Perustelut
         
         Ympäristövaliokunta tarkastelee lausunnossaan ympäristöministeriön
            pääluokkaan kuuluvaa lukua asumisen edistäminen
            (35.30), lukua yhdyskunnat, alueiden käyttö ja
            luonnonsuojelu (35.20) luonnonsuojelun osalta, lukua ympäristönsuojelu
            (35.10) Itämeren suojelun osalta sekä lukua ympäristöministeriön
            hallinnonalan muut menot (35.99) eräiden avustusten osalta. 
         
         
         Lisäksi valiokunta käsittelee kauppa-ja teollisuusministeriön
            pääluokan lukua energiapolitiikka (32.60) uusiutuvan
            energian käytön osalta.
         
         
         Asumisen edistäminen (35.30)
         
         Talousarvion lähtökohdat
         
         Talousarvioehdotuksessa todetaan, että kesällä 1999
            alkanut korkojen nousu ja asuntojen korkeaksi kohonnut hintataso
            käänsivät asuntokaupan ja hinnat lievään
            laskuun kesällä 2000. Samalla vapaarahoitteinen
            asuntotuotanto hidastui ja koko asuntotuotannon aloitukset jäivät
            vuonna 2000 edellisvuotta alhaisemmiksi. Myös rakennuslupien
            määrä kääntyi vahvaan
            laskuun. Aravavuokrajonot kasvoivat 10 000 kotitaloudella
            noin 118 000 kotitalouteen. Asunnottomien määrän
            lasku pysähtyi. Vapaarahoitteiset vuokrat nousivat pääkaupunkiseudulla
            5,5 prosenttia ja muualla maassa 4,0 prosenttia.
         
         
         Kaikkiaan asunto- ja rakennusmarkkinoiden tilanne on edellisen
            valtion talousarvion laadintavaihetta vakaampi. Vanhojen asuntojen
            hinnat ovat suhteellisen tasaiset ja korot ovat kääntyneet
            vuoden 2001 aikana uudelleen laskuun. Uusien asuntoluottojen määrä on
            edelleen kasvussa. Valtion rahoittama tuotanto on tänä vuonna ollut
            edellisvuotta vireämpää.
         
         
         Asunnon tarvitsijoiden kannalta ongelmat ovat kuitenkin säilyneet
            ennallaan. Pääkaupunkiseudulla ja muissa kasvukeskuksissa
            ei ole riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja. Asuntopula haittaa
            työvoiman saantia  näille  alueille.
            Aravavuokra-asuntojen  niukkuus  on  edelleen
            suurin pääkaupunkiseudulla. Muuttotappioalueilla asuntoja
            jää tyhjilleen.
         
         
         Vuoden 2002 valtion talousarvion keskeisenä tavoitteena
            on edellisen vuoden tapaan asuntojen tarjonnan lisääminen
            kysyntäalueilla ja hintavakauden säilyttäminen.
            Muuttotappioalueilla varaudutaan erityistoimin parantamaan asuntomarkkinoiden
            tasapainoa ja asunto-oloja. 
         
         
         Tavoitteiden totetuttamiseksi talousarvioehdotuksessa lähdetään
            seuraavista peruslinjauksista:
         
         
         — Arava- ja korkotukilainoituksella rakennettavista
            uusista asunnoista aiempaa suurempi osuus rakennetaan pääkaupunkiseudulle,
            sen kehyskuntiin ja muihin suurimpiin kasvukeskuksiin.
         
         
         — Valtion ja kuntien yhteistoiminnalla edistetään
            tonttimaan saantia ja poistetaan asuntotuotannon käynnistymisen
            esteitä näillä alueilla.
         
         
         — Huolehditaan siitä, että arava-
            ja korkotukituotannon kustannukset eivät nouse asumiskustannusten
            ja talouspolitiikan hintavakaustavoitteiden kannalta haitallisesti.
         
         
         — Tehostetaan yhteistyötä yleishyödyllisten yhteisöjen
            ja muiden asuntoalan toimijoiden kanssa asuntomarkkinoiden tasapainon
            edistämiseksi. 
         
