Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen esitys kansaneläkkeen ja muiden etuuksien vuoden 2017 indeksitarkistuksista on tietenkin osa hallituksen valitsemaa linjaa. Siinä ei ole sen kummempaa kommentoitavaa. Joku linja on pakko valita, ja julkista taloutta on pakko tervehdyttää.
Kun tässä edustaja Mäkisalo-Ropposen, samoin myös edustaja Pekosen, puheenvuorossa peräänkuulutettiin näitä vaikuttavuusarvioita, niin onhan täällä, hallitus on totta kai niitä määrällisen verran tehnyt, ja valiokuntakin ottaa kantaa tähän leikkauksen määrään todeten: "Kun otetaan huomioon toimeentulotuen perusosan korotus, lähes kaikilla kotitalouksilla indeksileikkauksesta aiheutuva euromääräinen tulojen menetys vuositasolla on alle 100 euroa ja noin 40 prosentilla muutos tuloissa on korkeintaan 10 euroa suuntaansa. Yli 100 euron menetys aiheutuu 2 prosentille kotitalouksista. Näin esityksen tulonjakovaikutukset jäävät hyvin pieniksi." Ihan suora lainaus sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnöstä. Eli onhan tätä asiaa pohdittu, niin että tarkoittavatko opposition kansanedustajat, että tähän perustettaisiin 200 uutta virkaa tekemään erilaisia arvioita? Sellaiset ajatukset, että tätä byrokratiaa lisättäisiin tässä taloustilanteessa ja yleensäkin talouden jäykistämiseksi, eivät ole tästä maailmasta, niin että toivoisin, että tässä asiassa myös oppositio pikkuisen eläisi tätä aikaa.
Minkä takia te ette, arvoisat opposition kansanedustajat, tule siihen ajatteluun mukaan, että tällä hetkellä Suomessa pyörii sellainen kustannusautomaatti, johon ei tällä kansakunnalla enää kerta kaikkiaan ole varaa? Ja se nimenomaan perustuu näiden suurten kaupunkien asumiseen ja siinä ympäristössä luotuun kustannusautomaattiin. Asumistukea maksetaan ensi vuoden budjetista lähes 2 miljardia euroa ja toimeentulotukea noin 850 miljoonaa euroa, josta sivistyneiden arvioiden mukaan puolet menee asumiskustannuksiin. Elikkä olemme luoneet tällä keskittämisen valtavalla vimmalla hirvittävän kustannusautomaatin, joka on näihin indeksileikkauksiin verrattuna jättimäinen. Nämä indeksileikkaukset ovat itikan ininä valtavan myrskyn keskellä verrattuna siihen hätään, tuskaan ja köyhyyteen, mitä tämä valtava asumiskustannusten nousu tässä maassa aiheuttaa.
Ja mitalilla on totta kai toinenkin puoli. Kun kotimaakunnassani tai kotikunnassani yritetään jotakin työpaikkaa jonnekin metsään taikka pellolle saada, niin kyllä Vihreän liiton valittajat ovat siellä ensimmäisenä tekemässä peukalonhangallisen valituksia, jotta ei tuota saa tehdä eikä tätä saa tehdä eikä sitä saa tehdä. Siinä menettää moni nuori perhe työpaikkansa, moni lapsi menettää koulutiensä, ja sen jälkeen, kun tulee tilanne eteen, että ei ole rahaa, niin sitten huudetaan täällä eduskunnassa, kun indeksitarkistuksia tehdään. Palatkaa nyt jo, hyvät ihmiset, tähän maailmaan. Mitä te oikein aiotte? Te näette muutaman kymmenen miljoonan euron leikkauksia ja silmät ummistatte miljardien menoeriltä. Sekö on teidän taloudenpitoanne? Pikkuisen ihmettelen.
Olen monesti miettinyt, olisinko tässä asiassa hiljaa, mutta nyt en enää voi olla. (Laura Huhtasaari: Hyvä!) Jos te kuvittelette, hyvät opposition kansanedustajat, että tämän asian te voitte ikään kuin lakaista maton alle ja olla hiljaa ja toivoa, että joku äänestäjä kuulee sen 77 miljoonan euron yhteisvaikutuksen, mikä tästä indeksistä tulee kokonaan, mikä säästö tulee — 77,5 miljoonaa euroa tulee säästöä — mikä on käytännössä pois näiltä eläkkeensaajilta ja edunsaajilta, tämäkö on teidän mielestänne se maailman isoin juttu? Te ummistatte silmänne 2 500 miljoonan euron menoilta, ikään kuin ne olisivat itsestäänselvyys. Työttömyys maksaa tässä maassa noin 5 miljardia euroa. Mikä on se hätä, mitä työttömyys aiheuttaa ihmiselle ja perheelle ja etenkin niille perheille, joissa on pieniä lapsia? Samaan aikaan ollaan luomassa aivan jättimäisiä kustannuksia erilaisella ympäristöbyrokratialla. Meillä on siitä esimerkkejä. Voisin luetella kolme tuntia yhteen putkeen, mutta säästän teidät siltä luettelolta. Mutta te itsekin sen tiedätte, mitä se on.
Elikkä keskusteltiin tänään Talvivaarasta, ja tuntui tämänkin salin mielipiteessä, että sekin joutaisi panna kiinni — ja puolitoistatuhatta työtöntä lisää. Juuri saimme kuulla, että Uuteenkaupunkiin syntyy tuhat uutta työpaikkaa. Riemuitkaamme siitä yhdessä, että jotain on tapahtumassa positiiviseen suuntaan. Jos esimerkiksi edustaja Mäkisalo-Ropponen kuvittelee, että valtiolta löytyy jostakin kassa, jolla pystytään etuuksia loputtomiin maksamaan niin, että niillä ei ole mitään vaikutuksia Suomen kansantalouteen ja ennen kaikkea siihen, että olemme velassa kuin tervanvetäjät ja velkoja jonain päivänä vaatii meiltä korkoa, niin jos kolme kansainvälistä luottoluokittajaa pudottaa meidän luokitustamme sillä keinoin, että menetämme yhden prosenttiyksikön — tulee korkoa lisää Suomen lainoille — se on miljardin, vähän yli. Siinä menee kyllä lapsi pesuveden mukana komeasti. Ja täällä me kiistelemme 77,5 miljoonasta eurosta. On totta, että se on pieniltä, vähäväkisiltä ihmisiltä pois, mutta tässä maassa on kuitenkin sosiaaliturva, jolla kaikille ihmisille mahdollisuus elämiseen annetaan aina, eikä ketään heitetä laidan yli. Kukaan ei jää nälkään, eikä kukaan jää pihalle. Tämä on tärkeää muistaa.
Eli toivon, että oppositio tässäkin asiassa ottaisi lusikan kauniiseen käteen ja tekisi sen suuresti ihailemani tasavallan presidentti Mauno Koiviston sanonnan mukaan, että "Arvaa oma tilasi, anna arvo toisellekin". Näiden pikkupisaroiden arviointi tässä salissa miljardien mennessä ohi silmien on minun mielestäni hurskastelua, jonka ymmärtäminen on minulle täydellisesti mahdotonta.