä,
että Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon rakentamishanke
etenee. Itämeren tilan paraneminen edellyttää edelleen
huomattavia kansainvälisiä toimia ja unionin laajentuessa
EU:n ympäristöpolitiikkaan Itämeren alueella
on perusteltua suunnata lisäpanostuksia. On myös välttämätöntä,
että tulevat jäsenmaat täyttävät EU:n
ympäristökriteerit tullessaan jäseniksi.
Ravinnekuormituksen vähentämisen ohella jatkossa
on parannettava mm. Itämeren alueen kemikaali- ja öljyvahinkojen
torjuntaa sekä tehostettava Itämeren tilan tutkimusta.
3. Maaseudun kehittämisen voimistaminen
Hallitus on painopisteasettelussaan korostanut maaseudun kehittämistoimenpiteitä,
joiden avulla voidaan maaseudulle luoda vaihtoehtoisia työtilaisuuksia,
monipuolistaa maaseudun elinkeinorakennetta ja osaltaan turvata
perusmaatalouden kannattavuus. Se on pitänyt tärkeänä,
että määrärahoja maaseudun kehittämistoimenpiteiden
rahoitukseen lisätään yhteisötasolla.
Valtiovarainvaliokunta kiinnitti maaseutupolitiikkaan huomiota
muun muassa toisesta koheesioraportista antamassaan lausunnossa VaVL 15/2001
vp. Tässä yhteydessä se halusi
käsitteellisesti erottaa maaseutupolitiikan ja maatalouspolitiikan
toisistaan. Maaseutupolitiikka on huomattavasti laaja-alaisempaa
ja koskee maaseudun kaikkia elinkeinoja ja väestöryhmiä.
Koheesioraportin käsittelyn yhteydessä kävi myös
ilmi, että komission käsitys maaseudusta poikkeaa
olennaisesti Suomessa omaksutusta käsityksestä.
Valtioneuvoston maaseutupoliittisia linjauksia koskevan periaatepäätöksen
mukaan maaseutukäsitteeseen luetaan toimenpiteistä riippuen
keskusten läheinen maaseutu, ydinmaaseutu ja harvaan asuttu,
syrjäinen maaseutu, vuorovaikutustoimenpiteiden kautta
myös kaupungit. Valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että erityisesti
harvaan asuttu, syrjäinen maaseutu on hyötynyt
liian vähän aluekehitysviranomaisten vastuulla
olevasta EU:n rakennerahastojen ohjelmaperusteisesta kehittämistyöstä.
Kehittyvää, monipuolistuvaa maaseutuasumista on syntynyt
vain muutamien harvojen kasvukeskusten ympärille.
Tämänkertaisessa kannanotossaan hallitus painottaa
resurssien lisäämistä siten, että eri alueita
ei aseteta eriarvoiseen asemaan. Lisäksi on huolehdittava
siitä, että perusmaatalouden kannattavuus ei vaarannu
yhteisön epäsuotuisilla alueilla.
Tässä yhteydessä valiokunta painottaa
alueellisen maaseudun kehittämisohjelman, ALMAn merkitystä.
Tätä ohjelmaa toteutetaan vuosina 2000—2006
tavoite 1 -ohjelman ulkopuolisilla alueilla Etelä- ja Länsi-Suomessa
lukuun ottamatta 12 suurimman kaupungin asemakaava-alueita. ALMAn
tavoitteena on pysäyttää syrjäisen
maaseudun ja ydinmaaseudun väkiluvun aleneminen ja saada
näin aikaan alueen tasapainoinen väestökehitys
ja -rakenne sekä lisätä yritystoimintaa
ja työmahdollisuuksia. Tavoitteena on myös vahvistaa
maatilojen toimeentuloperustaa sekä säilyttää maaseutukylät
toimivina asuin-, työ- ja yrittämisympäristöinä.
