Perustelut
Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.
Esitys perustuu hallitusohjelmaan ja on yksi sovituista hyvinvointiyhteiskunnan
rahoituspohjaa vahvistavista verotuksellisista toimenpiteistä.
Sillä tavoitellaan noin 34 milj. euron vuotuista verotuoton
lisäystä. Tästä Veikkaus Oy:n osuus
olisi noin 17 milj. euroa, Raha-automaattiyhdistyksen osuus noin
14 milj. euroa, Fintoto Oy:n osuus 1,3 milj. euroa ja Ålands
Penningautomatföreningin osuus runsaat 1,5 milj.
euroa. Arviossa ei ole otettu huomioon sitä, että yksinoikeus
hevospelien toimeenpanoon Manner-Suomessa siirtyy ensi vuoden alusta
Fintoto Oy:lle.
Esitys myös yhtenäistää arpajaisverotusta niin,
että verokanta olisi jatkossa kaikille toimijoille sama
eli 12 prosenttia arpajaisten tuotosta. Arpajaisveron laskentaperuste
on yhtenäistetty jo tätä ennen. Valiokunta
pitää näitä linjauksia johdonmukaisina.
Valiokunnalla ei ole huomautettavaa esitykseen tältä osin.
Totopelien asema
Asian valiokuntakäsittelyssä on tuotu esiin
huoli hevostalouden rahoitusasemasta. Totopeleistä saatavat
tuotot ovat hevostalouden merkittävin rahoituslähde.
Arpajaisveron korotus vähentää peleistä muodostuvaa
tuottoa ja heijastuu siten yleisesti hevostalouden toimintaedellytyksiin
ja alan työllisyyteen.
Myös esityksen perusteluissa on todettu, että taloudellinen
matalasuhdanne vaikuttaa totopelitoiminnan kannattavuuteen
muita rahapelejä enemmän. Esimerkiksi Fintoto
Oy:n pelimyynti on vähentynyt yhteensä 10 prosenttia
viimeisen kahden vuoden aikana. Veronkorotusta on perusteltu kuitenkin
hevospelien yksinoikeuden siirrolla Veikkaus Oy:ltä Fintoto
Oy:lle.
Asian käsittelyssä on ilmennyt lisäksi,
että hevospelien haltuunotto Veikkaus Oy:ltä on paitsi
iso mahdollisuus myös suurin taloudellinen ponnistus
Fintoto Oy:lle vuosikymmeniin. Toiminta joudutaan käynnistämään
käytännössä tyhjästä omista
tuotemerkeistä ja myyntipisteistä alkaen. Yhtiö on
toivonut sen vuoksi joustoa veronkorotuksen voimaantuloon.
Valiokunta pitää esiin tuotuja näkökohtia sinänsä ymmärrettävinä.
Asian arvioinnissa on kuitenkin syytä ottaa huomioon myös
Fintoto Oy:lle yksinoikeudella siirtyvien pelioikeuksien taloudellinen
merkitys; Veikkaus Oy:n nyt harjoittamien raviveikkausten myynti
oli runsaat 50 milj. euroa vuonna 2010, kun Fintoto Oy:n koko pelimyynti
oli samana vuonna 193 milj. euroa. Muutos on merkittävä,
kun arvioidaan hevostalouden toimintaedellytyksiä vastaisuudessa.
Valiokunta on painottanut edellä olevan näkökohdan
lisäksi verokohtelun yhdenmukaisuutta. Kun lisäksi
otetaan huomioon arpajaisverotuoton käyttö tärkeisiin
inhimillisiin kohteisiin ja toisaalta hevostalouteen, erilaista
verokohtelua ei voida pitää siihenkään
nähden perusteltuna.
Valiokunta katsoo näillä perusteilla, ettei
lain voimaantuloa ole syytä myöhentää totopelien osalta.