Perustelut
         
         Valiokunta on tarkastellut selontekoa toimialansa mukaisesti
            ympäristö- ja asuntopolitiikan näkökulmasta
            ja kiinnittää valtiovarainvaliokunnan huomiota
            seuraaviin asioihin.
         
         
         Ympäristöministeriön hallinnonalan
            määrärahakehys on vuosina 2011—2014
            0,6—0,7 % valtiontalouden kokonaiskehyksestä.
            Kehys on laskeva, vaikka huomioon ei otettaisi vuosien 2009 ja 2010
            elvytystoimenpiteenä maksettavia suhdanneluonteisia korjaus-
            ja energia-avustuksia, joiden maksatus lakkaa vuonna 2011. Laskeva
            kehys herättää vakavaa huolta, koska
            hallinnonalan tehtävät lisääntyvät
            jatkuvasti.
         
         
         Asuntopoliittiset menot korjaus- ja energia-avustuksia lukuun
            ottamatta rahoitetaan valtion asuntorahastosta, eivätkä valtuudet
            vaikuta kehyksen loppusummaan. Valiokunta toteaa, että valtion
            asumista ja rakennuttamista koskevien tukitoimien tavoitteena on
            asuntomarkkinoiden vakaannuttaminen, kohtuuhintaisen asuntotuotannon
            rahoituksen turvaaminen, työllisyyden ylläpito
            ja rakennuskapasiteetin sekä alan osaamisen säilyttäminen.
            Toimenpiteiden laajuus on sidoksissa vapaarahoitteisen tuotannon
            elpymiseen.
         
         
         Selonteon mukaan valtakunnallisen kosteus- ja hometalkoot -toimintaohjelman
            toteuttamista jatketaan tavoitteena kansanterveydellisten haittojen
            vähentäminen ja uusien vaurioiden syntymisen estäminen
            uudis- ja korjausrakentamisessa. Valiokunta korostaa toimintaohjelman
            merkitystä, sillä kosteus- ja homevauriot ovat
            tärkeimpiä syitä huonoon sisäilman
            laatuun, joka on yksi maamme suurimmista ympäristöterveysongelmista.
            Kosteus- ja homevauriot aiheuttavat satojen miljoonien eurojen suuruiset
            vuotuiset terveydenhoitokustannukset ja vähintään
            samaa tasoa olevan kiinteistöjen korjaustarpeen. Välillisten
            vaikutusten vuoksi kansantaloudelliset kustannukset ovat vielä huomattavasti
            tätä suuremmat.
         
         
         Valiokunta korostaa, että talousnäkymien vaikeuksista
            huolimatta erityisesti ilmastopolitiikan tulee olla yksi selkeistä painopisteistä.
            Ilmasto- ja energiapolitiikan tutkimuksesta ja politiikan tehokkaasta
            toteuttamisesta tinkiminen olisi lyhytnäköistä politiikkaa.
            Valiokunta viitaten aikaisempiin kannanottoihinsa korostaa, että ilmastonmuutoksen
            hillinnän haasteeseen vastaaminen edellyttää kokonaisvaltaista
            näkemystä ja myös valtion talousarviolta
            uudenlaista asioiden esitystapaa. Kokonaisvaltaiselle
            tarkastelulle on tarvetta, ja talousarvioesityksen rakennetta ja
            esitystapaa tulee kehittää vastaavasti. 
         
         
         Määrärahakehyksen niukkuus merkitsee
            erityisesti toimintamenojen riittämättömyyttä.
            Toimintamäärärahoilla on suuri merkitys
            ministeriön ja hallinnonalan virastojen SYKEn
            ja ARAn kannalta muun toiminnallisen rahoituksen niukkuuden vuoksi.
            Suunnittelu- ja kehittämisvarojen supistaminen pahentaa
            tilannetta entisestään. Valiokunta on huolissaan
            hallinnonalan toimintakyvystä, jos esimerkiksi sähköisten
            palvelujen kehittämiseen ei ole mahdollisuutta tai hallinto
            ei voi hankkia tarpeellisia selvityksiä ja tutkimuksia
            lainsäädäntöhankkeissa päätöksenteon
            perustan muodostamiseksi. Valiokunta tähdentää,
            että hankevalmisteluvarojen puuttuessa voidaan myös
            menettää mahdollisuus EU-rahoituksen saamiseen
            erilaisiin hallinnonalan tarkoituksiin, sillä EU-rahoituksen hankkimisessa
            onnistuminen edellyttää varsin perusteellista
            valmistelutyötä.
         
