Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin.
Metsätalouden rahoituslainsäädännön
kokonaisuudistus on perusteltu, koska luonnon monimuotoisuuden turvaaminen
ja luonnonhoito ovat nousseet keskeisesti kestävän
metsätalouden tavoitteiksi talousmetsien hyvän
hoidon ohella ja metsätalouden toimintaympäristössä on
tapahtunut myös taloudellisia muutoksia, joihin toiminta
on sopeutettava. Oikeansuuntaista on painotus tukien vaikuttavuuden
parantamiseen erityisesti nuoren metsän hoidossa ja energiapuun korjuutuessa.
Metsien monimuotoisuuden turvaamisen kannalta keskeinen on lakiehdotuksen
4 luku, johon sisältyy ympäristötukea,
biodiversiteetin suojelua edistäviä hoito- ja
käyttösuunnitelmia sekä metsäluonnon
hoitohankkeita koskeva sääntely. Biologisen monimuotoisuuden
tuki myönnetään ehdotuksen mukaan ympäristötukena
tai metsäluonnon hoitohankkeiden tukena. Ympäristötukea
koskevan 16 §:n mukaan ympäristötukea voidaan
myöntää metsälain 10 §:n
3 momentissa tarkoitetun velvoitteen täyttämiseksi
eli metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeän
elinympäristön hoito- ja käyttötoimenpiteiden
tekemiseksi elinympäristöjen ominaispiirteet säilyttävällä tavalla.
Uudistuksessa ehdotetaan luopumista voimassa olevan lain mukaisesta
rajoituksesta, jonka mukaan ympäristötukea ei
voida myöntää, jos monimuotoisuuden ylläpitämisestä johtuva
metsäntuoton väheneminen tai muu taloudellinen menetys
on vähäinen. Ehdotuksen mukaan ympäristötuki
perustuu kohteen hakkuuarvoon, josta on vähennetty omavastuuosuus.
Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan muutos vähentää hallinnollista
työtä, mutta ei muuta vähäisen
haitan suuruutta, joka on uudellakin laskutavalla noin 4 % metsän
tuotosta.
Metsäluonnon hoitohankkeena tukea voi ehdotuksen 18 §:n
mukaan saada myös kulotukseen. Tämä on
luonnon monimuotoisuuden turvaamisen kannalta myönteistä,
sillä metsäpalojen vähenemisen myötä monet
palaneesta puusta riippuvaiset eliölajit ovat harvinaistuneet.
Suomen oloissa metsäympäristö on
tärkeä biologisen monimuotoisuuden turvaamisen
kannalta. Kansallisen metsäohjelman tulevaisuuskatsauksessaMetsäsektorin
tulevaisuuskatsaus — Metsäneuvoston linjaukset
metsäsektorin painopisteiksi ja tavoitteiksi. Maa- ja metsätalousministeriö 11/2006. painotetaan
uusiutuvien metsien ja yleensä metsäsektorin tarjoamaa
hyvää perustaa kestävään
kehitykseen. Metsien hakkuumahdollisuudet nousevat 66—70
miljoonaan kuutiometriin vuodessa, mikä antaa mahdollisuuksia lisätä puun
teollista käyttöä noin 10 miljoonalla kuutiometrillä viime
vuosiin verrattuna. Runsaat metsävarat antavat mahdollisuuden
kehittää myös metsien monimuotoisuuden
suojelua, luontomatkailua ja metsien virkistyskäyttöä.
Valiokunta kiinnittää maa- ja metsätalousvaliokunnan
huomiota kokonaisrahoituksen riittävyyden turvaamiseen.
Uusiutuvien luonnonvarojen merkitys kasvaa, joten metsien ja niiden monimuotoisuuden
hoitoon, infrastruktuuriin sekä metsäklusterin
tutkimus- ja kehittämistoimintaan tarvitaan aikaisempaa
enemmän resursseja. Tulevaisuuskatsauksen perusteella on
tarpeen kannustaa metsänomistajia toteuttamaan metsänhoitotyöt,
jotka ovat metsien kasvun ja lisääntyvän
käytön edellytys. Vuoden 2005 toteutuneeseen rahoitukseen
verrattuna lisärahoitustarpeeksi on arvioitu metsien hoito-
ja perusparannustöihin 18 miljoonaa euroa ja metsäenergian
käytön lisäämiseen 5 miljoonaa
euroa.
