Perustelut
         
         Valiokunta toteaa, että saimaannorppa on norpan erittäin
            uhanalainen alalaji, joka elää ainoastaan Saimaalla.
            Saimaannorpan talvikanta vuoden 2009 lopussa oli arviolta vain 260
            yksilöä. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto
            IUCN on luokitellut vuonna 2009 saimaannorpan äärimmäisen
            uhanalaiseksi lajiksi. Myös Suomen kansallisessa luokituksessa
            saimaannorppa on korkeimmassa uhanalaisuusluokassa eli äärimmäisen
            uhanalainen. Määritelmän mukaan edellä mainittu
            uhanalaisuusluokitus tarkoittaa, että lajiin kohdistuu äärimmäisen
            suuri välitön uhka hävitä luonnosta. 
         
         
         Valiokunta huomauttaa, että Suomi on sitoutunut saimaannorpan
            suojeluun usean kansainvälisen sopimuksen kautta. Bernin
            sopimuksen (Yleissopimus Euroopan luonnonvaraisen kasviston ja eläimistön
            sekä niiden elinympäristön suojelusta
            1979) liitteessä II mainitaan saimaannorppa. Sopimus sitouttaa
            allekirjoittaneen valtion huolehtimaan liitteessä luetteloiduista
            lajeista. Euroopan unionin luontodirektiivissä saimaannorppa
            on luokiteltu lajiksi, joka tarvitsee tiukkaa suojelua (92/43/ETY,
            liite II ja IV). Luontodirektiivin velvoitteiden täytäntöön
            panemiseksi Suomen tavoitteena tulee saimaannorpan osalta olla lajin
            suotuisan suojelun tason saavuttaminen. 
         
         
          Saimaannorpan suojelustrategiassa vuosille 2009—2011
            on määritelty saimaannorpan suojelutavoitteet.
            Suojelustrategian päätavoitteena on saimaannorpan
            suotuisan suojelutason saavuttaminen, jolloin se pystyy pitkällä aikavälillä säilymään
            elinvoimaisena kantana kaikilla esiintymisalueillaan ja myös
            levittäytymään takaisin aikaisemmille
            esiintymisalueilleen. Välitavoitteena on saimaannorppakannan
            kasvattaminen siten, että kanta kasvaa nykyisestä 260
            yksilöstä vähintään
            400 yksilöön vuoteen 2020 mennessä. Valiokunta
            pitää välttämättömänä,
            että suojelustrategian tavoitteiden saavuttamiseksi käytännön
            toimia saimaannorpan suojelemiseksi tehostetaan pikaisesti. Muussa
            tapauksessa suojelustrategian tavoitteiden saavuttaminen ei ole mahdollista.
         
         
         Saimaannorppakannan seurannan systemaattinen kehittäminen
            on aloitettu jo vuonna 1979, joten saimaannorppakannan kuolleisuutta,
            kuolinsyitä ja kannan koon muutoksia kuvaavat aikasarjat
            ovat varsin pitkiä. Valiokunta toteaa, että seurantaa
            on tehty samoilla menetelmillä pitkään,
            joten kannanarvioinnin luotettavuus on erittäin korkealla
            tasolla. Valiokunta pitää tärkeänä saimaannorppakannan
            seurannan ja tutkimuksen jatkamista, samalla Metsähallituksen korkealaatuisen
            saimaannorppatutkimuksen resurssit tulee turvata. 
         
         
         Saimaannorppakannan kasvu oli vuosina 1990—2006 noin
            2,6 prosenttia vuodessa. Valiokunta toteaa, että norppakannan
            myönteinen kehitys on viimeisen viiden vuoden aikana kuitenkin
            pysähtynyt ja syntyvyys on vähentynyt merkittävästi.
            Kahtena peräkkäisenä lämpimänä talvena
            2007 ja 2008 ilmeisesti lumen puute haittasi norppien lisääntymistä.
            Vuonna 2009 syntyneiden saimaannorppien määrä oli
            myös poikkeavan alhainen, mutta varsinaista syytä heikolle
            kuuttituotolle ei ole löydetty. Syntyvyyden alentuminen
            merkitsee samalla myös kannan ikärakenteen muuttumista
            epäedulliseen suuntaan, mikä vaikuttaa pitkällä aikavälillä kantaa
            heikentävästi.
         