         
         Aluehallintouudistuksen toteuttaminen vuoden 2010 alusta on
            merkinnyt suurta muutosta ympäristöhallinnossa.
            Uuden hallinnon toiminnan ja yhteistyön vakiinnuttaminen
            on nyt tärkeää ympäristöhallinnon
            tavoitteiden toimeenpanon kannalta. Riittävien voimavarojen
            kohdentaminen tähän on keskeistä myös,
            jotta aluehallintouudistuksen tavoitteet kansalais- ja asiakaslähtöisesti,
            tehokkaasti ja tuloksellisesti toimivan aluehallinnon aikaansaamisesta
            toteutuvat.
         
         
         Valiokunta viitaten mietintöönsä Itämeri-politiikkaa
            koskevasta selonteosta (YmVM 2/2010 vp — VNS 6/2009
            vp) korostaa Itämeren suojelutoimien välttämättömyyttä ja
            tarvetta käyttää laajaa toimenpidevalikoimaa.
            Valiokunta korostaa, että päästövähennyksiä tarvitaan
            koko Itämeren valuma-alueella ja kaikilla sektoreilla. Itämeren
            suojelussa on tällä hetkellä suuri joukko
            erilaisia toimijatahoja, mutta tehtävien ja toimenpiteiden
            koordinointi on riittämätöntä.
            Itämeri-työn tehostamiseksi tulee selvittää mahdollisuuksia
            koordinoida Itämeri-asiantuntemusta nykyistä tehokkaammin.
            Ympäristöministeriölle tulee turvata
            riittävä rahoitus Itämeren tilan parantamiseen
            tähtäävien toimintaohjelmien ja strategioiden
            valmistelemiseksi ja muiden päätösten
            toimeenpanon tehostamiseksi.
         
         
         Jatkossa tulee pyrkiä myös talousarvion laadinnassa
            vahvistamaan Itämeren suojelun näkökulmaa
            siten, että kustannuksia voidaan tarkastella kokonaisuutena.
            Täten voidaan kohdentaa ja arvioida paremmin toimenpiteiden
            suuntaamista ja Itämeren suojelun kustannuksia. Itämeren
            suojelupolitiikan tueksi tarvitaan uudenlaista yhteiskunnallista
            ja taloudellista arviointia, jotta voidaan valita kustannustehokkaimmat
            tavat Itämeren suojelun parantamiseksi ja tavoitteiden
            saavuttamiseksi sekä arvioida kustannuksia, jotka syntyvät,
            ellei toimiin ryhdytä. 
         
         
         Selonteon mukaan öljyntorjuntavalmiuden parantamista
            jatketaan. Valiokunta pitää tätä hyvänä painottaen,
            että öljyntorjunnan kansallisista resursseista
            on huolehdittava ja että jatkossa tulee kiinnittää erityistä huomiota
            myös kansainvälisen öljyntorjunnan kehittämiseen.
            Myös EU:n Itämeren alueen strategian kautta voidaan vahvistaa
            Itämeren alueen öljyntorjuntayhteistyötä. 
         