         
         — Seurataan vuokramarkkinoita ja edistetään vuokramarkkinoiden
            toimintaa.
         
         
         — Väestöä menettävillä alueilla
            toimitaan ensisijaisesti olemassa olevan asuntokannan käytön
            tehostamiseksi. Jos näillä alueilla joudutaan purkamaan
            tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja,
            valtio varautuu ottamaan vastuulleen enintään
            puolet jäljellä olevasta lainapääomasta.
         
         
         Näillä budjetin peruslinjauksilla hallitus
            jatkaa asuntopoliittisen strategian sekä valtion, pääkaupunkiseudun
            ja kehyskuntien yhteistoiminta-asiakirjan toteuttamista, jotka kokonaisuutena
            asettavat tavoitteet pidemmän aikavälin asuntopolitiikalle. 
         
         
         Pidemmän aikavälin asuntopoliitisina lähtökohtina
            talousarvioehdotuksessa mainitaan erikseen ekologisesti kestävä rakentaminen
            ja rakentamisen ohjaus, rakennusten käytön elinkaaritalous,
            tiiviin pientalorakentamisen ja pienimuotoisten kerrostaloalueiden
            kehittäminen, asunnottomien määrän
            vähentäminen sekä väestön ikääntymisestä aiheutuvien
            tarpeiden huomioiminen asumisessa ja palveluiden kehittämisessä.
         
         
         Ekologisesti kestävässä rakentamisessa
            korostuu erityisesti kasvihuonekaasujen vähentäminen
            osana kansallista ilmastostrategiaa. Talousarvioehdotuksen perustelujen
            mukaan tarkoituksena on saattaa voimaan kireämmät
            lämmöneristys- ja ilmanvaihtomääräykset
            sekä edistää määräyksissä uusiutuvien
            energialähteiden käyttöä. Taloudellista
            ohjausta päästöjen vähentämiseksi
            parannetaan täsmentämällä korjausavustusten
            ehtoja ja tukemalla energiakatselmuksia.
         
         
         Asunnottomuuden vähentämiseksi valvotaan sosiaalisten
            vuokra-asuntojen asukasvalintaa sekä suunnataan erityistoimia
            etenkin pääkaupunkiseudulle sekä erityistä tukea
            tarvitsevien ryhmien asuttamiseen. Talousarvioehdotuksen mukaan
            asunnottomien ja pakolaisten asuntojen omapääoma-avustuksia
            nostetaan lisäksi noin 5,5 miljoonalla eurolla
            eli kaikkiaan 8,4 miljoonaan euroon.
         
         
         Ikääntyvän väestön
            osalta budjetissa kiinnitetään huomiota asuntojen
            uustuotannossa liikkumisen esteettömyyteen ja turvallisuuteen.
            Korjausavustuksia myönnettäessä huomioidaan
            erityisesti tämän väestönosan
            tarpeet.
         
         
         Kokonaisuutena ympäristövaliokunta pitää talousarvioehdotuksen
            lähtökohtia, tavoitteita ja esityksiä asumisen
            osalta perusteltuina. Valiokunta korostaa edellisen vuoden tapaan,
            että vuotuisten talousarvioehdotusten tulee pohjautua pitkäjänteiseen
            asuntopolitiikkaan. Valiokunta panee tyydytyksellä merkille,
            että hallituksen linja on tältä osin
            säilynyt.
         
         
         Talousarvioehdotuksen yksityiskohtaisilla ehdotuksilla ei kuitenkaan
            kaikin osin kyetä toteuttamaan niitä tavoitteita,
            joita asuntobudjetin lähtökohdaksi on asetettu.
            Valiokunta käsittelee näitä ja eräitä muita
            näkökohtia tarkemmin seuraavassa.
         
         
         Arava- ja korkotukituotanto
         
         Talousarvioehdotuksen tavoitteena on säilyttää valtion
            tukema asuntotuotanto nykyisellä tasolla 12 500 asunnossa.
            Ympäristövaliokunta pitää tuotannon
            tasoa asuntotarpeeseen nähden riittämättömänä.
            Nykyisessä asunto- ja rakennusmarkkinatilanteessa tuotannon
            alkamistavoite lienee kuitenkin realistinen.
         
