Arvoisa rouva puhemies! Tämä on sitten viimeinen näistä viime viikon hännistä.
Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan rikoslakiin muutoksia kolmesta eri aihealueesta eli tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisesta ja silpomisen valmistelusta, täytetyn tapon syyteoikeuden vanhentumisesta luopumisesta sekä edelleen lapsensurmaa koskevan rangaistussäännöksen kumoamisesta. Samalla esityksessä ehdotetaan edellä mainittujen muutosten edellyttämiä tarkistuksia rikoslain muihin säännöksiin sekä edelleen eräisiin muihin lakeihin.
Lakivaliokunta toteaa yksimielisessä mietinnössään, että nämä ehdotetut muutokset ovat periaatteellisesti erittäinkin merkityksellisiä. Valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä mietinnöstä ilmenevin huomioin.
Arvoisa rouva puhemies! Otetaan ensin käsittelyyn tämä silpominen ja silpomisen valmistelu.
Eli eduskunta on jo vuonna 2020 edellyttänyt, että valtioneuvosto ryhtyy toimenpiteisiin tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen säätämiseksi rikoslaissa rangaistavaksi nykyistä selkeämmin. Tässä on taustalla lakivaliokunnan kansalaisaloitteesta vuonna 2019 laatima mietintö.
Viime keväänä on annettu EU:n direktiivi naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjumisesta eli niin kutsuttu tällainen NKV-direktiivi, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan kriminalisoimaan nimenomaisesti naisen sukuelinten silpominen sekä naisen tai tytön pakottaminen tai järjestäminen alistumaan tämäntyyppiseen silpomiseen.
Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan, että tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen rangaistavuuden selkeyttämiseksi rikoslain 21 lukuun lisätään erilliset rangaistussäännökset naisen sukuelinten silpomisesta ja tällaisen silpomisen valmistelusta. Esityksessä on otettu huomioon tämän äsken mainitsemani NKV-direktiivin velvoitteet.
Mietinnössään lakivaliokunta suhtautuu myönteisesti erillisten rangaistussäännösten lisäämiseen rikoslakiin naisen sukuelinten silpomisesta ja silpomisen valmistelusta. Erilliset rangaistussäännökset korostavat teon moitittavuutta sekä selkeyttävät silpomisen ja silpomisen valmistelun rangaistavuutta ja suhdetta rikoslain yleisiin pahoinpitelyä koskeviin rangaistussäännöksiin. Niitten avulla voidaan nykyistä paremmin ottaa huomioon tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen perus‑ ja ihmisoikeuksia loukkaava luonne sekä silpomiseen liittyvät tietyt erityispiirteet. Erillisten rangaistussäännösten avulla voidaan varmistaa myös sääntelyn kattavuus.
Rikoslain 21 lukuun ehdotetun uuden 6 b §:n mukaan naisen sukuelinten silpomisena rangaistaan naisen tai tytön ulkoisen sukuelimen poistaminen kokonaan tai osittain tai sen muu vahingoittaminen. Rangaistusasteikoksi ehdotetaan vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta. Tämä vastaa törkeän pahoinpitelyn rangaistusasteikkoa. Suhteessa pahoinpitelyä koskeviin rangaistussäännöksiin kyse on erityissäännöksestä, joka kattaa eriasteiset silpomisteot. Valiokunta pitää tätä perusteltuna, sillä kansainväliset ja EU-velvoitteet eivät mahdollista rangaistussäännöksen soveltamisalan rajaamista vain sukuelinten poistamiseen ja vakavaan vahingoittamiseen vaan myös silpomisen lievemmät tekomuodot tulee kriminalisoida. Valiokunta pitää myös ehdotettua rangaistusasteikkoa oikeasuhtaisena.
Myöskin rikoslain 21 lukuun ehdotetussa uudessa 6 c §:ssä naisen sukuelinten silpomisen valmistelusta on kyse erityissäännöksestä suhteessa rikoslain 21 luvun 6 a §:ssä säädettyyn törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmisteluun. Ehdotettu säännös eroaa valmistelun kohteena olevan päärikoksen uusien tekotapojen sekä ankaramman rangaistusasteikon osalta, ja tämäkin enimmäisrangaistus perustuu siis näihin NKV-direktiivin velvoitteisiin.
Lakivaliokunta pitää ehdotetun rangaistussäännöksen kattamia valmistelutoimia asianmukaisina sekä puoltaa ehdotettua rangaistusasteikkoa korostaen lievimpienkin silpomistekojen vakavuutta ja moitittavuutta kokonaisuutena arvioiden. Lisäksi lakivaliokunta korostaa, että lainsäädännöllisten toimenpiteiden lisäksi tarvitaan jatkossakin tehokkaita, vaikuttavia käytännön toimenpiteitä hallinnon eri aloilla, viranomaisten koulutusta ja yhteistyötä sekä valistusta ja neuvontaa. Silpomisenvastaisen työn tehokkuus edellyttää myös riittäviä resursseja.
Sitten toisena tässä paketissa ei yhtään kevyempi aihe eli täytetyn tapon syyteoikeuden vanhentumisesta luopuminen. Syyteoikeuden vanhentumista koskevia rikoslain säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että syyteoikeus ei vanhennu, jos kysymyksessä on täytetty tappo. Täytetyn tapon syyteoikeus vanhentuu nykyisin 20 vuodessa. Lakivaliokunnan mielestä ehdotettua muutosta voidaan puoltaa periaatteellisin syin. Vaikka tappo ei ole ihan yhtä vakava rikos kuin murha, kyse on kuitenkin vakavasta tahallisesta rikoksesta, joka kohdistuu kaikkein arvokkaimpaan oikeushyvään eli henkeen. Täytetyn tapon osalta voidaan katsoa, ettei rikoksen hyvitystarve vähene ajan saatossa. Täytetystä taposta on siten perusteltua voida saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen ilman, että vanhentumista koskevat säännökset asettavat tälle estettä. Tämä on tärkeää myös sen vuoksi, ettei rajanveto murhan ja tapon välillä ole aina täysin selvä ja että kysymys voi ratketa pitkän ajan kuluttua oikeudenkäynnistä.
Sitten kolmantena tässä kokonaisuudessa oli tämä lapsensurmaa koskevan rangaistussäännöksen kumoaminen, eli hallituksen esityksessä ehdotetaan lapsensurmaa koskevan rikoslain 21 luvun 4 §:n kumoamista tarpeettomana. Tässä on kyse teosta, jossa tekijä synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa. Esityksen tarkoituksena on, että lapsensurmaa vastaavaan tekoon sovelletaan jatkossa rikoslain tahallisia henkirikoksia koskevia yleisiä säännöksiä koskien tappoa, murhaa ja surmaa. [Puhemies koputtaa] Tavoitteena on selkeyttää rikoslakia.
Lakivaliokunta siis ehdottaa — arvoisa rouva puhemies, olen tehnyt nämä esittelypuheenvuoron mittaisiksi — ehdotamme siis, että hyväksytään muuttamattomana hallituksena esitykseen 69/2024 sisältyvät 1.—9. lakiehdotuksen. — Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Strandman.