         
         Keskeisimmät saimaannorppakantaa uhkaavat tekijät
            ovat ilmaston lämpeneminen, kalanpyydyskuolleisuus, kannan
            esiintymisalueiden hajanaisuus ja lisääntymisen
            häiriintyminen. Ilmastonmuutos ja siitä johtuva
            pesintä- ja lisääntymisolojen heikentyminen
            muodostavat uhkatekijän, jolla on keskeinen vaikutus jäästä ja
            lumesta riippuvaiseen saimaannorppakantaan. Tutkimusten mukaan ympäristömyrkyillä
            ja
            Saimaan juoksutuksilla ei 2000-luvulla havaittu olevan vaikutusta
            kannan kehitykseen. 
         
         
         Ilmastonmuutokseen liittyviin norppakannalle haitallisiin tekijöihin
            ei voida vaikuttaa lyhyellä aikavälillä.
            Saimaannorpan suojelun kannalta kalastusrajoituksina toteutettavat
            suojelutoimenpiteet nousevat leutojen talvien heikentämien
            pesintäolosuhteiden vuoksi entistä keskeisemmiksi
            tekijöiksi. Saimaannorpan verkkokalastuksen sivusaaliina
            tapahtuvan kuolevuuden pienentäminen nopeasti onkin välttämätöntä, jotta
            kanta voidaan säilyttää ja kääntää kasvuun. Saimaannorpan
            pyydyskuolleisuutta on viime vuosina pyritty vähentämään
            Metsähallituksen ja osakaskuntien välisillä keväistä verkkokalastusta
            koskevilla vapaaehtoisilla rajoitussopimuksilla sekä maa-
            ja metsätalousministeriön asetuksella, jossa on
            annettu teknisiä määräyksiä pyydysten
            rakenteesta ja kielletyistä kalastusmenetelmistä. 
         
         
         Vapaaehtoisten keväisiä verkkokalastuskieltoja
            koskevien sopimusten tekeminen Metsähallituksen ja osakaskuntien
            välillä on lisääntynyt viimeisen
            vuoden aikana erittäin nopeasti, mitä on pidettävä myönteisenä kehityssuuntana. Verkkokalastusta
            koskevan kevätrajoitusalueen pinta-ala on tällä hetkellä jo
            yli 1 500 km2. Valiokunta katsoo, että sopimusalueen
            kasvamisesta huolimatta nykyinen kalastuskieltoalue ei ole riittävän
            kattava ja yhtenäinen. Metsähallituksen uusimman
            arvion mukaan Saimaalla on yli 2 100 km2 kuuttien
            elinaluetta. Yksityisten vesialueiden osakaskuntien päätöksentekojärjestelmiin
            on liittynyt ongelmia, eikä osa osakaskunnista ole lainkaan
            järjestäytynyt. Näiden seikkojen vuoksi
            sopimusneuvottelut Metsähallituksen ja osakaskuntien välillä eivät
            ole kaikilta osin onnistuneet, joten kalastuskieltoalueeseen on
            jäänyt aukkopaikkoja. 
         
         
         Vapaaehtoisia toimenpiteitä vuorovaikutteisesti tehostamalla
            sekä kattavalla neuvonnalla ja tiedotuksella voidaan myös
            vaikuttaa paikallisten asukkaiden, kalastajien ja veneilijöiden
            positiiviseen suhtautumiseen norpan suojelussa. Valiokunta pitää tärkeänä,
            että eri asianosaistahojen yhteistyönä pyritään
            lisäksi aktiivisesti kehittämään
            kalastusta siihen suuntaan, että kaikki saimaannorppakuolemat
            pyydyksiin vähenevät myös muina vuodenaikoina
            kuin keväällä. 
         
         
         Valiokunta korostaa, että saimaannorpan säilymisen
            kannalta erityisesti keväisten verkkokalastuskieltoalueiden
            tulee olla yhtenäisiä ja nykyistä kattavampia.
            Parhaille kuuttialueille tulee saada luotua yhtenäiset
            suoja-alueet, koska kuuttien elinpiirit ovat usein päällekkäisiä.
            Lisäksi keskeistä on saada verkkokalastusvuorokausien
            kokonaismäärä keväällä vähäisemmäksi
            ja edistää muinakin vuodenaikoina verkkokalastukselle
            vaihtoehtoisia pyyntimuotoja. Tarvitaan sekä uusia pyydysteknisiä ratkaisuja
            että tutkimukseen perustuvaa kalastuksensäätelyn kehittämistä.
         