         
         Valiokunnan huomiota on tässä yhteydessä kiinnitetty
            lainojen myöntämisvaltuuteen, joksi esitetään
            aravalainojen osalta 500 miljoonaa euroa ja korkotukilainojen osalta
            450 miljoonaa euroa. Ehdotettua valtuutta on epäilty niukaksi. Lisäksi
            valiokunnalle on kerrottu, että tällä hetkellä vuokratalojen
            omistajat näyttävät olevan kiinnostuneempia
            uusista korkotukilainoista kuin aravalainoista. Aravalainojen kysyntää heikentävät
            mm. yhtenäislainajärjestelmän ongelmat.
         
         
         Valiokunta pitää tärkeänä,
            että hallitus seuraa talousarvioehdotuksen perustelujen
            mukaisesti asunto- ja rakennusmarkkinoiden sekä arava-
            ja korkotukilainoitustilanteen kehittymistä ja ryhtyy tarvittaessa
            toimenpiteisiin riittävien lainoitusvaltuuksien osoittamiseksi
            siten, että talousarviossa esitettyjen asuntomäärien
            toteutuminen voidaan turvata.
         
         
         Valiokunta pitää erittäin tärkeänä myös
            sitä, että hallitus selvittää yhtenäislainajärjestelmän käyttöön
            liittyvät ongelmat. Saadun selvityksen mukaan hallituksessa
            ollaan valmistelemassa ehdotuksia siitä, miten aravalainojen
            ehtoja tulisi muuttaa, jotta vuokrat ovat kohtuullisessa suhteessa
            asunnoissa asuvien tulotasoon nähden, pääomamenojen
            nousu on kohtuullinen asunnoissa asuvien tulojen kehitykseen nähden, korko
            on kohtuullinen ja tuleviin korjaustarpeisiin voidaan varautua.
            Selvityksen on määrä valmistua kuluvan
            vuoden loppuun mennessä.
         
         
         Ympäristövaliokunta esittää valtiovarainvaliokunnalle, 
         
            että se mietinnössään
               edellyttää aravalainojen lainaehtojen uudistamista
               niin, että ehdot eivät vaikeuta kiinteistöjen
               ylläpitoa ja hoitoa eivätkä muodosta
               estettä lainojen käytölle
             uustuotannossa.
         
         Varainhankintavaltuudet
         
         Talousarvioehdotuksen mukaan valtion asuntorahasto saa arvopaperistaa
            asunto- ja aravalainoja, tai sille saadaan ottaa pitkäaikaista
            lainaa yhteensä enintään 430 miljoonaa
            euroa.
         
         
         Ympäristövaliokunta panee tyydytyksellä merkille,
            että asuntorahastolla säilyy edelleen mahdollisuus
            hankkia varoja sekä lainanotolla että arvopaperistamisella.
            Valiokunta pitää välttämättömänä,
            että asuntorahastolla säilytetään myös
            jatkossa monipuoliset varainhankintamahdollisuudet siitä huolimatta,
            että pitkäaikainen lainanotto on tällä hetkellä arvopaperistamista edullisempaa. 
         
         
         Arvopaperistamalla hankitut varat eivät lisää valtion
            velkaa, millä seikalla on merkitystä taloudellisesti
            huonoina aikoina. Jos arvopaperistamisesta luovuttaisiin, siihen
            palaaminen esimerkiksi valtiontaloudellisista syistä johtaisi kalliiseen
            menettelyn uudelleen käynnistämiseen. Valiokunnan
            mielestä ei olekaan perusteita katkaista hyvin toimimaan
            saatua varainhankintakeinoa.
         