Erityisesti on rahoitusta arvioitaessa otettava huomioon luonnon
monimuotoisuuden turvaamiseksi tarvittavat toimenpiteet. Monet kielteiset
ilmiöt muun muassa metsäluonnossamme ovat saaneet
alkunsa pitkien aikojen kuluessa ja ne vaikuttavat yhä edelleen
viiveellä, vaikka toimintatapoja metsätaloudessa
on viime vuosikymmeninä tuntuvasti muutettu. Ympäristöministeriön
ja maa- ja metsätalousministeriön hallinnonaloille
on turvattava riittävät resurssit metsien monimuotoisuuden
turvaamiseksi. Erityisesti tulee varmistaa, että vanhojen
luonnonsuojeluohjelmien toteutuksen loppuessa vuoteen 2009 mennessä voidaan
niiden toimeenpanoon varattuja määrärahoja
suunnata uudelleen metsäalueiden hankintaan ja korvauksiin.
Talousmetsien luonnonhoitoon ja suojelusopimuksiin tulee varata
maa- ja metsätalousministeriölle riittävä määräraha.
Myös suojelualueiden ennallistamiseen ja hoitoon tulee
jatkossa turvata määrärahat siten, että yksityistenkin
suojelualueiden hoitoa ja ennallistamista voidaan lisätä.
Valiokunta korostaa, että Etelä-Suomen metsien
monimuotoisuusohjelmasta (METSO) on saatu myönteisiä kokemuksia
ja ohjelmaa tulee jatkaa ja kehittää. Päätökset
ohjelman jatkosta tehdään kuitenkin vasta vuonna
2007. Siten on valitettavaa, että lakiehdotuksessa ei ole
voitu ottaa vielä huomioon tulevia päätöksiä,
vaan lakia on ehkä piankin jälleen muutettava.
Suometsän hoitoa koskevan 12 §:n
osalta valiokunta korostaa kunnostusojituksen haitallisten vesistövaikutusten
minimoimista. Valiokunta korostaa, että suunnitelman liitteenä tulee
olla erillinen suunnitelma vesiensuojelun kannalta välttämättömistä toimenpiteistä.
Tämä on tärkeää kiintoaineen
liikkeelle lähtemisestä aiheutuvien haittojen
vähentämiseksi.
Huomioon on otettava erityisesti ilmastonmuutos, joka aiheuttaa
ekosysteemi- ja lajitasolla huomattavia muutoksia. Monimuotoisuuden turvaamisen
verkoston on mahdollistettava lajien liikkuminen elinalueelta
toiselle. Pitämällä talousmetsät
hyvässä kasvukunnossa, geneettisesti monimuotoisina
ja terveinä varaudutaan parhaiten ilmastonmuutoksen vaikutuksiin
metsätalouteen. Huomiota on jatkossa kiinnitettävä yhä enemmän
myös mahdollisuuksiin vähentää hiilidioksidipäästöjä korvaamalla
fossiilisten polttoaineiden käyttöä metsäenergialla
sekä mahdollisuuksiin sitoa hiiltä puutuoteteollisuuden
tuotteisiin sekä yleensä metsien merkitykseen
hiilinieluna. Metsätalouden suhdetta ilmastopolitiikkaan
tulisikin käsitellä hallituksen esitystä perusteellisemmin.
Edellä viitatuin perustein valiokunta pitää tärkeänä,
että lain nimenä säilytetään
edelleen "Laki kestävän metsätalouden
rahoituksesta". Luontevaa ja lain tarkoitusta kuvastavaa olisi myös lakiehdotuksen
1 §:n täydentäminen vastaavasti:
"Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien hyvää hoitoa
ja käyttöä sekä biologisen
monimuotoisuuden turvaamista".