         
         Lakiehdotus kalastuslain muuttamisesta liittyy luontodirektiivin
            kansalliseen täytäntöönpanoon
            erityisesti direktiivin 12 artiklan 4 kohdan osalta. Kyseinen artikla
            edellyttää jäsenvaltioita ottamaan käyttöön
            tarvittavia suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että artiklassa
            tarkoitetun direktiivin liitteessä IV a mainitun lajin, kuten
            saimaannorppa, tahattomalla pyydystämisellä ja
            tappamisella ei ole merkittävää kielteistä vaikutusta
            tähän lajiin. Luontodirektiiviin sisältyvät
            tahatonta pyydystämistä ja tappamista koskevat
            säännökset liittyvät suoraan
            kalastukseen, ja niiden tehokas toteuttaminen edellyttää huomioon
            ottamista luonnonsuojelulain lisäksi myös kalastuslaissa.
            Valiokunta korostaa, että ehdotetulla muutoksella vahvistetaan
            luonnonsuojelullisten näkökohtien toteutumista
            kalastuslaissa sekä tehostetaan luontodirektiivin kansallista
            täytäntöönpanoa. 
         
         
         Lakiehdotuksen tarkoituksena on mahdollistaa erityisesti saimaannorpan
            suojelemiseksi välttämättömien
            kalastusrajoitusten säätäminen. Valtioneuvoston
            asetuksella voidaan enintään viiden vuoden määräajaksi
            kieltää tietynlaisen pyydyksen tai kalastustavan
            käyttäminen tietyllä vesialueella, jos
            alueella esiintyvän, luonnonsuojelulain nojalla uhanalaiseksi
            määritellyn eläinlajin säilyminen
            sitä edellyttää. Kalastuslakiin ehdotetaan
            lisättäväksi myös säännös,
            jonka nojalla maa- ja metsätalousministeriö voi
            antaa määräaikaisia kalastusrajoituksia,
            kuten lyhyitä ajallisia pyydysrajoituksia sekä pyydysten
            rakennetta koskevia määräyksiä.
         
         
         Valiokunta kiirehtii saimaannorppaa koskevan suojelun tehostamista,
            koska kanta on supistunut erittäin uhanalaiselle tasolle
            ekologisten turvarajojen alapuolelle. Valiokunta pitääkin uhanalaisten
            lajien suojelua koskevan kalastuslain muutoksen säätämistä erittäin
            kiireellisenä asiana. Tämän vuoksi voidaan
            pitää hyväksyttävänä myös
            ehdotetun tavanomaisesta poikkeavan korvaussäännöksen
            sisällyttämistä lakiin. Valiokunta huomauttaa
            lisäksi, että Suomen kalalajeista vain osaan sovelletaan
            luonnonsuojelulakia, joten esimerkiksi uhanalaisen nieriän suojelu
            ei ole mahdollista ehdotetun säännöksen nojalla.
            Kalastuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä tuleekin
            selvittää, tulisiko kalastusrajoitusten antamisvaltuutta
            laajentaa myös muihin kuin pelkästään
            luonnonsuojelulain nojalla uhanalaiseksi määriteltyihin
            eläinlajeihin.
         
         
         Valiokunta toteaa, että lakiehdotus mahdollistaa nopeiden
            verkkokalastusta koskevien kieltojen antamisen, joten norppakannan
            muutoksiin on mahdollista reagoida nykyistä tehokkaammin
            ja nopeammin. Tämä on erityisen tarpeellista saimaannorppakantaan
            kohdistuvien suurien uhkien torjumiseksi ja lajin kannankehityksen
            kääntämiseksi nopeasti myönteisempään suuntaan
            suojelustrategian mukaisesti. Valiokunta toteaa, että EU-komissio
            on lähettänyt Suomelle ensimmäisen virallisen
            huomatuksen saimaannorpan suojelun riittämättömyydestä. Lakiehdotus
            on siten monilla tavoin hyvin tärkeä saimaannorpan
            suojelun varmistamiseksi ja lajiin jo aikaisemmin kohdistettujen
            merkittävien suojelupanostusten tulosten turvaamiseksi. Valiokunta
            korostaa, että lakiehdotukseen sisältyvää asetuksenantovaltuutta
            tulee käyttää nopeasti, jos vapaaehtoisten
            sopimusten kautta suojelu ei muodostu riittävän
            kattavaksi.