         
         Korjausavustukset
         
         Asuntojen korjausavustuksiin on talousarvioehdotuksessa osoitettu
            25 miljoonaa euroa. Kuluvan vuoden talousarviossa vastaava summa
            on noin 40,4 miljoonaa euroa. Korjausavustuksia on tarkoitus myöntää edelleen
            erityisesti hankkeille, jotka edistävät ikääntyvän
            väestön asumista kotona. Avustuksilla tuetaan
            myös suunnitelmallisen korjaustoiminnan käytäntöjen
            omaksumista. Kuntoarvioavustuksilla on tarkoitus tukea myös
            energiakatselmuksia kansallisen ilmastostragian edistämiseksi.
            Pieni osa avustuksista kohdistuu lähiöissä asunto-osakeyhtiöiden energiatalouden
            parantamiseen.
         
         
         Ympäristövaliokunta ei pidä korjausavustusten
            leikkaamista perusteltuna. Jotta nykyiset tukimuodot, mm. ikääntyvän
            väestönosan kotona asumista edistävät
            hissikorjaukset, voidaan säilyttää sekä käynnistää uusi
            energiakatselmustoiminta tehokkaasti, on korjausavustusten määrä nostettava
            vähintään kuluvan vuoden tasolle. 
         
         
         Ympäristövaliokunta muistuttaa myös
            eduskunnan kannanotosta kansallisen ilmastostrategian yhteydessä.
            Sen mukaan korjausavustusmäärärahoja
            tulee korottaa huomattavasti nykyisestä, jotta strategian
            mukaiset energiakorjaukset (energian säästö,
            uusiutuvien energialähteiden, mm. lämpöpumppujen
            sekä aurinko-, tuuli-, ja bioenergian, käyttöönotto)
            saadaan käyntiin. Kannanotto ei ole toteutumassa vuoden
            2002 talousarviossa. Eduskunnan ilmastostrategialausunnossa katsotaan
            lisäksi, että energiatehokkuuden parantamiseen
            tähtäävät korjausavustukset
            olisi perusteltua erottaa muista korjausavustuksista.
         
         
         Edellä esitetyn perusteella ympäristövaliokunta
            esittää valtiovarainvaliokunnalle, 
         
         
            että se nostaa vuoden 2002 valtion talousarviossa
               korjausavustusten määrärahan vähintään
               kuluvan vuoden tasolle noin 40,4 miljoonaan euroon (35.30.60) ja 
            
         
            että se mietinnössään
               edellyttää vuoden 2003 talousarvioehdotuksessa
               otettavaksi huomioon kansallisen ilmastostrategian mukaiset
               avustukset energiakorjauksiin.
            
         
         Tässä yhteydessä ympäristövaliokunta
            kiinnittää vielä huomiota siihen, että energiakorjauksia ja
            uusiutuvan energian käytöönottoon liittyviä tukia
            sisältyy ympäristöministeriön,
            kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maa- ja
            metsätalousministeriön pääluokkiin.
            Tukien keskinäistä yhteensovittamista ja koordinointia
            on valiokunnan käsityksen mukaan syytä parantaa. 
         
         
         Perusparannuslainoitus
         
         Perusparannettavien asuntojen määrää ehdotetaan
            nostettavaksi 4 000 asunnosta 6 000 asuntoon.
         
         
         Ympäristövaliokunta pitää hyvänä peruskorjauksen
            lisäämistä vuoden 2002 talousarviossa. Väestöään
            menettävillä alueilla peruskorjauksella voidaan
            edistää olemassa olevan asuntokannan käyttöä ja
            ylläpitää siellä rakentamisen volyymia.
            Tärkeää myös on, että lähiöiden
            peruskorjaamista voidaan jatkaa lähiöuudistus 2000
            -ohjelman mukaisesti. Opiskelija-asuntojen peruskorjaamiseen on
            niin ikään tarvetta. Valiokunnan saaman selvityksen
            mukaan opiskelija-asuntojen perusparannustarpeen arvellaan olevan
            5 314 asuntopaikkaa vuosiksi 2000—2009. Vuosittainen
            peruskorjaustarve on siten noin 530 asuntopaikkaa.
         