Toiminnassa korostetaan erityisesti harvaan asutun maaseudun ja
ydinmaaseudun kokonaisvaltaista kehittämistä.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että koko
ohjelmakautta 2000—2006 ajatellen ALMA-ohjelman rahoituskehys
on noin puolet siitä, mitä alueellisiin tarpeisiin
perustuvassa ensimmäisessä ohjelmaluonnoksessa
suunniteltiin. Mikäli ohjelman rahoituskehystä on
mahdollista tarkastella uudelleen, on varojen käytölle
olemassa selkeitä kohteita.
4. Unionin energiapolitiikkaan panostaminen
Valtioneuvosto on kuvannut kirjelmässään
energiapolitiikan painopistealueen melko kapeaksi. Se on maininnut
lähinnä uuden TEN-suuntaviivapäätöksen
ja siihen liittyvät maakaasu- ja sähköverkkoinvestoinnit
unionin alueella ja hakijamaissa. Tämä johtunee
siitä, ettei EU:lla ole vielä yhteistä energiapolitiikkaa,
vaan se kuuluu edelleen jäsenmaiden toimivaltaan.
Valiokunta kannattaa kirjelmässä esitettyjen tutkimushankkeiden
eteenpäinviemistä ja katsoo lisäksi,
että yhteistyö ja panostus Euroopan maakaasuverkoston
ulottamiseksi tulevaisuudessa Suomeen ja sen lähialueille
on tarpeen. Suomi voisi omalta osaltaan ja osana pohjoisen ulottuvuuden
toimenpideohjelmaa pyrkiä edistämään
pohjoisia yhteyksiä Keski-Euroopan ja Venäjän
välille.
Valiokunta katsoo lisäksi, että energiapolitiikan
tulee olla laajemminkin EU:n budjetin painopistealueena toimivien
sisämarkkinoiden luomiseksi myös energia-alalla.
Onhan esimerkiksi Lissabonissa asetettu tavoite, jonka mukaan kaikki
kuluttajat olisivat oikeutettuja valitsemaan kaasun ja sähkön
tuottajansa vuonna 2005.
Toimenpiteet energia-alalla voisivat painottua esimerkiksi komission
energiahuoltostrategiasta Euroopalle valmisteleman Vihreän
kirjan linjauksiin: (1) kysyntään vaikuttamiseen,
(2) energian käytön tehostamiseen ja energian
säästöön, (3) energiatarjontaan
vaikuttamiseen ja uusiutuvien energiamuotojen kehittämiseen
sekä (4) energiahuollon varmistamiseen.
Myös uusiutuvia energialähteitä koskeva
Valkoinen kirja vuodelta 1997 ja uusiutuvista energialähteistä tuotetun
sähkön edistämistä koskeva direktiivi,
joka hyväksyttiin tämän vuoden syyskuussa,
antavat hyvän pohjan eurooppalaiselle yhteistyölle.
Valkoisessa kirjassa on asetettu tavoite nostaa uusiutuvien energialähteiden osuus
nykyisestä 6—7 prosentista 12 prosenttiin vuoteen
2010 mennessä. Direktiivissä edellytetään,
että 22,1 prosenttia EU-alueen sähkön
tarpeesta tuotetaan uusiutuvilla energialähteillä vuoteen
2010 mennessä. Tämä edellyttää johdonmukaista
panostusta energiahankkeisiin, kunnes tavoitteisiin on päästy.
Myös Kioton ilmastosopimus tulee vaikuttamaan kaikkiin
energiapolitiikan lohkoihin.
Suomi on Euroopan kärkimaa uusiutuvien energialähteiden
käyttäjänä. Se on edelläkävijä myös
useissa keskeisissä asioissa, kuten biopolttoaineiden käytössä ja
yhdistetyn sähkön ja lämmön
tuotannon hyödyntämisessä sekä energiateknologian
tuottajana. Tätä kautta Suomen tulee toimia aktiivisesti
aloitteentekijänä niin budjetin painopistealueita
valittaessa kuin toimien käynnistämisessä valintojen
jälkeen.