Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan työttömyyskassalain muuttamista, työttömyyskassalain väliaikaista muuttamista ja lisäksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain väliaikaista muuttamista.
Työttömyyskassalakiin ehdotetaan nostettavaksi työttömyyskassojen rahoitusastetta koskevat edellytykset, joista nyt määrätään Finanssivalvonnan määräys‑ ja ohjekokoelmassa. Samoin työttömyyskassalakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset työttömyyskassan talouden tervehdyttämissuunnitelmasta, menettelystä, joka nyt perustuu Finanssivalvonnan vakiintuneeseen soveltamiskäytäntöön. Näitä muutoksia esitetään toistaiseksi voimassa oleviksi, eikä asiantilan sisältö tosiasiallisesti muuttuisi.
Esityksen sydän on kuitenkin ratkaisuehdotus työttömyyskassojen taloudellisten toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi. Kuluvan vuoden toisessa ja neljännessä lisätalousarviossa tähän tarkoitukseen on jo myönnetty rahoitusta yhteensä 60 miljoonaa euroa. Summasta 20 miljoonaa on tarkoitettu covid-19‑epidemian myötä kasvaneesta hakemusmäärästä ja sen käsittelystä kasvaneen hallinnollisen kustannuksen vaikutuksen lieventämiseen. 40 miljoonaa euroa puolestaan on kohdistettu palkansaajia vakuuttavien työttömyyskassojen epidemian ja työttömyysturvalakiin tehtyjen muutosten vuoksi kasvaneesta etuusmenosta syntyvän kassan oman rahoitusosuuden osittaiseen kompensointiin.
Näiden jo myönnettyjen rahojen lisäksi hallitus on budjettiriihen yhteydessä päättänyt esittää, että vastaava kasvaneen etuusmenon aiheuttaman oman rahoitusvastuun kasvu korvattaisiin osittain myös yrittäjiä vakuuttavalle työttömyyskassalle. Tähän tarkoitukseen vuoden seitsemännessä lisätalousarvioesityksessä tullaan ehdottamaan 2,2 miljoonan euron määräistä summaa.
Työttömyyskassat ovat epidemian vaikutusten, kasvaneen työttömyyden ja lomautusten, vuoksi taloudellisesti kovilla. Myös työttömyysturvalakiin tehdyt muutokset, joilla on turvattu epidemian vuoksi tuloa vaille jääneiden työttömien toimeentuloa, ovat lisänneet etuusmenoa ja kassojen itse rahoittamaa osuutta tästä etuusmenosta.
Viime vuonna tähän vuoteen valmistautuessaan näkymä oli monella työttömyyskassalla hyvin toisenlainen. Työttömyyskassat eivät omassa taloudessaan ole voineet varautua niihin vaikutuksiin, joita epidemialla ja epidemian hillitsemiseksi tehdyillä toimilla on niiden jäsenistön työllisyyteen ollut.
Näillä esitetyillä muutoksilla ratkaistaan säädöstarve, joka edellä todettujen varojen jakamiseen tarvitaan. Työttömyyskassoissa on parhaillaan käynnissä ensi vuoden talousarvion ja siihen liittyvän jäsenmaksuesityksen valmistelu. Tämän kokonaisuuden tavoitteena on, että varatut rahat voitaisiin jakaa työttömyyskassoille jo tämän vuoden puolella aikataulussa, jossa kassat voisivat huomioida valtion niille myöntämiä poikkeuksellisia lisärahoitusosuuksia jo tulevia jäsenmaksuesityksiä tehdessään.
Tässä tarkoituksessa lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Työttömyyskassoille suunnattu lisärahoitus olisi kertaluonteinen, ja tämän vuoksi varojen jakamista koskevat säännökset olisivat voimassa tämän vuoden loppuun saakka. Työttömyyskassan mahdollisen alijäämän käsittelyä koskevien säännösten ehdotetaan kuitenkin olevan voimassa ensi vuoden loppuun. Näin vältetään tilanne, jossa valtio ennakkoon työttömyyskassoja tuettuaan joutuisi vielä viimesijaiseksi alijäämän täydennyksen rahoittajaksi, jos työttömyyskassojen tilanne loppuvuoden aikana tällä hetkellä ennakoimattomasti vielä heikkenisi.