         
         Valiokunta katsoo edelleen, että asunto-osakeyhtiötalojen
            peruskorjaamiseen tulee voida myöntää valtion
            tukemaa lainaa myös asukkaiden matalan tulotason perusteella
            erityisesti silloin, kun pienituloiset asukkaat ovat iäkkäitä.
         
         
         Pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien erityisavustus
         
         Talousarvioehdotuksen perustelujen mukaan pääkaupunkiseudulla
            ja sen kehyskunnissa otetaan käyttöön
            määräaikainen hankekohtainen avustus
            uusien asuinalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen. Avustuksen
            käyttöönotto liittyy valtion sekä pääkaupunkiseudun
            ja sen kehyskuntien välillä laaditun yhteistoiminta-asiakirjan
            toteuttamiseen.
         
         
         Saadun selvityksen mukaan avustuksen tarkoituksena on käynnistää sellaisten
            uusien asuinalueiden rakentaminen, joiden aloittaminen olisi muuten
            vaarassa viipyä tai jäädä kokonaan
            toteutumatta. Avustus kohdistuisi keskeisesti ns. kynnysinvestointeihin,
            jotka ovat edellytyksenä rakentamisen käynnistämiselle
            (esim. alueen kytkeminen meriviemäriin, junaliikenteen
            aiheuttaman tärinän poistaminen alueelta). Avustuksen
            ensisijaisena tarkoituksena ei siten ole tukea kuntien normaalia
            infrastruktuurirakentamista.
         
         
         Avustuksen suuruus tulisi olemaan 100 miljoonaa markkaa vuosille
            2002—2005. Se maksettaisiin valtion asuntorahastosta. Avustusta voitaisiin
            käyttää vain sellaisiin hankkeisiin,
            jotka täyttävät valtioneuvoston asetuksella
            erikseen säädettävät ehdot.
            Avustuksella voitaisiin kattaa hankkeen kustannuksista enintään
            40 prosenttia.
         
         
         Valiokunta pitää uutta avustusta perusteltuna.
            Väestön kasvu pääkaupunkiseudulla
            ja kehyskunnissa on nopeaa (noin 11 000—12 000 henkilöä/vuosi).
            Kun väestönkasvun ennustetaan jatkuvan edelleen,
            on uusien asuntoalueiden rakentamista välttämätöntä vauhdittaa
            erityistoimin.
         
         
         Talousarvioehdotuksen perusteluissa on todettu, että kohtuuhintaisten
            asuntojen puute haittaa työvoiman saantia pääkaupunkiseudun
            lisäksi myös muissa kasvukeskuksissa ja vaikuttaa haitallisesti
            koko kansantalouden kehitykseen. Pääkaupunkiseudun
            erityisavustusta käsitellessään valiokunta
            onkin kiinnittänyt huomiota yhteistoiminta-asiakirjaan
            kirjattuun periaatteeseen, jonka mukaan yhteistoimintamenettelyä voidaan
            myöhemmin kehittää myös muilla
            kasvukeskusalueilla. Periaate on kirjattu myös hallitusohjelmaan. 
         
         
         Valiokunta katsoo, että yhteistoimintamenettely tulee
            ottaa käyttöön myös muualla
            kuin pääkaupunkiseudulla hallitusohjelmassa sekä valtion
            ja pääkaupunkiseudun yhteistoiminta-asiakirjassa
            sovitun mukaisesti, jos menettelyn käyttämistä esitetään
            valtiolle. Yhteistoimintamenettely antaa hyvät edellytykset  sopia  niistä kynnysinvestoinneista,
            jotka ovat alueen kehittämisen edellytyksiä ja
            joiden käynnistämiseen tarvitaan valtion tukea.
            Yhteistoimintamenettelyn peruslähtökohdan ei kaikkialla
            tarvitse liittyä asunto-olojen kehittämiseen kuten
            pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa, vaan
            tuettavat hankkeet voivat olla kullekin alueelle ominaisia erityiskysymyksiä.
         
