Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.
Rakennuksen olennaisista teknisistä vaatimuksista säädetään
maankäyttö- ja rakennuslain uusissa 117 a—117
g §:ssä (HE 82/2012 vp — YmVM
5/2012 vp). Uudet säännökset
täyttävät perustuslain vaatimukset asianmukaisesta
säädöstasosta, ja ne muodostavat aineellis-oikeudellisen
pohjan tämän hallituksen esityksen säännöksille
vaatimusten osoittamista koskevista menettelyistä.
Rakennustuotteiden kansalliselle hyväksymiselle esitetään
laissa kolme vaihtoehtoista menettelyä: tyyppihyväksyntä,
varmennustodistus tai valmistuksen laadunvalvonnan varmentaminen.
Siltä varalta, että rakennustuotteen ominaisuuksia
ei ole muulla tavalla esitetty, ne voidaan varmentaa myös
rakennuspaikkakohtaisesti.
Valiokunta pitää sääntelyä tarpeellisena,
sillä muutoin muiden kuin sellaisten rakennustuotteiden,
joille on pakollinen CE-merkintä, turvallisuutta ja kestävyyttä ei
voida varmistaa. Tuotehyväksyntäsääntely
helpottaa siten sekä rakennustuotteiden valmistajien että rakennusvalvontaviranomaisten
työtä.
Valiokunta toteaa, että muutokset eivät vaikuta
suoraan kotitalouksien tekemiin rakentamista koskeviin päätöksiin.
Suurin vaikutus kotitalouksille syntyy silloin, jos rakennuspaikkakohtaisen
varmentamisen osuus lisääntyy merkittävästi,
sillä kotitaloudet vastaavat kaikista näistä lisäkustannuksista.
Vapaaehtoisten kansallisten tuotehyväksyntämenettelyjen
jatkaminen vähentää tämän
mahdollisuuden toteutumista.
EU:n rakennustuoteasetuksen mukainen CE-merkintä
Hallituksen esitys koskee rakentamisessa käytettävien
rakennustuotteiden hyväksymistä silloin, kun tuote
ei kuulu harmonisoidun tuotestandardin soveltamisalaan tai tuotteelle
ei ole Eurooppalaista teknistä arviointia eli tuotteessa ei
voida käyttää CE-merkintää.
EU:n rakennustuoteasetusEuroopan parlamentin ja neuvoston
asetus (EU) N:o 305/2011 rakennustuotteiden kaupan pitämistä koskevien
ehtojen yhdenmukaistamisesta ja neuvoston direktiivin 89/106/ETY
kumoamisesta. tulee kokonaisuudessaan voimaan 1.7.2013, mikä tarkoittaa,
että suurin osa rakennustuotteista on CE-merkittävä. Arvioiden
mukaan kaikista rakennustuotteista noin 80 % kuuluu CE-merkintäpakon
piiriin ja hallituksen esityksen tarkoittaman lain soveltamisalaan
jää noin 20 % rakennustuotteista. CE-merkintä on
ollut pakollinen jo parikymmentä vuotta kaikissa EU:n jäsenmaissa
Suomea, Ruotsia, Englantia ja Irlantia lukuun ottamatta, jotka pienyritysten
suuren määrän vuoksi ovat olleet merkintävelvollisuuden
ulkopuolella. Nyt tilanne on muuttunut ja merkintä on pakollinen
kaikissa maissa 1.7.2013 alkaen.
Valiokunnan huomiota on kiinnitetty hallituksen esityksen käsittelyn
yhteydessä siihen, että pakollisesta CE-merkinnästä aiheutuu
koulutustarvetta, lisätyötä ja -kustannuksia,
jotka ovat suhteellisesti suurempia pienille toimijoille. CE-merkintämenettely
lisää erityisesti esimerkiksi sahaajien osaamis-
ja kouluttautumistarvetta. Myös maa- ja metsätalousvaliokunta
on lausunnossaan katsonut, että rakennustuotteiden hyväksymisprosessi
aiheuttaa pienellä liikevaihdolla toimiville pienyrityksille
toiminnan kokoon nähden suhteettoman suuria lisäkustannuksia,
jotka tulee pyrkiä minimoimaan.
Valiokunta toteaa, että EU:n rakennustuoteasetusta
ei panna lainsäädännöllä täytäntöön
direktiivien tapaan, vaan koska kysymyksessä on EU:n asetus,
se tulee suoraan sovellettavaksi. Asetus on jo hyväksytty
ja täytäntöönpanovaiheessa,
eikä sen sisältöön ole enää mahdollista vaikuttaa.
Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä, että asetuksen
täytäntöönpanoa tuetaan neuvonnalla
ja ohjeistuksella. Valiokunta toteaa, että Suomessa on
käynnissä valtakunnallinen RakPuuCE -hanke 2012—2014.
Hankkeessa on laadittu kirjallinen pohjamateriaali, jota piensahaajat
tarvitsevat CE-merkinnän käyttöönottoon, muun
muassa tuotannonvalvonnan malliasiakirjat (FPC-manuaalit). Hankeessa
on asiakirjojen laadinnassa tehty yhteistyötä ilmoitettujen
laitosten, rakennustuoteteollisuuden ja ympäristöministeriön
kanssa. Lisäksi RakPuuCE-hankkeessa järjestetään
valtakunnallista koulusta CE-merkinnän käyttöönotosta
ja sahatavaran lujuuslajittelusta. Tämä on tärkeää asetuksen
täytäntöönpanon helpottamiseksi.