Arvoisa puhemies! Nyt, kun puolet hallituksen tämän kauden budjeteista on annettu, niin voidaan arvioida myös hallituksen tekemää veropolitiikkaa kokonaisuutenaan ja niitä muutoksia, joita hallitus nyt sitten esittää tuloverotukseen ensi vuodelle. Ehkä alkuun on hyvä kuvata todella hallituksen kaksi isointa muutosta, jotka hallitus on omassa veropolitiikassaan tehnyt.
Ensimmäinen on se, että heti kautensa alussa hallitushan antoi historian suurimman tuloveroalen ministereiden tuloluokkaan, siis heille, jotka tienaavat 14 000 euroa kuukaudessa. Heille jo viime vuonna ensimmäisenä tekonaan hallitus antoi historian suurimman tuloveroalen. Ja sitten vastaavasti tänä vuonna, kun hallitus on valtiontaloutta paikkaillut myös veronkorotuksilla, suurimmat veronkorotukset suhteellisesti kaatuvat pieni- ja keskituloisten maksettavaksi, kun hallitus reippaalla kädellä, suorastaan historiallisen suuresti korottaa arvonlisäveroja. Tässä suhteessa sosiaalidemokraattien linja on toinen.
SDP yhtyy niihin tavoitteisiin, joita tässäkin esityksessä on useampia sisällä, kuten esimerkiksi siihen, että veronkevennykset tehdään painottaen pieni- ja keskituloisia ja myös parannetaan lapsiperheiden asemaa verotusta keventämällä. Mutta tässä jo ensimmäinen ero tulee siitä, että sosiaalidemokraatit tekisivät huomattavasti suuremman työtulovähennyksen painottaen pieni- ja keskituloisia ja korottaisimme myös tätä lapsivähennyksen määrää, koska varsinkin kun otetaan huomioon hallituksen aiemmat päätökset lapsiperheiden osalta, joilla on vakavasti aiheutettu haittaa lapsiperheiden toimeentulolle, on syytä hieman enemmän pystyä näitä leikkauksia kompensoimaan myös verotuksen keinoin. Samalla tämä tietenkin kannustaisi sitten vastaanottamaan työtä, kun sekä työtulovähennystä yleisesti että myös tätä lapsivähennystä korottaisimme enemmän kuin hallitus.
No, hallitus on sitten paikkaillut myös sitä linjaa, että kun todella antoi suurimmat veronkevennyksensä ministereiden tuloluokkaan, niin ensi vuodelle hallitus esittää, että kahden ylimmän tuloluokan osalta verotuksen normaaleja indeksitarkastuksia ei tehdä, jotka siis muihin tuloluokkiin normaalisti tehdään. SDP lähtee siitä, että näillä verotuksen indeksitarkastuksilla ei lähdettäisi tekemää politiikkaa, vaan ne tehtäisiin kautta linjan aivan normaalisti. Sitten rehellisesti olisimme sitä mieltä, että niissä ylemmissä tuloluokissa laskisimme solidaarisuusveron rajan sille tasolle, jolla se oli ennen tämän hallituksen aloittamista, ja siihenkin sitten totta kai tekisimme myös indeksitarkastuksen, jotta inflaation jyllätessä verotus ei siltä osin kiristy.
Toinen iso ero, joka sosiaalidemokraateilla on suhteessa hallitukseen, liittyy tähän eläketulovähennyksen heikentämiseen. Hallitushan on todella räätälöinyt nyt sitten ensi vuodeksi eläkkeensaajille lisäveron, joku sanoisi jopa, että ikäveron. Tätä politiikkaa SDP ei hyväksy, ja SDP esittää, että tämä eläketulovähennyksen heikennys tästä esityksestä poistetaan.
Toisekseen, kun tulemme sitten tänne tuloverotuksen muuhun kokonaisuuteen, hallitushan on pyrkinyt helpottamaan esimerkiksi työn perässä liikkumista sillä, että on alentanut polttoaineveroa, mutta kun otetaan huomioon, että hallitus samanaikaisesti matkakuluvähennystä on heikentänyt, niin tosiasiallisesti pitkiä työmatkoja ajavat ja muuten kulkevat ovat tässä joutuneet maksumiehiksi. Senpä takia SDP esittää korotettua matkakuluvähennystä, jotta myös työn vastaanottaminen pidemmältä on mahdollista ja kannustavaa. Tämä itse asiassa kohdentuu heille, jotka tosiasiallisesti tarvitsevat esimerkiksi työn perässä liikkumiseensa autoa, huomattavasti paremmin kuin se, että on tehty yleisiä kevennyksiä tänne polttoaineverotukseen.
Toisekseen lähtisimme siitä, että emme haluaisi laittaa työnantajille lisää hallinnollista taakkaa siinä, voidaanko esimerkiksi lataussähkö tarjota edelleen niin halutessaan työsuhde-etuna. Tältä osin pitäisimme nykykäytännön voimassa.
Hallitus myös kohtuullisen paljon tekee muutoksia kotitalousvähennykseen, niin kuin tässä alkuun kuulimme. SDP lähtee siitä, että esitämme parannuksia kotitalousvähennykseen varsinkin kotipalveluiden osalta, jossa tämän korotetun korvausprosentin pitäisimme siellä 60:ssä emmekä myöskään nostaisi omavastuuta, ja tältä osin helpottaisimme varsinkin pieni- ja keskituloisten mahdollisuuksia hyödyntää kotitalousvähennysjärjestelmää. Tämähän kohdistuu, kun katsotaan tätä kotipalveluiden kokonaisuutta, pitkälti sellaisiin palveluihin, joita myös ikäihmiset käyttävät, ja tältä osin meidän esityksellämme myös ikäihmisten kyky asua omassa kodissaan pidempään paranisi. Kotitalousvähennyksellä totta kai halutaan myös helpottaa sitä vaikeaa tilannetta, joka monella palvelualan yrityksellä tällä hetkellä on, ja sitä kautta myös yrittäjät saisivat lisää kysyntää ja työllisyyskin sitä kautta vahvistuisi.
Ylipäätänsä kun ynnäilen yhteen näitä muutoksia, joita sosiaalidemokraatit tähän hallituksen esitykseen ovat tekemässä, niin johtopäätös on selvä: sosiaalidemokraatit esittävät huomattavasti suurempia veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille, palkansaajille, eläkkeensaajille, pienyrittäjille kuin hallitus, siis suurempia veronkevennyksiä pieni- ja keskituloisille, palkansaajille, eläkkeensaajille, pienyrittäjille. Tältä osin tämä sosiaalidemokraattien linja on myös kasvua ja työllisyyttä tukeva. Varmistetaan se, että ihmisillä on ostovoimaa, ja varmistetaan se, että tähän maahan työtä syntyy jatkossa.
Arvoisa puhemies! Teenkin tässä vaiheessa vastalauseemme mukaiset esitykset, ja ehdotan, että käsittelyn pohjaksi otetaan vastalauseeseen 1 sisältyvät ehdotukset.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Viitanen.