         
         Ympäristövaliokunta ehdottaa valtiovarainvaliokunnalle,
         
            että se mietinnössään
               edellyttää yhteis-toimintamenettelyn    käyttöön  ottamista alueilla,
               joiden kehittämisen edellytyksenä on tiettyjen
               kynnysinvestointien käynnistäminen valtion tuella
               ja jotka esittävät valtiolle yhteistoimintamenettelyä ja
            
         
            että valtion talousarviossa varaudutaan tulevaisuudessa
               yhteistoimintamenettelyn laajentamisesta aiheutuviin kustannuksiin.
            
         
         Asunto-osakeyhtiölainat
         
         Talousarvioesityksen perustelujen mukaan asunto-osakeyhtiötalolainoja
            voidaan hyväksyä korkotukilainoksi vain valtion,
            pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien yhteistoiminta-asiakirjan
            allekirjoittaneissa kunnissa omistusasunnoiksi tarkoitettujen talojen
            uustuotantoa varten asuntojen kokonaistarjonnan lisäämiseksi.
            Edellytyksenä lisäksi on, että lainoituksella
            edistetään sellaisten asuinalueiden syntymistä,
            joille segregaation ehkäisemiseksi rakennetaan monipuolisesti
            sekä sosiaalisin perustein lainoitettua että muuta
            asuntotuotantoa.
         
         
         Ympäristövaliokunta katsoo, että asunto-osakeyhtiötalolainojen
            korkotukilainoja tulee voida myöntää myös
            muihin kasvukeskuksiin kuin Helsingin seudulle.
         
         
         Ympäristön suojelu (35.10)
         
         Itämeren suojelu
         
         Ympäristön suojelua koskevassa luvussa on useita
            momentteja, joilta voidaan rahoittaa myös Itämeren
            suojelua edistäviä hankkeita. Momenttien perustelujen
            mukaan hankkeiden rahoituksessa kiinnitetään vuonna
            2002 erityistä huomiota Itämeren suojeluun. Valiokunta
            pitää momenttien painotusta erittäin
            perusteltuna.
         
         
         Talousarvioehdotuksen perusteluissa viitataan myös
            Itämeriohjelman täytäntöönpanoon. Itämeriohjelmaa
            koskeva mietintö valmistui kuitenkin vasta kuluvan vuoden
            kesäkuussa. Ohjelma pyritään käsittelemään
            valtioneuvostossa vuoden 2001 loppuun mennessä. Ohjelman
            ehdotukset eivät näin ollen ole juurikaan mukana vuoden
            2002 talousarvioehdotuksessa.
         
         
         Itämeriohjelman merkittävimmät toimenpide-ehdotukset
            koskevat ravinnekuormituksen vähentämistä (Pietarin
            lounaisen jäteveden puhdistamon rakentaminen, maatalouden
            ympäristötukijärjestelmän kohdistaminen
            ravinteiden poiston kannalta tehokkaisiin toimenpiteisiin, yhdyskuntien
            ja teollisuuden typpikuormituksen vähentäminen)
            sekä Itämeren alueen kemikaali- ja öljykuljetusten
            turvallisuutta ja kemikaali- ja öljyvahinkojen torjuntaa.
         
         
         Ehdotetut toimenpiteet edellyttävät lisärahoitusta
            monella alueella. Saadun selvityksen mukaan budjetin menokehityksen
            ylityksinä tarvitaan lähivuosina 180 miljoonan
            markan vuosittainen lisäys maatalouden ympäristötukeen,
            20 miljoonan markan vuosittainen lisäys Pietarin jätevesien
            käsittelyyn sekä 10 miljoonan markan lisäys
            Suomenlahden öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntaan. 
         
         
         Ympäristövaliokunta toteaa, että lisärahoitustarpeet
            kohdistuvat ensisijaisesti muiden ministeriöiden kuin ympäristöministeriön
            pääluokkiin.
         