         
         Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lähialueyhteistyön
            määrärahoja on pyritty karsimaan, mutta
            Itämeren tarpeiden takia lähialueyhteistyön
            vähentäminen ei ole perusteltua. Hallitusohjelman
            mukaan lähialueyhteistyötä keskitetään
            ympäristö-, ydinturva- ja sosiaali- ja terveyssektorille.
            Toteutettu lähialueyhteistyö on ollut tuloksekasta
            ja sitä on edelleen tehostettava. Valiokunta pitää tärkeänä,
            että Suomen lähialueyhteistyö kohdentuu
            jatkossakin ympäristöhankkeisiin tai vaihtoehtoisesti
            ympäristöhankkeisiin osoitetaan riittävä rahoitus
            muista lähteistä.
         
         
         Ympäristötyö-määrärahan
            aleneminen on kestämätöntä pohjaveden
            suojelun, haja-asutusalueiden jätevesiratkaisujen tehostamisen
            sekä siirtoviemärien rakentamisen edistämisen
            ja siten välillisesti myös Itämeren suojelun
            kannalta. Haja-asutuksen talousjätevesien käsittelystä annetulla
            asetuksella (542/2003) pyritään tehostamaan
            näiden jätevesien käsittelyä vuoteen 2014
            mennessä. Itämeri-politiikasta antamassaan mietinnössä valiokunta
            edellyttää, että haja-asutusalueiden
            jätevesien käsittelyyn liittyvää joustoa
            lisätään siten, että asetuksen
            toimeenpanoa voidaan selventää uudella toimeenpanoasetuksella
            vesiensuojelutavoitteista kuitenkaan tinkimättä.
            Valiokunta korostaa, että tämä voidaan
            toteuttaa vain turvaamalla riittävä, valtakunnallinen
            neuvonta ja ohjeistus asetuksen toimeenpanoon. Tähän
            tulee turvata riittävä rahoitus. 
         
         
         METSO II -ohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten
            luontotyyppien ja metsälajien taantuminen ja vakiinnuttaa
            luonnon monimuotoisuuden suotuisa kehitys vuoteen 2016 mennessä.
            YK on julistanut vuoden 2010 kansainväliseksi biodiversiteettivuodeksi,
            jonka tavoitteena on kiinnittää maailmanlaajuista
            huomiota biodiversiteetin suojeluun. Tavoitetta ei ole saavutettu.
            Valiokunta toteaa, että biodiversiteettitavoitteiden saavuttamista
            palvelee osaltaan METSO-ohjelma, jonka rahoitus näyttää toteutuvan
            suunnilleen aiemmin hyväksyttyjen suunnitelmien mukaisesti
            aiempien suojeluohjelmien tultua pääosin
            toteutetuksi, mitä on pidettävä myönteisenä asiana.
            Koska vapaaehtoisten suojelutarjousten määrä on
            kasvussa, METSO-ohjelman toteuttamiseen tulevaisuudessa tulee turvata
            riittävä rahoitus.
         
         
         Valiokunta korostaa myös VELMUn lisärahoituksen
            turvaamista, sillä riittävän vedenalaista
            luontoa koskevan tietopohjan hankkiminen on välttämätöntä,
            jotta Itämeren monimuotoisuus voidaan säilyttää ja
            erilaisten meren hyödyntämistä koskevien
            hankkeiden haittavaikutukset ehkäistä.
         
         
         Valiokunta kiinnittää huomiota kansallispuistojen
            ja muiden luonnonsuojelualueiden palvelurakenteisiin investoimisen
            ja kunnossapitorahoituksen tarpeen kasvuun. Suojelualueiden ja kansallispuistojen
            kävijämäärät ovat kasvaneet, ja
            alueiden suojeluarvojen säilyttäminen edellyttää kulumista
            estävien rakenteiden rakentamista liikkumisen ohjaamiseksi.
            Kansallispuistojen kunnossapito ja yleisöpalveluiden rakentaminen edistävät
            sijaintipaikan tunnettavuutta ja matkailun vetovoimaisuutta ja siten
            suoraan tai välillisesti uusien työpaikkojen syntyä alueelle.
         
         
         Biodiversiteetin suojelua edistävien eri hankkeiden
            rahoitus tulee jatkossa edellyttämään
            lisäresursseja, mihin tulee varautua.