Arvoisa puhemies! Tässä salissa on aika useasti esitetty, että osana julkisen talouden tasapainotusta myös yritystukia tulisi kriittisesti tarkastella ja yritystukia tulisi vähentää ja sitä kautta saavuttaa sitten julkiseen talouteen säästöjä. Näin oikeastaan näitä puheenvuoroja on käytetty niin täältä salin vasemmalta puolelta kuin sitten aivan tuolta salin oikealtakin puolelta, ja kaikki olemme olleet yhtä mieltä siitä, että yritystukia olisi syytä karsia.
No, nyt tässä meillä on käsittelyssä aloite, joka tosiasiallisesti juuri johtaisi ja tähtääkin siihen, että yritystukia karsimalla voidaan hakea myös julkiseen talouteen säästöjä. Niin kuin edustaja Kumpula-Natri hyvin tuossa kuvasi, varsinkin tilanteessa, jossa julkisessa taloudessa on krooninen tarve etsiä säästöjä joka vuosi, olisi syytä ainakin aloittaa ensimmäisenä sellaisista kokonaisuuksista, joilla tänä päivänä ei nähdä tarvetta myöskään taloutta uudistavina toimenpiteinä, kuten nyt esimerkiksi tässä kyseessä oleva tuki, joka joka tapauksessa on muutaman vuoden päästä loppumassa, ja jotka olisi syytä näinä aikoina, kun säästöjä tarvitaan, säästää jo nyt saman tien.
Tämä mittaluokka, 150 miljoonaa euroa, on myös valtiontalouden näkökulmasta kohtuullisen iso, ja tällä voitaisiin mieluummin paikata sitten niitä säästöjä, joita tehdään esimerkiksi ihmisten välttämättömiin palveluihin. Me sosiaalidemokraatit mieluummin haluamme turvata nämä ihmisten välttämättömät sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutuspalvelut ja olemme valmiita etsimään säästöjä muualta, ja tässä on yksi konkreettinen säästökohde, jota olemme tarjonneet jo viime vuonna, ja tarjoamme sitä jälleen, ja hallitus voisi siihen suoraan tarttua.
Erityisen perusteltua olisi tarkistella näitä yritystukia senkin takia, että kun me tässä kuitenkin jatkuvasti olemme myös yhteiskuntana suunnittelemassa uusia tukia — tälläkin hetkellä hallitus varmaan tulevina viikkoina tuo tänne eduskuntaan käsittelyyn tämän uuden tukimekanismin, jolla pyritään varsinkin vauhdittamaan näitä vihreän siirtymän investointeja — niin minusta on selvää, että vanhoista on silloin luovuttava. Senkin takia olisi perusteltua, että näiden yritystukien kokonaisuutta katsottaisiin laajasti lävitse, kun kuitenkin pelkästään suorien tukien osalta kysymys on sellaisesta miljardista eurosta joka vuosi, jota käytämme yritysten tukemiseen, ja kun me olemme uusia tukia täällä suunnittelemassa ja tuomassa niitä, niin silloin on syytä myös vanhoista pystyä luopumaan.
Pidän tätä aloitetta erittäin perusteltuna, ja sosiaalidemokraatit tulevat omassa vaihtoehdossaan osoittamaan, että muissakin kokonaisuuksissa ja yritystukien kokonaisuudessa voidaan säästää, vaikka hallitus ei valitettavasti näihin olekaan tarttunut.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Kumpula-Natri. — Edustaja, onko mikrofoni päällä? [Miapetra Kumpula-Natri: Vain toinen nappi!]