         
         Valiokunta on tyytyväinen siihen, että Pietarin
            lounaisen jätevesipuhdistamon loppuunsaattamiseen on osoitettu
            määräraha jo vuoden 2002 talousarvioehdotuksessa
            ulkoasiainministeriön pääluokassa lähialueyhteistyön
            momentilla (24.50.66). Momentin perusteluihin on kirjattu, että vastaava
            lisärahoitus tulee myös kahden seuraavan vuoden
            talousarvioon. Ympäristövaliokunta korostaa, että rahoituksen
            tulee seuraavinakin vuosina olla lisärahoitusta, jolla
            ei supisteta lähialueyhteistyön muiden hankkeiden rahoitusta.
         
         
         Öljyntorjunnan parantamiseksi ympäristövaliokunta
            kannattaa väyläalus Seilin peruskorjausta
            ja varustamista öljynkeräysjärjestelmällä. Tämä olisi
            nopein ja taloudellisesti edullisin tapa saada öljyntorjunta-alus
            itäiselle Suomenlahdelle. Primorskin (Koiviston) öljy-
            ja kemikaalisatama otetaan käyttöön jo
            loppuvuodesta 2001, joten öljyntorjunta-aluksen hankinnalla
            on kiire. Valiokunnan mielestä asiaan tulee varata määrärahaa
            jo vuoden 2002 talousarviossa.
         
         
         Liikenne- ja viestintäministeriön pääluokassa luvun
            31.10 perusteluissa todetaan, että Suomenlahden ja siihen
            liittyvän kansainvälisen vesialueen liikenteen
            ohjaus- ja seurantajärjestelmä (VTMIS) valmistuu
            Suomen osalta vuoden 2003 aikana. Järjestelmä otetaan
            käyttöön yhteistyössä Venäjän
            ja Viron kanssa vuonna 2004. Ympäristövaliokunta
            pitää tärkeänä VTMIS-järjestelmän
            käyttöönottoa ja sen rahoitukseen varautumista. 
         
         
         Erityisen tärkeänä valiokunta pitää sitä,
            että maatalouden ympäristötuen 180 miljoonan
            markan vuosittaiseen lisäkustannukseen varaudutaan lähivuosina
            valtion talousarvioissa.
         
         
         Valtion talousarviossa on varauduttava myös muiden
            Itämeriohjelman toimenpiteiden rahoitukseen. Näistä valiokunta
            mainitsee erikseen Itämeren tutkimuksen lisärahoitustarpeen
            (mm. ympäristöministeriön pääluokka,
            luku 35.60). Etenkin vaarallisten aineiden seurannassa ja tutkimuksessa
            on tällä hetkellä vakavia puutteita. Alusliikenneonnettomuuksien
            kannalta on tärkeää inventoida
            erityisen herkät alueet Itämeren alueella. Saadun
            selvityksen mukaan myös Itämeren kuormitukseen
            vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät tunnetaan huonosti
            (esim. maatalouden rakennemuutoksen vaikutus vesien kuormitukseen).
         
         
         Edellä olevan perusteella ympäristövaliokunta
            esittää valtiovarainvaliokunnalle, 
         
         
            että se esittää vuoden 2002
               talousarviossa määrärahaa öljyntorjuntavalmiuden lisäämiseen
               ja
            
         
            että se mietinnössään
               edellyttää talousarviossa lähivuosina
               varauduttavaksi koko Itämeriohjelman rahoittamiseen siltä osin
               kuin rahoitusta ei ole vuoden 2002 budjetissa.
            
         
         Yhdyskunnat, alueiden käyttö ja luonnonsuojelu
            (35.20)
         
         
         Luonnonsuojelualueet
         
         Luonnonsuojelualueiden hankintaan (35.20.87) ja luonnonsuojeluun
            liittyviin korvauksiin (35.20.63) on talousarvioehdotuksessa esitetty määrärahaa
            vuonna 1996 päätetyn kokonaisrahoitusohjelman
            mukaisesti. Ehdotetut määrärahat vastaavat
            kuluvan vuoden tasoa.
         
         
         Tässä yhteydessä valiokunta on kiinnittänyt huomiota
            talousarvioehdotuksen perusteluun, jonka mukaan Etelä-Suomen
            metsiensuojelutoimikunnan ehdotusten pohjalta kehitetään
            metsien suojelua Etelä-Suomen, Oulun läänin
            länsiosan ja Lounais-Lapin alueella.
         
