Hallitusohjelmassa luvataan turvata kuntalaisten peruspalveluiden
            saatavuus ja laatu. Edelleen hallitusohjelmassa todetaan, että edellytykset kunnallisten
            peruspalveluiden järjestämiseksi turvataan huolehtimalla
            toimintakykyisestä ja elinvoimaisesta kuntarakenteesta
            sekä palveluiden kestävästä rahoituksesta.
         
         
         Hallitusohjelman lupauksista huolimatta kuntien taloustilanne
            on kriisiytynyt. Tämä kehitys vaarantaa kuntalaisten
            peruspalvelut, kuten pienten lasten päivähoidon,
            vanhusten kotipalvelut, terveyspalvelut, vammaispalvelut ja peruskoulutuksen.
         
         
         Kuntatalouden kriisistä kertovista esimerkeistä ei
            ole pulaa. Ennätysmäärä kuntia
            nosti tuloveroprosenttiaan täksi vuodeksi. Edellinen ennätys syntyi
            vuotta aiemmin. Kuntien viime vuoden tilinpäätösten
            ennakkotietojen mukaan joka kolmannen kunnan tulot eivät
            riitä menoihin. Tämä merkitsi sitä,
            että negatiivinen vuosikate oli viime vuonna 139 kunnassa.
            Tätä negatiivista vuosikatetta on totuttu pitämään
            kriisin rajapyykkinä.
         
         
         Yhtenä merkittävänä syynä kuntatalouden synkkien
            näkymien taustalla on valtion itselleen kunnilta ottama
            pakkolaina. Valtion ja kuntien välisessä lakisääteisessä kustannusten
            jaon tarkistuksessa vuonna 2004 todettiin, että valtio
            oli kunnille velkaa yhteensä 502 miljoonaa euroa. Hallitus
            päätti jaksottaa velan maksun poikkeuksellisen
            pitkälle neljän vuoden ajanjaksolle ja aikoo siirtää siitä peräti
            194 miljoonaa euroa vasta ensi vaalikaudella maksettavaksi.
         
         
         Pakkolainalla valtio on osaltaan pakottanut kunnat velkaantumaan.
            Kuntien velkaantuminen onkin jatkunut hyvin ripeänä.
            Vuonna 2005 kunnilla oli lainaa keskimäärin 1 327
            euroa asukasta kohti. Vuonna 2000 lainaa oli vain 746 euroa asukasta
            kohti. Tänä vuonna kuntien lainakanta uhkaa rikkoa
            jo kahdeksan miljardin euron rajan.
         
         
         On totta, että kuntien toimintakulut ovat kasvaneet
            edelleen nopeammin kuin kuntien rahoitus eli kuntien verotulot ja
            valtionosuudet yhteensä.  Nopea kustannusten nousu johtuu
            valtion kunnille siirtämien velvoitteiden kasvun lisäksi
            palvelujen kysynnän lisääntymisestä.
            Palvelujen kysyntä kasvaa jatkossakin väestön ikääntymisen
            vuoksi. Tämä kehitys on Suomessa seuraavien kahdenkymmenen
            vuoden aikana nopeampaa kuin missään muussa EU-maassa. 
         
         
         Hallituksen käynnistämä kunta- ja
            palvelurakenneuudistus on tämän vaalikauden tärkein
            yksittäinen kysymys kuntatalouden kestävyyden kannalta.
            Ennen kaikkea hankkeen toteuttaminen on välttämätöntä suomalaisen
            hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden vuoksi.
         
         
         Nyt näyttää selvältä,
            että runsas vuosi sitten hallituksen politiikkariihessä käynnistetyn
            kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tavoitetaso on laskenut huomattavasti.
            Päähallituspuolueiden tavoitteet näyttävät
            keskenään kovin erilaisilta. Toisaalta vaaditaan
            tavoitteellista puitelakia, toisaalta puhutaan vain löyhästä puitelaista.
            Tämä ei riitä vastaukseksi nykyiseen
            kuntatalouden ahdinkoon ja palveluiden murenemiseen. Vaikean taloustilanteen
            vuoksi monet kunnat ovat joutuneet karsimaan hyvinvointipalveluja.
            Esimerkiksi vanhusten kotipalveluita on vähennetty, kouluverkkoa
            on supistettu ja opetusryhmien koot ovat kasvaneet.
         
         
       
      
      
         
         
         Edellä olevan perusteella ja
            Suomen perustuslain 43 §:ään
            viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen
            vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:
         
         
         Onko hallitus tietoinen siitä, että suomalaisten
            hyvinvointipalvelut ovat vaarantumassa heikkenevän kuntatalouden myötä,
         
         
         aikooko hallitus maksaa takaisin kunnilta ottamansa pakkolainan
            vielä tällä vaalikaudella ja
         
         
         onko hallitus ylipäätään
            kykenevä tuomaan eduskunnalle tämän kevään
            aikana esityksen sellaisesta kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta,
            joka tehokkaalla tavalla turvaa suomalaisten tarvitsemat hyvinvointipalvelut?