         
         Ympäristövaliokunta korostaa erityisesti Etelä-Suomen
            metsien suojelun tarvetta. Suomen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi
            suojelualueiden pinta-alaa on tarpeen lisätä nimenomaan
            Etelä-Suomessa. Valiokunta kiirehtiikin kansallisen metsäohjelman
            ja Etelä-Suomen metsiensuojelutoimikunnan ehdotusten toteuttamista.
         
         
         Ympäristöministeriön hallinnonalan
            muut menot (35.99)
         
         
         Eräät avustukset
         
         Momentin määräraha ehdotetaan pudotettavaksi vuoden
            2000 tasolle. Vähennystä kuluvaan vuoteen verrattuna
            olisi siten lähes 170 000 euroa (1 miljoona markkaa).
         
         
         Ympäristövaliokunta katsoo, että momentin määräraha
            tulee nostaa kuluvan vuoden tasolle. Kysymys on luonnonsuojelu-
            ja ympäristöjärjestöille, asunto-
            ja rakennusalan järjestöille sekä ympäristökasvatusta
            ja -valistusta edistäville valtakunnallisesti merkittäville
            hankkeille myönnettävistä avustuksista.
            Myös Pidä Saaristo siistinä ry. ja Pidä Lappi
            siistinä ry. ovat saaneet tältä momentilta
            avustusta toimintaansa. Valiokunta on kiinnittänyt aiemmissa
            lausunnoissaan huomiota siihen, että kyseiset järjestöt ja
            yhdistykset ovat tehneet merkittävää työtä ympäristön
            ja luonnonsuojelun sekä asumisen ja rakentamisen alalla.
            Järjestöt ovat toimineet myös kansalaismielipiteiden
            välittäjinä viranomaisille, missä niillä on
            ollut tärkeä demokratian toimivuutta
            lisäävä rooli. Toiminnan tukemista on
            tarpeen jatkaa nykyisessä laajuudessaan.
         
         
         Energiapolitiikka (32.60)
         
         Energian säästön ja uusitutuvan
            energiankäytön edistäminen ja energiatiedotus
         
         
         Momentin (32.60.27) määrärahaa ehdotetaan
            lisättäväksi hiukan alle 1 miljoonalla
            eurolla (5 miljoonaa markkaa) kansallisen ilmastostrategian
            totetuttamista varten. Lisämäärärahalla hoidetaan
            mm. ilmaston muutosta ja sen edellyttämiä torjuntatoimenpiteitä koskeva
            tiedotuskampanja, jota eduskunnan ilmastostrategiasta antamassa
            lausunnossa edellytettiin. Toisena uutena määrärahan
            käyttöalueena on alueellisten ja paikallisten
            energiatoimistojen toimintaedellytysten ja tehokkuuden parantaminen.
         
         
         Ympäristövaliokunta toteaa tyydytyksellä momentin
            määrärahan lisäämisen.
         
         
         Energiatuki
         
         Momentissa (32.60.40) ehdotetaan energiatuen myöntämisvaltuutta
            lisättäväksi yli 9 miljoonalla eurolla
            (150 miljoonaa markkaa) kansallisen ilmastostrategian toteuttamista
            varten. Valiokunta panee tyydytyksellä merkille määrärahan korotuksen,
            vaikka se ei olekaan aivan ilmastostrategiassa arvioidun suuruinen. 
         
         
         Kansallisessa ilmastostrategiassa pidetään tarpeellisena
            myös teknologian suurhankkeiden demonstraatiotukea. Tukea
            ei ole vuoden 2002 talousarvioehdotuksessa. Valiokunta katsoo, että demonstraatiotuki
            tulee sisällyttää seuraavan vuoden talousarvioon.
            Tukea tarvitaan esimerkiksi tuulivoiman offshore-hankkeen kokeilemiseen,
            mitä valiokunta pitää hyvin tärkeänä.